Tieto siitä, että Frank Miller ja Brian Azzarello palaavat Yön ritari -sarjan pariin oli vähän kuin James Woods ja Zack Snyder ilmoittaisivat tekevänsä jatko-osan Suurelle gangsterisodalle. Periaatteessa on kiva nähdä erinomaisen alkuperäisen taideteoksen saavan uutta huomiota, mutta hhnngggghhh. Alkuperäiset tekijät ovat tässä välillä flipanneet vainoharhaiseen alt-rightiin, kun taas uudet vahvistukset ovat aiemmissa töissään olleet hienovaraisia kuin kymmenen kilon leka ja tyylitajuisia kuin Vesa Keskinen. En kuitenkaan suostunut luopumaan toivosta, sillä olen pitänyt joistain Millerin parjatummistakin teoksista, Azzarello on tehnyt ainakin yhden hyvän Hulk-stoorin ja tykkään hieman salaa Snyderin 300-tulkinnasta. Yön ritari III – Herrakansa on juuri julkaistu suomeksi, joten ei muuta kuin tulta päin pelonsekaisin tuntein! Ja mikä helpotus: se ei ollut niin kamala kuin olisi voinut olla, jos nyt ei ihan täydellinen napakymppikään. Minun on vaikea olla kovinkaan objektiivinen arvostelija, joten tekstille täytyy antaa intoiluvaroitus.
Yön ritari III alkaa hyvin samanlaisesta asetelmasta kuin aiemmatkin osat: Batmanin oletetaan kuolleen ja pikkurikolliset riehuvat Gothamin kaduilla. Huhuja sankarin paluusta kuitenkin liikkuu, ja samanaikaisesti uusi uhka alkaa nostaa päätään. Batman ei yllättäen olekaan kuollut, ja hänen lisäkseen myös muut vanhan liiton sankarit joutuvat aktivoitumaan. Pitkään ei mene, kun sopassa ovat jälleen Teräsmies, Ihmenainen ja Salama, ja sekaan heitetään vielä lisäksi Atomi, Lepakkotyttö, Teriksen ja Ihmenaisen tytär Lara, sekä Vihreä Lyhty ja Vesimies. Että onhan siinä taas pumppua kerrakseen. Onneksi tarinalla on sen verran mittaa, että se saa kehittyä rauhassa. Itse Yön ritari -tarina käsittää yhdeksän osaa, ja niitä täydennetään samalla määrällä eri sankareiden mukaan nimettyjä liitännäistarinoita. Fyysisenä julkaisuna Yön ritari III onkin komea ilmestys, jonka luulisi kiinnostavan kaupan hyllyllä jo silkalla ulkoasullaan.
Uhkaa näyttelee tällä kertaa kryptonilainen tuomiopäivän kultti, jota johtaa Quar, Isäksikin kutsuttu. Kultti haluaa alistaa maailman ihmiset omiksi palvelijoikseen hyvityksenä kärsimistään vääryyksistä. Joo-o, tiedän. Vieras, uskonnollishenkinen porukka uhkaa amerikkalaista elämäntapaa ja ihmisten täytyy yhdistyä potkimaan heidät helvettiin. Frank, nyt mennään taas sinne alueelle, mistä piti pysyä poissa! Yön ritari III ei takerru tähän asetelmaan mitenkään pakkomielteisesti, mutta kyllä se koko ajan vähintään taustalla kummittelee. Ei tässä voida Millerin sanoa ainakaan mitään täydellistä synninsovitusta tekevän. Onneksi tarinaan liittyy myös pohdintaa sankaruudesta, oikeudesta ja moraalista. Ei tokikaan aina kovin kirkasotsaista sellaista, mutta sentään jotain.
Sitten niitä hyviä puolia: Miller (tai Azzarello, vaikka haluan uskoa hänen olleen sivuosassa) osaa edelleen kirjoittaa eeppistä Batmania. Kylmät väreet iskivät kirjan aikana useammankin kerran, kun sankarit nousevat viimeisillä voimillaan vielä kerran taistelemaan oikeiden asioiden puolesta. Lisäksi runsaasta hahmokaartista löydetään monia huippuhetkiä. Etenkin Teräsmies ja Ihmenainen on kirjoitettu erinomaisesti empatiaa herättäviksi hahmoiksi. Teris on se pelottava sotakone, joka hän on Millerin käsissä aiemminkin ollut. Lisäksi hän on oikeamielinen ja maailman selkäranka, kuten kuuluukin, mutta näitä ominaisuuksia Miller ei ole koskaan aiemmin erityisesti korostanut. Ihmenainen on tarunomainen johtaja ja kova äiti, jonka henkilökohtaisia pelkoja ei koskaan suoraan kirjoiteta auki, mutta ne näkyvät hänen toimissaan jatkuvasti. Hahmokirjoituksessa Yön ritari III onnistuu lähes ykkösosan veroisesti. Jos vain pahiksella olisi samanlaista persoonaa ja uhkaavuutta, voitaisiin jo puhua hyvinkin onnistuneesta paluusta. Sillä puolella mennään kuitenkin vähän matalan aidan kohdalta yli.
Toinen häiritsevä seikka on Batmanin yleinen vitsaus, ongelmien hoitaminen ihan övereillä ratkaisuilla. Batmanin supervoima on anti-voima, hänellä on aina täydellinen vastaisku hihassa jokaiselle uhalle, olivat nämä mitä tahansa. Pariin otteeseen pinteistä selvitään niin paksuilla kikoilla, että ei voi kuin nauraa. Tietty myös muiden sankareiden voimat lähtevät aivan lapasesta, kuten DC-maailmaan kuuluu, mutta siitä valittaminen on vähän kuin valittaisi suomalaiselle tv-kanavalle uudesta paneeliohjelmasta. Ei pitäisi yllättää ketään, muunlaista tarjontaa löytää muualta. Ei siis takerruta näihin lillukanvarsiin, vaan nautitaan hyvin kasatusta tarinasta, sujuvasta käännöksestä ja siitä, että Yön ritari on jumalauta palannut. Tätä on lupa fiilistellä, ja tulin tosi iloiseksi ihan pelkästään jo siitä, että sitä fiilistelyä ei tarvitse täysin teeskennellä.
Päätarinassa kuvitusvastuu on Andy Kubertilla, joka kyllä tekee duunit erittäin Millerin tyylille uskollisesti. Mitään radikaaleja irtiottoja aiempien osien taiteeseen ei siis nähdä, varsinkin kun lisätarinoiden kuvituksen hoitaa edelleen Miller itse. Meininki on rujoa ja mahtipontista, ja väkivalta yltyy paikoitellen sadistisiin mittoihin. Toisaalta se kuuluu Yön ritarien toimintamalliin muutenkin. Enemmissä määrin moukarointi olisi alkanut tuntua itsetarkoituksellisen mälsältä, mutta homma pysyy vielä joten kuten aisoissa ja tekijät malttavat pistää sivuille muutakin kuin murtuvia raajoja ja irtoavia hampaita, vaikka niitäkin riittää. Muutamat ajankohtaiset viittaukset, kuten messenger-dialogit ja kovasti Trumpia muistuttavan hahmon horinat telkkarissa eivät olisi olleet mitenkään välttämättömiä, mutta eivät ne tarinaa pilaakaan. Alkuperäiselle Yön ritarille kumarretaan juuri tapahtumia kommentoivien tv-inserttien avulla, joista kyllä paistaa jälleen tekijöiden suhteellisen mustavalkoinen maailmankuva, mutta mielestäni se myös kuuluu näihin Batmaneihin. Battis on antisankari, ei inspiraatio, eivätkä Batman-tarinat useinkaan ole eettisesti kestäviä. Kun tämän pitää mielessä, Millerin kirjoitusta voi tarkastella kriittisesti, mutta samalla siitä voi nauttia.
Tekstiä tulisi vieläkin, mistä huomaa, että olen Yön ritari III:sta suhteellisen innoissani. Se ei ole klassikko syntyessään, mutta fanipalveluksena se toimii kivasti. Usein olen toisella katselu-/lukukerralla tullut monia fanipalveluksia kohtaan paljon kriittisemmäksi ja voi olla, että niin käy nytkin. Kirjalla on kiistatta ongelmakohtansa, eikä se tuo aiempiin klassikoihin mitään korvaamatonta uutta ulottuvuutta. Batmania ja DC:tä rajallisesti lukeneelle perässä pysyminen voi olla hankalaa, sillä kirja olettaa lukijan tuntevan DC-lorea vähintään kohtuullisesti. Toistaiseksi annan kirjalle kuitenkin suosituksen, ainakin jos edelliset Yön ritarit ovat kolahdelleet. Frank Miller on nyt antanut pari merkkiä paluusta järkevien kirjoihin, mutta helpotuksesta ei uskalla huokaista, sen verran rajalla heilutaan edelleen tästä kirjasta päätellen. Kunpa se nyt malttaisi jättää nämä islamofobiset metaforat ja fasistisen naapurikyttäyksen ihannoinnin kokonaan pois. Kunnes niin tapahtuu, Yön ritari III on parasta, mihin tällä hetkellä pystymme.
Arvosana: 72/100
Yön ritari III – Herrakansa
Frank Miller & Brian Azzarello, käsikirjoitus – Andy Kubert & Frank Miller, kuvitus
RW Kustannus
Hinta Suomessa 47-49 €
PS. Hups, huomasin vasta tekstiä kasatessani, että otin kuvia kaikista sankareista paitsi Batmanista. No kyllä sekin siellä on, uskokaa pois.
Sarjakuva kaupan:
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Yön ritari III – Herrakansa”