Arvio: Palestiina – Klassikkoteos opettaa, että mistään ei tule mitään

cof

Haluaisin tietää, miten Joe Sacco on aikanaan pitchannut ensimmäisen suurteoksensa Palestiinan kustantajalle. ”Haluan tehdä laajan silminnäkijäreportaasin edelleen hengenvaarallisesta Palestiinan tilanteesta keskittyen Israelin valtion harjoittamaan epäinhimilliseen toimintaan. Kirja tulee kuitenkin Yhdysvaltain markkinoille, missä Israelista on perinteisesti pidetty, ja sitten haluan tehdä sen koko homman sarjakuvana. Muistathan räkäiset ug-sarjakuvani? Niiden tyylistä”. Ja kustantaja vaan totesi, että tässä rahat, painuhan Palestiinaan, mikä voisi mennä vikaan? Ihan ensiksi nostan siis hattua niin Saccolle, kuin sille riskiaddiktillekin, joka hommaan on tuohet alun perin tarjonnut. Palestiina on nimittäin ihan uniikki teos, jollaista ei ikinä pääsisi syntymään ilman poikkeuksellisia yksilöitä. Lisäksi se on lakoninen, lohduton ja omiaan vakuuttamaan, että ei tästä paskasta maailmasta koskaan tule parempaa. Jatka lukemista ”Arvio: Palestiina – Klassikkoteos opettaa, että mistään ei tule mitään”

Mainokset

Arvio: Maggy Garrisson 1 – Hymyile vähän, Maggy

cof

Uusien pienkustantajien uusiin käännösavauksiin lukeutuu viime vuonna ilmestynyt Maggy Garrisson 1- Hymyile vähän, Maggy. Niiden joukossa sitä voinee kutsua jopa avauksista onnistuneimmaksi, sillä Maggy Garrisson voitti Kvaak.fi-sivustolla parhaan käännössarjakuvan Herra Koipeliini -palkinnon ja menestyi hyvin myös Sarjainfon käännössarjakuvaäänestyksessä. Ymmärrän hyvin, mikä Maggyssa vetoaa. Se on peruselementeiltään melko klassista dekkaritarinaa, mutta etenkin päähenkilö väistää monta kliseetä raikkaalla tavalla ja kiehtoo sivu sivulta enemmän. Myös juonessa kierretään monta ilmeistä sudenkuoppaa, joihin vähäisempi dekkaristi olisi langennut. Genrekameleontin käsikirjoittaja Lewis Trondheimin kynä on jälleen terävänä, eikä kuvittaja Stéphane Oiry jää jälkeen lainkaan. Maggy Garrisson on helppoa ja viihdyttävää luettavaa, jossa yksi tällainen eurooppalaistyylisen lyhyt albumi ei riitä vielä mihinkään. Jatka lukemista ”Arvio: Maggy Garrisson 1 – Hymyile vähän, Maggy”

Arvio: Saga 5-7 – Olenko minä tullut vanhaksi vai mikä on vikana

edf

Olen lueskellut paljon haipattua Sagaa eteenpäin hiljakseen kirja kerrallaan, kun niitä on kirjastosta eteen sattunut. Nyt olen taas vaihteeksi päässyt Suomen julkaisutahdissa ajan tasalle, joten on hyvä hetki kirjoittaa. Olen rehellisesti sanottuna vältellyt Sagasta kirjoittamista, koska en meinaa saada siitä enää mitään otetta. Jos listaan Sagan ominaisuuksia, kaikki on kunnossa, kuten ennenkin, jopa loistavasti: Brian K. Vaughanin käsis rullaa eteenpäin kuin hirvi: tarinassa tapahtuu, hahmot kehittyvät mutta pysyvät uskottavina, ennakko-oletuksia ravistellaan, toiminta-huumori-draama-tasapaino on kohdallaan jne jne. Fiona Staplesin kuvitus on röyhkeää, kaunista ja helppolukuista. Mistä sitten johtuu, että aina kun aloitan uuden Saga-kirjan, en muista yhtään, mitä edellisissä osissa on tapahtunut? Yritin Wikipedian avulla kasata päässäni kokonaistarinaa tähänastisesta Sagasta, mutta olisin yhtä hyvin voinut lukea uutta tarinaa. En muistanut nimiä, en tapahtumia, en paikkoja. Olenko se minä, vai voisiko Sagassa olla jotain vikaa? Jatka lukemista ”Arvio: Saga 5-7 – Olenko minä tullut vanhaksi vai mikä on vikana”

Free Comic Book Day – 17 ilmaista sarjakuvaa, olivatko ne mistään kotoisin?

freecomicbookday

Joitain vuosia sitten amerikkalaiset sarjakuvatalot havahtuivat sarjisten laskeviin myyntitrendeihin, ja päättivät tehdä asialle jotain. Syntyi ajatus Free Comic Book Daysta, jossa kustantajat teettävät yhdeksi päiväksi jaettavia ilmaisnumeroita, joita sarjisten ostajat saavat ostosten yhteydessä. Periaatteessa FCBD on siis meidän alakulttuurimme Tokmannin avajaiset ja ilmainen ämpäri, joskin jonoa on hieman vähemmän ainakin toistaiseksi. FCBD-lehtien on tarkoitus toimia ikään kuin sisäänheittotuotteina ja esitellä franchiseja uusille potentiaalisille lukijoille. Onnistunut FCBD-läystäke toimii omillaan eikä siitä jää mainosmainen olo, mutta hinku saada lisää on herätetty. Suomeen FCBD:n on tuonut Karvisen kuvaa purjeissaan kantava sarjiskulttuurin Santa Maria, Turun Sarjakuvakauppa, jonka liikkeistä ilmaissarjiksia jaettiin jälleen 5.5.

Päätin tänä vuonna panostaa päivään ihan kunnolla, ja säästelin sarjisostojani pari kuukautta. Kohtalon päivänä tärskäytin TurSKan Helsingin-toimipisteeseen Porthaninkatu 9:ään kunnon potin, ja saapastelin kotiin 17 ilmaislehteä kassissani. Tässä pikaiset katsaukset niihin kaikkiin. Kansikuvat on napattu freecomicbookday.com-saitilta. Jatka lukemista ”Free Comic Book Day – 17 ilmaista sarjakuvaa, olivatko ne mistään kotoisin?”

Arvio: Kiki de Montparnasse – Elämäniloa hinnalla millä hyvänsä

mde

Olipas melkoinen sattuma, että peräkkäisiksi blogiteksteiksi sattuivat juuri Habibi ja Kiki de Montparnasse. Vaikka niillä ei aiheidensa puolesta ole mitään yhteistä, molempien tärkeitä teemoja ovat naisen seksuaalisuus ja seksuaalinen vallankäyttö. Habibin kohdalla kritisoin kirjaa eksploitatiivisesta otteesta, joten on erittäin mainiota heti sen jälkeen kirjoittaa Kikistä, jossa samanlaisia ongelmallisuuksia ei ole havaittavissa. Ranskalaisten José-Luis Bocquet’n ja Catel Mullerin elämäkertasarjakuva ei kerro onnellista tarinaa, mutta se kertoo silti naisesta, joka teki juuri sitä mitä halusi. Alice Prin eli Kiki oli yksi boheemin ensimmäisen maailmansodan jälkeisen Pariisin symboleista. Hänen innoittamanaan luotiin suuri määrä taidetta ja Kiki näki myös itsensä tietyllä tavalla taideteoksena. Kiki oli toki aikakauden arvomaailmojen ja hierarkioiden uhri, mutta vallitsevissa olosuhteissa hän oli silti uuden ajan naisen ilmentymä. Minua Kiki de Montparnasse innoitti, huolimatta tarinan raadollisuudesta. Jatka lukemista ”Arvio: Kiki de Montparnasse – Elämäniloa hinnalla millä hyvänsä”

Arvio: Habibi – Mitä tästä pitäisi ajatella

cof

Craig Thompson on kiistatta erittäin taitava sarjakuvantekijä. Se osoitettiin jo nuoruuden ensirakkaudesta kertovassa Blanketsissa. Fiktiiviseen Lähi-idän valtioon sijoittuva rakkaustarina Habibi osoittaa samoja vahvuuksia kuin Blankets. Thompsonin visio sekä kuvituksen ja juonenkuljetuksen yhteispeli ovat saumattomia, toteutus varsinkin visuaalisesti virtuoosimainen ja korni rakkaustarina onnistuu edelleen lämmittämään sydäntä rautalankamaisuudestaan huolimatta. Kokonaisuutena Habibin jättämä olo on kuitenkin ennen kaikkea epämukava. Thompson käsittelee vaikeita ja tulenarkoja aiheita, eikä erityisen silkkihansikkain tai tahdikkaasti. Habibi on samaan aikaan siltoja rakentava ja kaunis sekä ylimielinen ja ennakkoluuloja ruokkiva. Kirja vaikuttaa sympaattiselta ja sen puolella olisi mukava olla, mutta se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Kalevauvan sanoin, ”mitä tästä pitäisi ajatella – olen järkyttynyt”. Jatka lukemista ”Arvio: Habibi – Mitä tästä pitäisi ajatella”

Arvio: Miss Peregrine’s Home for Peculiar Children – Ei niin erikoista fantasiaa kuin nimi lupaa

cof

Nappasin taas kirjastosta tavaraa sokkona sen suuremmin miettimättä ja perehtymättä. Liian pitkälle Miss Peregrine’s Home for Peculiar Childreniä (MPHfPC) ei tarvinnut lukea, kun ajattelin ensi kerran, että tämä voisi hyvin olla sarjissovitus jostain keskinkertaisesta nuortenkirjasta. Ja niinhän se olikin. Loppua kohti aloin miettiä, että tällaisesta lämminhenkisestä friikkisirkuksesta joku Tim Burton voisi tehdä hyvin leffan. Ja niinhän se saatana olikin tehnyt. Ransom Riggsin romaanitrilogian aloitusosan on kuvittanut sarjismuotoon Cassandra Jean, ja ilmeisesti minä olen maailman ainoa ihminen, jolle tämä koko höskä oli täysin tuntematon. Kirja on henkisesti sukua esimerkiksi Universumien tomu -trilogialle, Lemony Snicketille ja vaikkapa Ryhmä-X:lle. Premissi ei siis oikein vakuuta omaperäisyydellään ja  sarjiskäännös tuntuu kömpelöltä. Ei oikein ole meikäläisen juttu tämä. Jatka lukemista ”Arvio: Miss Peregrine’s Home for Peculiar Children – Ei niin erikoista fantasiaa kuin nimi lupaa”