Jotain Judge Dreddin ikonisuudesta kertoo se, että vaikka muutaman vuoden takainen Dredd-elokuva olikin kohtalaisen onnistunut, niin ensimmäisen leffansa hahmo sai jo 1990-luvulla. Silloin sarjiselokuvat olivat useammin paskoja kuin hyviä, tekijät eivät arvostaneet lähdemateriaalia eikä studioita kiinnostanut muu kuin sarjisyleisön rahastus ilman laatupaineita. Stallonen tähdittämä Judge Dredd -pökäle on erinomainen esimerkki näistä toisen aallon sarjisleffoista. Taustamateriaalin puutteesta ei voi ainakaan olla kyse, sillä Dreddin tähdittämä 2000 AD-scifiehti on ilmestynyt Iso-Britanniassa jo 1970-luvulta lähtien. Tekijöitä hahmolla on ollut useita, kuten lukemani kokoelman johtotähdeksi nostettu Brian Bolland, kuvittaja, jonka tunnetuinta jälkeä lienee Batman-klassikko Tappava pila. Ainakin tämä kokoelma on koottu niin idioottimaisesti ja päin persettä, että mikäli ysäri-Dreddin tekijät ammensivat oppinsa vastaavista niteistä, ei sieluton ja sekava lopputulos ole mikään ihme.
Lyhyt kertaus lähtötilanteesta varmuuden vuoksi. Judge Dredd sijoittuu 2100-luvun taitteeseen, jossa Yhdysvallat on kehittynyt kahdeksi satojen miljoonien asukkaiden kaupungiksi, itärannikon Mega City 1:ksi ja länsirannikon Mega City 2:ksi. Valtavat kaupunkikompleksit ovat tietysti täynnä kaikenlaista heikompaa ainesta, jota fasismin kanssa flirttailevasti kontrolloidaan tuomari-järjestelmällä, jossa samat henkilöt toimivat niin poliiseina, tuomareina kuin joskus tuomion täytäntöönpanijoinakin. Judge Dredd on näistä tuomareista yksi parhaista ja pelätyimmistä. Sarjakuvan viehätys on äärimmäisen suoraviivaisessa premississä, antisankaripäähahmossa ja jotain luolamiesmäistä moraalikäsitystä noudattelevassa arvomaailmassa. Tietyllä tavalla vetovoima on samanlaista kuin Teenage Mutant Ninja Turtles -sarjiksessa, missä kaikki filosofisuus, realismi ja haastavuus on tietoisesti heivattu sisäisen kymmenvuotiaamme mielihalujen tieltä.
Brian Bollandin kuvittamat tarinat sijoittuvat 2000 AD -lehden alkutaipaleelle. Kirjassa on materiaalia vuosilta 1977-1981. Esipuheessa ja johdannoissa vakuutellaan kovasti, kuinka tekijöiden halu oli tehdä Dreddistä hahmo, jota lukija ei voi varmuudella rakastaa eikä vihata. Ainakin näissä tarinoissa Dredd on kuitenkin vielä aika puhtoinen kaveri. Toki empatiaa ei viljellä ylenmäärin ja loppupuolella kirjaa muutama roikale saa tuomioita aika keveinkin perustein, mutta suurimman osan ajasta Dredd on suorastaan mälsän kirkasotsainen. Hän tekee oikein silloinkin, kun muut ovat eri mieltä, ja puolustaa heikompia siinä missä puhtoisemmatkin sankarit. Tämä ei toki ole niinkään Bollandin kuin käsikirjoittajien, pääasiassa John Wagnerin, harteilla, mutta kirja ei aivan toimita lupaustaan tässä mielessä.
Sen sijaan erittäin kirjaimellisesti se ottaa tekemänsä lupauksen Brian Bollandin kootuista tekeleistä. Kirja sisältää ne, eikä sivuakaan enempää. Tämä on sikäli suurempi ongelma, että Bolland oli tuolloinkin vain yksi Judge Dreddin kuvittajista, eikä tehnyt jokaista lehden numeroa. Kirjan toistuva teema on, että Bolland rakentelee pidempää tarinaa vaikkapa kolmen tai viiden numeron verran, kunnes joku toinen on hypännyt puikkoihin kliimaksin ajaksi, ja tarinoiden viimeiset yksi tai kaksi numeroa on jätetty kirjasta pois. Tämä on niin helvetin typerä veto, että sitä on vaikea uskoa. Ilmeisesti kustantaja IDW Publishingilla (joka sattumalta on kustantanut myös arvostelemani Turtles-kirjan) on ollut liian suurten asiakaskuntien ongelma, sillä ratkaisulla varmistetaan, että kirja toimii vain, mikäli fanitat sekä Judge Dreddiä että Brian Bollandia jo etukäteen, ja olet lukenut tarinat aiemmin muista yhteyksistä. Tällä kirjalla Judge Dreddiin tutustuminen on todella turhauttavaa, enkä suosittele sitä kenellekään. Fiilis on käytännössä sama, kuin lukiessa lapsena mummolassa äitien ja isien vanhoja Aku Ankkoja. Numeroita löytyy yksi sieltä, toinen puolikas täältä, ja tarinoista ei ole mahdollista kasata juuri minkäänlaista kokonaisuutta. Kunhan vain luetaan ajan kuluksi. Silloin sitä vain oli lapsi, sarjakuvat ilmaisia ja tylsyys jatkuvaa. Nyt rima on korkeammalla, omista sarjiksista täytyy maksaa rahaa ja aikaa arvostaa eri tavalla. Olen lähes sanaton näin typerän ratkaisun edessä.
Onneksi kirjasta löytyy myös yhden numeron kokonaisuuksia, ja yhden pidemmän tarinan Bolland saa jopa saattaa alusta loppuun. Se on myös kirjan komeinta antia. Aika selkeästi H.R. Gigerin Alien -designien inspiroima Judge Death -hahmo virittelee tunnelman hienosti Judge Death Lives -tarinassa. Kirjassa esitellään myös nippu kiehtovia sivuhahmoja, kuten orjaksi kaapattu avaruusolio Tweak, Mega City 1:n viemäreissä elävä Fergee tai Caligulan selkeästi inspiroima vallasta humaltunut Judge Cal. Näiden kaikkien kohtalo on kuitenkin jäävä mysteeriksi, kun IDW:n porukka viisaudessaan on päättänyt tarjoilla lukijoille leikellyn kokonaisuuden ilman pienintäkään draaman kaarta. Suurta tyydytystä tuovat myös muutamat loistavat Dreddin onelinerit ja klassiset suoraviivaiset toimintamallit.
Judge Dredd – The Complete Brian Bolland -kokoelma osoittaa siis muutaman asian:
- Judge Dreddissä on vetovoimaa ja potentiaalia, ja hahmoon kannattaa tutustua, jos väkivalta, scifi ja dystopiat yhtään toimivat. Itse aion ainakin jossain kohtaa tarkistaa, muuttuisiko Dredd myöhemmissä sarjoissa vielä kunnon nihilistiksi ja fasistiksi, kun näissä tarinoissa oltiin vielä melko kiltillä linjalla.
- Brian Bolland on klassisen toimiva kuvittaja, jonka jälki on Dreddissä onnistuneesti huoliteltua ja rosoista samaan aikaan. Vaikka tapahtumat ja maisemat ovat tarinoissa villejä, Bolland ei myöskään ole aivan törkeän yliampuva esimerkiksi hahmojen fysiikkojen tai liikkeiden kanssa, kuten moni kollegansa, mikä on ihan virkistävää. Painojälki, sivukoko ja sen semmoiset ovat myös pääosin kunnossa. Harmaasävyiset tarinat ja värit vähän falskaavat, mutta oletan sen johtuvan alkuperäismateriaalien laadusta.
- Tämä kirja on idioottimaisesti kasattu ja kaikki Bollandiin ja Judge Dreddiin liittyvä materiaali kannattaa hommata jossain muussa muodossa.
Jos joku osaa suositella, mitä Judge Dreddiä kirjastoista kannattaisi metsästää, niin nakatkaa kommentilla johonkin blogin kanavaan. Lupaan lukea ja kirjoittaa suosituksesta, jos se löytyy Helmetin valikoimista.
Arvosana: 57/100 (kaikki pisteet tulevat itse tarinoista, miinuspisteitä toteutuksesta)
Judge Dredd – The Complete Brian Bolland
Brian Bolland, kuvitus – John Wagner, Pat Mills, Jack Adrian & Alan Grant – käsikirjoitus
IDW Publishing
Hinta Suomessa n. 55 €, saatavuus heikko
Hyllyy 
Dreddin hahmo ei yleensä olekaan ihan överi, vaan sarjan satiiriin kuuluu kuvata niin synkeää tulevaisuutta että fasistinenkin poliisihahmo alkaa näyttää hyvikseltä. Sama lähestyminen kuin Dirty Harry -elokuvissa, vaikka kuten niissäkin, myös oikeistolainen maailmankuvakin saa piikittelyä. Parhaimpia Dredd-tarinoita ovatkin yleensä ne, joissa kuvataan jotain tulevaisuuden maailman ilmiötä tai ominaisuutta ja Dredd on vain sivustakatsoja.
Omassa blogissani olen arvostellut tarinan America, joka on juuri tällainen, ja myös mainio ensikosketus Dreddiin. Se on alun perin ilmestynyt nelivärilehti Judge Dredd magazinen osana, kun hahmon suosio oli suurimmillaan 90-luvun puolivälissä (ennen ensimmäistä elokuvaa). Tarina tutkiskelee juuri Dreddin maailman demokraattisuuden puutetta ja saa hahmon itsekin miettimään omaa asemaansa. Suosittelen lämpimästi sitä.
Helsingin kirjastovalikoimassa ainakin Complete Case Fileja pitäisi olla, niissä ainakin pääsee lukemaan alusta loppuun tarinakokonaisuudet. Niitä voi ihan vapaasti valita vaikka jonkun satunnaisen, oikeastaan näissä on hyvää juuri se että myös pienempimuotoiset välitarinat ovat mukana. Muistelen, että ainakin osa, jossa oli Garth Enniksen nuoruuden töitä ja juuri näitä ensimmäisiä JDM-tarinoita kuvaava osa 14 tai 15 oli aika mainio.
Jos kuitenkin haluaa lukea mahdollisimman ison seikkailun jossa myös Dredd on fasistisimmillaan (loppuratkaisussa), kannattaa etsiä Apocalypse War -kokonaisuuden sisältävä osa, CCF 05. Yksittäisistä tarinakokonaisuuksista yleensä kannattaa etsiä John Wagnerin käsikirjoittamia, koska hän on toiminut hahmon pääarkkitehtina vuosikymmenet. Jos nämä alkupään tarinat eivät miellytä, jalostuu tyyli sitä mukaa kuin 2000AD nousee varteenotettavaksi lehdeksi.
Kuitenkin Wagneria (tai oikeastaan kaikkia Judge Dredd -sarjakuvia) vaivaa tietty toisteisuus. CCF-omnibuksien lukemiseenkin menee yleensä tovi kun alkaa nopeasti maistua puurolta liian samankaltainen synkistely. Vastikään luin itsen Judge Death: Dark Justice -tarinan, jossa Death kumppaneineen iskee ökyrikkaiden pelastautujien Snowpiercer-tyyppiseen avaruusalukseen. Todella kaunista taidetta, mutta tarinaltaan geneerinen taistelu/takaa-ajo.
TykkääTykkää
Kiitoksia asiantuntevasta laajennuksesta! Voisin ainakin tuota Americaa kokeilla haalia. CCF:iin törmäsinkin, mutta noissa omnibuksissa on aina formaattina tuo ähkyn riski, joten niistä liikkeelle lähteminen epäilytti.
Tuohon tulevaisuuden maailmaan syventämistä täytyisi varmaan hakea myöhemmistä stooreista. Näissä 70-80-lukujen tarinoissa Mega Cityjen tai Cursed Earthin maailmaan pureuduttiin vielä melko vähäisesti, ja homma oli vielä perinteistä sankarisarjista suurilta osin, joten ehkä maailman laajennus tosiaan toisi lihaa luiden ympärille vielä lisää.
TykkääTykkää