Arvio: Rakkaus 2.0 – Keski-Suomen Sarjakuvaseuran vuosijulkaisu 2018

Rakkaus20_kansi

Hyllyyllä on todistettavasti ainakin kaksi lukijaa, sillä kahden ihmisen kanssa juttelen teksteistä säännöllisen epäsäännöllisesti. Toinen on isäni, ja toinen on keskisuomalainen sarjakuvantekijä ja harrastaja Avi Heikkinen. Ylävitoset molemmille hei! Heikkinen (taiteilijanimeltä ilmeisesti vain Avi) on myös Keski-Suomen Sarjakuvaseura KESSin aktiiveja, ja tätä kautta puheeksi tulikin joskus seuran vuosijulkaisu. Pari klikkiä myöhemmin Rakkaus 2.0 odottikin sähköpostissa lukemista ja tuomiota. Virallisesti Tampere Kuplii -festivaaleilla julkaistava teos sisältää lyhyitä sarjakuvia kuudelta keskisuomalaiselta tekijältä. Avin lisäksi mukana ovat Juho Hautala, Antti Arvola, Ville Rautiainen, Juuso Laasonen ja Ella-Leena Anttila. Vuosijulkaisuilla on aina jokin teema, ja Rakkaus 2.0:n kohdalla nimikin paljastaa, että tarinoissa risteilevät scifi ja ihmissuhteet. Rakkaus 2.0 on antaumuksella kasattu harrastajaprojekti, jossa taso vaihtelee runsaasti, mutta sydämellisyys ja sympaattisuus pitävät julkaisun pään vedenpinnan yläpuolella.

Rakkaus20_sivu1
Avi: Instafeel

Kaikkein valmiimman oloinen sarjakuvantekijä KESSin kööristä on Avi. Kahdessa kirjaan tekemässään tarinassa ilmi tulevat monipuolisen ja huolitellun kuvituskyvyn lisäksi myös ovelat tarinaideat, jotka yhdistelevät arkista poikkeukselliseen tuoreilla tavoilla. Sekä Instafeelin että Syöksykierteen premissit ja henkilöhahmot ovat mielenkiintoiset. Ensimmäisessä ihmisten arkea hallitsee sosiaalinen media, jolla voi antaa toisten tunnettaviksi omia tunteitaan, ja toisessa amatöörielokuvantekijä saa käsiinsä menneisyyttä tallentavan applikaation. Jotenkin Avin kerronta ja dialogi tuovat mieleen JP Ahosen, vaikka aiheet ovatkin eri galakseista ja Avi vaihtaa tyyliään kahden tarinan välillä radikaalisti. JP Ahos-yhteyteen liittyy näiden tarinoiden suurin puute, sillä puhekielinen ahosmainen dialogi on vaikea pala. Näissä teksteissä se tuntuu väkinäiseltä, mutta en osaa sanoa miksi. Aku Ankan parissa kasvaneen on vain todella vaikea joskus sulattaa ”luonnollisuutta” tavoittelevaa dialogia, joka ei sitten tunnukaan luonnolliselta. Lisäksi tarinoiden lopetukset jäävät roikkumaan ilmaan epätyydyttävästi. Avoimet loput ovat valinta sinänsä, ja niissä ei ole mitään vikaa, mutta Avilla ruudut ikään kuin lakkaavat vain jatkumasta. Kun molempia tarinoita leimaa vielä kyynisen filosofinen pohjavire, on kummallista vain lopettaa pohdinta ikään kuin kesken. Lyhyissä tarinoissa nämä ovat kuitenkin pieniä valituksen aiheita, ja maistiaisten perusteella Avin tekeillä olevaa pidempää teosta kelpaa odotella.

Rakkaus20_sivu6
Avi: Syöksykierre
Rakkaus20_sivu2
Juho Hautala: What a Wonderful Distant Planet

Juho Hautalan What a Wonderful Distant Planet on käsikirjoitukseltaan edellämainittujen tarinoiden kanssa samanhenkinen sikäli, että sen pääpointti on kaikesta tieteisfiktiosta huolimatta arkisissa ihmisissä ja heidän heikkouksissaan. Avaruusmatkailulle omistautuneen perheenisän maailmassa kaikki muu on toissijaista omien seikkailujen edessä. Kliseisen kyyninen tarina on ehjä ja johdonmukainen, ja siksi kannattelee mittansa, vaikka taide haparoikin jonkin verran. Englanninkielisessä nimessä ei tosin ole mitään järkeä. Antti Arvolan Sydämet metallin varjossa on kokoelman raakilein tarina. Se on kertomus pariskunnasta, joka kohtaa robottien ja ihmisten välisessä sodassa epätoivon hetkellä. Tarinassa häiritsevintä on sen kerrontatapa, jossa kaksi ihmistä jostain syystä kertaavat toisilleen juurta jaksain tapahtumia, joissa molemmat olivat paikalla. Kömpelöhkö eksplikointi tökkää silmään sen verran lujaa, että keskittyminen itse tarinaan muuttuu työlääksi. Mikäli hahmojen muisteloista olisi käynyt ilmi esimerkiksi eri tulkintoja ja näkökulmia, ratkaisu olisi voinut olla perusteltu, mutta tällaisenaan sillä ei oikein ole pointtia.

Rakkaus20_sivu3
Antti Arvola: Sydämet metallin varjossa
Rakkaus20_sivu4
Ville Rautiainen: Kyborgin sydän

Ville Rautiaisen mangavaikutteinen Kyborgin sydän on lyhyt kertomus rakkaudesta ihmisen ja kyborgin välillä. Sekin kärsii hieman pakotetusta kerrontatavasta, jossa hahmot selittävät tekojaan, tunteitaan ja luonnettaan toisilleen jatkuvasti. Klassinen ”show, don’t tell” -ohje olisi voinut tehdä tarinasta mukaansatempaavamman. Nykyisellään Kyborgin sydämestä ei jää mieleen ihan kauheasti, vaikka tekijän rakkaus valitsemaansa tyylilajia kohtaan käy tekemisestä ilmi. Kokoelman toinen hiotumpi tekijä tuntuu olevan Juuso Laasonen, jonka Aamukiimaa Orionin renkailla on visuaalisesti kirjan mieleenjäävimpiä tarinoita. Lyhyen muistelukertomuksen juoni on sekoitus Matrixia ja Alienia höystettynä yllättävän graafiseksi äityvällä seksillä. Alkuun tarina tuntuu epämukavan tekemällä tehdyltä, mutta vähitellen sen röyhkeys voittaa puolelleen. Jos kertomuksen nimikin on Aamukiimaa, niin tekijä ei ole tullut piilottelemaan kynttiläänsä vakan alla, vaan tässä tehdään juuri sitä mitä halutaankin. Juonellisesti kertomus ei ehkä huimaa päätä, mutta Laasosen jäljestä huokuu päämäärätietoisuus, jota on arvostettava.

Rakkaus20_sivu5
Juuso Laasonen: Aamukiimaa Orionin renkailla

Kirjan päättää sympaattinen ja originelli Ella-Leena Anttilan Peltohiiret. Alkuun tarina tuntuu viehättävältä, mutta senkin yleissävy muuttuu lopulta melkoisen synkäksi. Sympaattisen tarinasta tekee sen kirjan muusta materiaalista eroava aihevalinta kauniin taiteen kanssa, vaikka juoni muistuttaakin jonkinlaista kyberpunk-versiota Kaukametsän pakolaisista. Peltohiiret tuntuu siltä, että se on laadittu ilman paineita tai erityistä näytön tarvetta, ja tämä rentous tuntuu myös lukiessa. Tietysti minulla ei ole mitään tietoa siitä, onko asia oikeasti näin, mutta ei tunnelman välittyminen sarjista ainakaan heikennä.

Rakkaus20_sivu7
Ella-Leena Anttila: Peltohiiret

Alussa sanoin, että Rakkaus 2.0 on sydämellinen kokoelma. Sitä se on juuri siksi, että tekijöiden kokemus ja taso vaihtelee näinkin paljon. Kirja levittää sarjakuvan ja itseilmaisun ilosanomaa onnistuneesti. Mikäli kaikki tekijät olisivat kovin harjaantuneita, tulisi kirjasta herkästi vain taitonäytös, ja sellaisen on usein vaikea voittaa lukijaa puolelleen. Vaikka osa tarinoista onkin lähinnä kehitysaihioita, arvostan silti jokaista panoksensa kirjaan antanutta. Sarjakuva on erittäin demokraattinen taidemuoto, jossa jokainen ääni saadaan kuuluviin, ja siitä Rakkaus 2.0 on hyvä esimerkki. Julkaisun hankkiminen on erinomainen tapa tukea ruohonjuuritason genresarjakuvaa, jonka olemassaolo Suomen kaltaisessa piskuisessa maassa on erittäin hieno juttu.

Arvosana: 62/100

Rakkaus 2.0 – Keski-Suomen Sarjakuvaseuran vuosijulkaisu 2018
Avi, Juho Hautala, Antti Arvola, Ville Rautiainen, Juuso Laasonen ja Ella-Leena Anttila, käsikirjoitus ja kuvitus
Keski-Suomen Sarjakuvaseura
Hinta Suomessa 15 €, tilaukset Keski-Suomen Sarjakuvaseuralta

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s