On ehkä vähän itserakasta olla vielä kolmekymppisenä erittäin ylpeä omasta äidinkielen YO-aineestaan. Pääsyy on varmaan se, että en ole koskaan päässyt lukemaan sitä kirjoittamisen jälkeen. Anyway, kirjoitin tuolloin siitä, miten lännenelokuvat käsittelevät ystävyyttä ja rakkautta. Vertailin Rio Bravoa, Armotonta ja Brokeback Mountainia toisiinsa sillä uskomattomalla elämänkokemuksella ja kypsyydellä, jolla vain 19-vuotias voi. Sarjakuvista vastaavanlaisen pohtielman tekeminen olisi ollut pitkään vaikeaa, sillä kokemukseni länkkärisarjiksista on jäänyt aina melko mustavalkoiseksi ja intohimottomaksi. Nyt kun olen lukenut (ilmeisesti suomenkieliseksi ensimmäiseksi ja viimeiseksi jääneen) Buddy Longway -integraalin, niin jokin aukko tuntuu täyttyneen. Yleisesti länkkärit ovat kaavamaisia ja ns. perinteisen poikamaisia. Pääosassa ovat maisemat, hyvikset ja pahikset sekä seikkailun tunne. Sveitsiläistaustaisen Deribin Buddy Longwaylla on sydän, ihan eri tavalla kuin millään muulla lukemallani lännensarjakuvalla.
Alun perin Tintin-lehdessä ilmestynyt Buddy Longway on oikeamielinen turkismetsästäjä, joka pyrkii lähinnä elämään rauhassa luonnon keskellä. Hän suhtautuu (aikakauden arvojen pohjalta) kunnioittavasti muihin saman elämänpiirin jäseniin, niin ihmisiin kuin eläimiinkin. Buddy ei ole erityisen sankarillinen, mutta hoitaa hommat tarvittaessa. Buddy Longway on vähän kuin John Wayne tai joku Tuntemattoman Sotilaan Hietanen, paitsi että uskottava ja ei-kiiltokuvamainen. Kirjan esipuheessa Derib puhuu paljon siitä, miten hänelle tärkeä ideaali on elinikäinen rakkaus omaan kumppaniin, ja myös tämän puolesta Buddy Longway puhuu häpeilemättä. Hämmentävää on, että vaikka tuo juuri kirjoittamani kuvaus sarjakuvasta saa sen kuulostamaan raivostuttavan kirkasotsaiselta, naiivilta ja puhtoiselta, niin näitä asioita se ei ole. Jostain syystä Buddy Longwayn kohdalla idealismi ja arvomaailma eivät tunnu luotaantyöntäviltä, vaan luokseen kutsuvilta.
Syy voi olla siinä, että tässä sarjakuvassa oikeamielisyys ei ole eksklusiivista tai toiseuttavaa. Hyvä ei tarvitse aina vastakohdakseen pahaa, ja poissaolollaan loistaa ajatus siitä, että ”tuollaisia me ei ainakaan olla”. Toki moraalikäsityksessä ja esimerkiksi intiaanien kuvaamisessa on muutamia epämukavia stereotypioita (kaikkein ankeimpana ja kummallisimmalla olankohautuksella ohitettavana ”seksuaalinen väkivalta on ihan ok jos naisella ei ole miestä”), mutta Deribin kerronnasta tuntee, että hän haluaa olla hyvällä asialla ja suurimmaksi osaksi onnistuukin siinä. Buddy Longway kuvaa arvostaen luontoa, alkuperäiskansoja ja vaatimatonta metsästäjän elämäntapaa. Deribillä ei ole tarvetta demonisoida petoeläimiä, omien moraalikäsitystensä mukaan eläviä uudisraivaajia tai intiaanikulttuureja. Toki tarinoista löytyy myös pahiksia, mutta heidän painoarvonsa pysyy tarinoissa niin vähäisenä, ettei nihilismi pääse valtaamaan liikaa alaa sarjiksen hengestä.
Toki nykyinternetissä ja kulutusyhteiskunnassa marinoituneen intellektuellin täytyy olla jonkin verran nihilistikin. Tätä osa-aluetta ruokkivaa materiaalia saa kuitenkin sarjakuvista (ihan kuten kaikesta muustakin kulttuurista) ihan riittävästi. Omien kokemusteni mukaan maailmassa on kuitenkin paljon myös hyviä ihmisiä, ja yksilötasolla tarkoitushakuinen kusettaminen tai silmäkulmasta ponnistaminen ovat melko harvinaisia ilmiöitä. Siksi on mukava uppoutua vaihteeksi myös sarjikseen, jossa pahat aikeet ja synkkä sielu ovat poikkeuksia eivätkä hahmojen perusasetuksia. Buddy Longway tunnistaa kuitenkin (näkemänsä pienen) maailman epäoikeudenmukaisuuksia eikä siksi sorru johnwaynemaiseen ”kyllä kaikilla hyvillä on asiat hyvin” -moralismiin.
Kirjasto 1 -kokoelma sisältää Buddy Longwayn neljä ensimmäistä tarinaa. Chinook kertoo Buddyn ja hänen tulevan vaimonsa ensikohtaamisesta. Vihollinen kuvailee kodin rakentamista uuteen paikkaan ja sitä, miten ennakko-oletuksia pääsee syntymään yrittämättäkin. Kolme miestä tuli kylään on tarinoista perinteisintä lännenkertomusta, jossa kolme kullankaivajaa ottaa Longwayn ja Chinookin asumuksen haltuunsa ikävillä tarkoitusperillä. Yksin on selviytymistarina luonnon armoille jäävästä Buddysta. Kaikki kertomukset toimivat ja rikastavat sarjakuvan maailmaa. Buddy Longway kuuluu myös niihin harvoihin sarjakuviin (kuten esimerkiksi Crepax’n Valentina), joissa aika kuluu ja henkilöhahmot vanhenevat. Näiden neljän kertomuksenkin aikana vuosia vierii ilmeisesti toistakymmentä. Tästä tulee myös mukavan arkinen fiilis, kun jotain kertomuksen arvoista ei tapahdu joka viikko, vaan muutaman vuoden välein.
Buddy Longwayn kuvitus on sukua esimerkiksi realistiselle Blueberrylle, mutta lähinnä maisemien ja rakennusten kuvailussa. Hahmot itse ovat hieman sarjakuvamaisempia ja ilmeikkäämpiä. Karikaryyrimäiset kasvonpiirteet helpottavat tunnistamista, vaikka syrjäseuduille keskittyvissä tarinoissa hahmojen määrä ei muutenkaan päätä huimaa. Komeaa jälkeä ovat erityisesti Deribin maisemat, eläimet ja joukkokohtaukset. Erityismaininta karhulle, joka sanoo ”mörr”, aivan kuten karhun kuuluukin. Sen sijaan harmi on, että tarinoiden alkuperäiset kansikuvat on jostain syystä kokoelmassa päätetty kutistaa parin postimerkin kokoisiksi. Tätä ratkaisua en tajua, ellei sitten lehden alkuperäinen koko ollut 8×10 cm.
On todellinen sääli, että suomennettujen ja koottujen Buddy-tarinoiden taival päättyi jo ensimmäiseen kirjaan. Kokeneet konkarit Kvaakista huutelivat, että tarinoiden taso vain nousisi tulevaisuudessa, mutta näin se varmaan nykypäivän pienessä markkinassa vain menee, että tilaa on vain tutuille ja turvallisille nimikkeille. Buddy Longway on jo yhdessä kirjassa erinomainen vastaus inhimillisen lännensarjakuvan tarpeisiin. Ei kuitenkaan auta jäädä murehtimaan sitä, mitä emme koskaan saaneet, vaan iloitaan siitä, mitä meillä on. Niin Buddy Longwaykin tekisi!
Arvosana: 83/100
Buddy Longway -kirjasto 1 – Myötä- ja vastamäessä
Derib, käsikirjoitus ja kuvitus
Apollo Kustannus
Hinta Suomessa 31-33 €
Hyllyy 
2 vastausta artikkeliin “Arvio: Buddy Longway -kirjasto 1 – Myötä- ja vastamäessä”