Arvio: Teenage Mutant Ninja Turtles – The Ultimate Collection Vol. 1

Tällaisia juttuja sattuu aina välillä. Marssin sarjakuvakauppaan tarkoituksenani hankkia Carl Barksin joulutarinat perinteistä tunnelmointia varten. Jotain kuitenkin tapahtui, ja lopulta päädyin kassalle joulutarinoiden sijaan Teenage Mutant Ninja Turtles – Ultimate Collection Vol. 1 -kokoelman kanssa. Tähän kirjaan on kasattu Kevin Eastmanin ja Peter Lairdin ensimmäiset omakustannesarjakuvat, joista sai alkunsa kasarin loppupuolella huippuunsa kasvanut teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien (Suomen kielen parhaita yhdyssanoja btw) franchise-jättiläinen. Sarjakuva on sympaattinen luettava, koska siitä näkyy niin vahvasti tekijöidensä halu tehdä vain jotain siistiä, kuten heidän omat idolinsa olivat tehneet. Turtles-sarjakuvat ovat niin häpeilemätön pastissi ja yhdistelmä vaikutteita, että niiden parissa on erittäin vaikea olla viihtymättä. Kaiken kruunaavat jokaista lehteä seuraavat tekijöiden kommentit, jotka ovat käytännössä pelkkää ”DUDE! SWEET!” -meuhausta. Tällainen vilpittömyys vetoaa ainakin minuun, joten Turtles on oiva joulusarjakuvan korvike.

Kokoelma sisältää TMNT-lehden seitsemän ensimmäistä numeroa ja Raphaelin hahmoa ”syventävän” sooloseikkailun. Syventävä on pakko laittaa lainausmerkkeihin, sillä hahmojen persoonat ovat tasoa ”mikä ase sillä on” + 1 luonteenpiirre. Mutta vähät siitä, Turtlesissa oli alun perin kyse vain makeista hahmoista tekemässä makeita ninjajuttuja, joten tyhmää olisi vaatia mitään erityistä syvyyttä tai filosofisuutta. Sitä varten voi lukea ihan eri sarjakuvia. Tarina etenee klassisesti: ensimmäisessä numerossa käydään läpi kliseinen syntytarina, luodaan hieman kostomotiiveja ja sitten mätetään menemään. Tästä eteenpäin tarinoissa esitellään pari uutta hahmoa per juonikuvio, siirrytään uusiin tapahtumapaikkoihin ja mätetään menemään. Juonet pitenevät ensin parin numeron ja lopulta jo neljän numeron mittaisiksi kun tekijöiden kunnianhimo kasvaa, mutta rakenne pysyy samanlaisena. Jack Kirbyn splash panelit mainitaan lähes joka numeron kommenteissa, ja niistä pidetään kiinni, jokainen numero alkaa samalla yhden sivun ja koko aukeaman splasheilla. Eastman ja Laird tietävät mitä haluavat ja sitä he myös lukijoille tarjoilevat.

Tarinoiden sävy kehittyy sen sijaan nopeasti. Alkuperäisessä ideassa haluttiin Jack Kirbyn lisäksi fiilistellä erityisesti Frank Millerin tuon aikaisia hittejä kuten Roninia ja Daredeviliä. Varsinkin jälkimmäistä on syntytarinassa lainattu niin paljon kuin kehdataan ilman pelkoa oikeusjutuista: voimien alkuperä, puunosien mukaan nimetty opettaja ja raajojen mukaan nimetyt ninjaklaanit eivät paljon peittele esikuvaansa. Japani-mystiikka ja överisynkistely hallitsevat ensimmäisiä numeroita, mutta huumori lisääntyy tarinoissa pikaisesti kun tekijät vapautuvat kikkailemaan aiempaa laajemmin. Alkupuolella kirjaa kilpikonnilla on vain yksi hampaita kiristelevä ilme, mutta kasvoihin löytyy eloa myöhemmissä tarinoissa jo ihan eri lailla. Alun kertomukset ovat melko kaukana Suomessa tutuimman piirretyn meiningistä, mutta sitä lähestytään jo näissä ensimmäisissä numeroissa huomattavasti. Mikään tällainen vertailu ei ole kuitenkaan jatkuvasti läsnä, sillä TMNT-sarjakuvat seisovat omilla jaloillaan ja ovat kiinnostavia ilman tietoa Turtlesien tulevaisuudesta ja menestyksestä.

Turtlesista löytyy ihailtavaa punk- ja DIY-henkeä. Se ei ole mitään underground-sarjakuvaa, eikä sen tarkoituksena ole haastaa valta-asemia tai kritisoida yhtään mitään. Tässä mielessä se on onton reaganilaisen kasarikapitalismin kiteytymä. Eastman ja Laird kuitenkin tekivät juuri sitä mitä halusivat, miten halusivat ja omilla ehdoillaan. Numerot ilmestyivät harvakseen muutaman kuukauden välein, ja itse kustannetut painokset kasvoivat lehti lehdeltä. Turtles on demokraattista sarjakuvaa parhaimmillaan, menestystarina ajalta jolloin jakelu ilman kustantajan apua oli vähän eri homma kuin nykyään. Läpällä tuherretusta kilpikonnasta kasvoi konsepti, joka kantoi tekijöidensä laajan tyylilajituntemuksen ja riittävän teknisen taidon ansiosta vaikka mihin. Ehkä punkia osuvampi vertailukohta olisikin vaikka nykypäivän Soundcloud-muusikkoskene, jossa ennakkoluulottomat nuoret tekijät leikkaavat ja liimaavat hittejä kasaan omasta intohimostaan keräten suuria seuraajamassoja. Kun on kasvanut tietynlaisen taiteen ympärillä, ovat mahdollisuudet viedä sitä eteenpäin olemassa myös harrastelijoille. Turtles ei ollut alkuvaiheessaan ammattimaista sarjakuvaa, ja se on ehdottomasti sen viehätyksen avain. Sama näkyy myös Eastmanin ja Lairdin kommenteista, joissa kuultaa edelleen hellyttävä puolisokea rakkaus omia tekeleitä kohtaan.

Olin muutenkin tämän sarjiksen kanssa ihan helvetin pulssilla, kun Fok_Itin Joonas Rinta-Kanto hypetti samaista teosta Turun Sarjakuvakaupan joulukalenterissa. Rinta-Kanto kertoi nuorena värittäneensä ruutuja ja hakeneensa sitä kautta kannuksia sarjakuvataiteilijan uralle (jälkiosa oma päätelmäni, voi toki olla että näillä kahdella ei ole mitään yhteyttä). Kuvitusjälki on rujoa, mutta se vetoaa minuun, ja voin kuvitella, että näistä tarinoista on ollut inspiraatioksi yhdelle jos toisellekin aloittelevalle sarjakuvantekijälle. Eastman ja Laird antavat palttua dialogille isojen toimintakohtausten edestä. Replatkin huvittavat kliseisyydellään ja etenkin kaiken maailman HAI ja KIAI -huudahdukset ovat mahtavan korneja. Juuri toiminnassa TMNT on aidoimmillaan ja vetoavimmillaan.

En tiedä, kuinka pitkälle Turtlesien seikkailut jaksavat kiinnostaa lukijaa, joka ei ole erityisen sitoutunut tai nostalgiannälkäinen franchisen suhteen, mutta tämä ykköskirja Ultimate Collectionista on varauksettoman suositeltavaa tavaraa. Kustannusoikeudet itselleen muutama vuosi sitten hankkinut IDW Publishing on myöhemmissä kokoelmissa alkanut valikoida tarinoista legendaarisimpia, eikä tarkoituksena ole painaa jokaista numeroa uudelleen. Tämä kuulostaa järkevältä, sillä uutuuden (tai nostalgian) viehätyksen hälventyessä tarinoiden ohuus voi alkaa tuntua itseään toistavalta. Kyllä minä vielä ainakin kakkososan luen, jotta näen myös muiden Turtleseiden one-shotit Raphaelin lisäksi. TMNT-sarjisten alkutaival ei ole mullistavaa tai ainutlaatuista sarjakuvaa, mutta se on erittäin sujuvaa ja kontekstiin laitettuna (niin omakustannetaival kuin sekin, mihin kaikkeen TMNT lopulta kasvoi) myös vaikuttavaa. Että ei muuta kuin far out dude, ja cowabunga niin pirusti!

Arvosana: 80/100

Teenage Mutant Ninja Turtles – The Ultimate Collection Vol. 1
Kevin Eastman ja Peter Laird, käsikirjoitus ja kuvitus (ovat muuten tästä myös erityisen ylpeitä, muutamaan kertaan tulee mainittua miten he olivat erityistarkkoja siitä, että molemmat osallistuvat kaikkiin työvaiheisiin)
IDW Publishing
Hinta Suomessa 23-34 €

PS. Täytyy vielä mainita, että tässä julkaisussa kannet ja paperi tuntuivat jotenkin erityislaadukkailta pehmeäkantiseksi kirjaksi. En tiedä, johtuiko se matalien odotusten ylityksestä, mutta hyvälaatuinen painos IDW:ltä!