Arvio: The Best of Wonder Wart-Hog – Supersankariparodian 350-kiloinen jättiläinen on tanakkaa ja tympeää

edf

Gilbert Sheltonin Wonder Wart-Hog, suomalaisittain Terässika, ei ollut ensimmäinen supersankariparodia. Mad-lehti ja pari muuta tahoa olivat irvailleet Teräsmiehelle jo ennen 1960-lukua, mutta nuo viritelmät eivät jääneet elämään. Vuonna 1962 teksasilaisessa opiskelijalehdessä ensiesiintymisensä tehnyt Wonder Wart-Hog sen sijaan on porskuttanut muodossa tai toisessa 2000-luvulle saakka. Vuonna 2013 ilmestyneeseen The Best of Wonder Wart-Hog -niteeseen on kasattu varsin kattava nippu Wart-Hog -sarjiksia, vaikka läheskään kaikkia tarinoita ei kirjasta löydy. Tämä on toisaalta hyvä, sillä yli 400-sivuisena tämä kokoelma oli ainakin itselleni aivan riittävästi. Wonder Wart-Hog on hengeltään amerikkalaista undergroundia ja tekijänsä kokeilualusta, mikä näyttäytyy laadun epätasaisuutena ja raskaslukuisuutena. Osuessaan Wonder Wart-Hog naurattaa edelleen, mutta tämän opuksen läpi kahlaaminen oli loppuvaiheessa enemmän työtä kuin huvia.

edf

Gilbert Sheltonin tunnetuimpia töitä ovat Terässikaa myöhemmin seuranneet Friikkilän Veljekset ja Läski-Freddyn kissa. Näillä sarjakuvilla Shelton on tuonut leivän pöytään samalla kun Wonder Wart-Hog on nauttinut marginaalisempaa suosiota. WWH:n sivuilla Shelton antaa kyynisyydelleen vallan uudelleentulkitessaan Teräsmiehen syntytarinaa: Wonder Wart-Hog on kotoisin Squootpeepin planeetalta, mistä hänen vanhempansa lähettivät hänet erehdyksessä Maahan. Pari punaniskaa kasvatti Wonder Wart-Hogin ainoastaan, koska tätä ei supervoimiensa vuoksi saanut teurastettua ja syötyä. Aikuisena Wonder Wart-Hog muuttaa Muthaloden kaupunkiin ja naamioituu vässykäksi reportteri Philbert Desanexiksi. Supersankarointia hän harrastaa lähinnä rahan takia, sillä työnantajalehti Muthalode Morning Myopic kyykyttää kunnon kapitalistin tavoin Desanexia sen minkä ehtii. Seikkailut ovat sitten kaikenlaista löyhämoraalista mäiskintää satunnaisella yhteiskuntakritiikillä maustettuna.

edf
Ah, alasin. Piirretyn väkivallan alfa ja omega.

Taustatarina on kuitenkin sarjakuvassa melko yhdentekevä. Shelton esittelee WWH:n ominaisuuksia, heikkouksia ja taustaa sitä mukaa kun tarinat sitä vaativat, ja unohtaa yksityiskohtia ihan yhtä helposti. Tarinoiden aloitukset ovat usein kaavamaisia, mutta muuten Shelton vaihtelee mm. päähenkilönsä nimen kirjoitusasua, työpaikan nimeä ja alter egojen välistä suhdetta miten tykkää. Välillä Wonder Wart-Hog ja Desanex ovat kaksi eri henkilöä, suurimman osan ajasta sankari piiloutuu nahkaiseen Desanex-pukuun. Sarjakuvat ovat sen verran iäkkäitä, että supersankarisarjikset eivät olleet vielä ehtineet absurdeimpaan kuolee-ja-herää-henkiin-ralliinsa. Sheltonin sarjakuvan eläväisyydet olisi voinut tulkita irvailuksi supersankarigenren kyvyttömyydelle loogisiin tarinajatkumoihin, jos ne olisivat ilmestyneet parikymmentä vuotta myöhemmin.

edf

Teemoiltaan sarjakuvat ovat selkeästi aikansa lapsia, mutta eivät kuitenkaan erityisen pahasti vanhentuneita. Jotkin rotupoliittiset kannanotot ovat aikansa eläneitä, mutta muuten Sheltonin absurdi väkivaltahassuttelu toimii edelleen. Samaten yhteiskuntapoliittiset kannanotot esim. vaalijärjestelmästä, leipäjonoista ja pankkiirien ahneudesta ovat edelleen ihan relevantteja. Tokikaan sarjakuva ei tänä päivänä ole yhtä raflaava kuin ilmestyessään, joten minullekin WWH:n ensikertalaislukijana vaikutus jäi köykäisemmäksi. Juuri tästä syystä 400 sivua tätä tavaraa meinasi olla välillä tahmaista etenemistä. WWH:n anarkistinen meininki ei erityisesti koukuta lukemaan, ja kun tekijän tyyli ei iske aivan täysiä, niin sitoutuminen sarjakuvaan jää ohuemmaksi, ja silloin kirja on myös helpompi laskea käsistään. Olin pettynyt WWH:iin lähinnä siksi, että lähtökohtien perusteella odotin täysin hulvatonta tykitystä, joka päätyikin olemaan vain ihan ok. Se pettymys on kaikkein karvain niellä.

edf

Osasyyllinen mielenkiinnon kaikkoamiseen on myös itse kirja. Jos tehdään klassikkosarjakuvasta tämän kokoinen kokoelma, eikä siihen sisällytetä minkäänlaista introa, esipuhetta tai analyysejä, niin ulkopuolinen olo jää varmasti joka lukijalle, joka ei ole ollut paikalla WWH:n kulta-aikoina. Varsinkin, kun tarinoita ei ole järjestetty kronologisesti vaan hyvinkin mielivaltaisen oloisesti, ei lukiessa pysty pääjuonen lisäksi seuraamaan sujuvasti edes tekijän kehittymistä. Kustantaja Knockabout on tehnyt laiskaa työtä. Jos olisin ostanut teoksen itselleni, olisi olo hieman kusetettu. Ainoaksi ekstraksi jäävät kirjan keskivaiheilta löytyvät muutamat värilliset aukeamat ja kansikuvat. Ne ovat hienoja ja kiinnostavia, mutta ilman taustaa nekin jäävät huomattavasti ohuemmaksi kokemukseksi kuin lisätiedon kanssa. Olen nähnyt kunnon esipuheita ja perehdytyksiä huomattavasti turhemmissakin sarjakuvakokoelmissa, ei se varmaan mahdotonta olisi tähänkään ollut saada. Höh.

edf
Muutamat Philbert Desanexin uniin keskittyvät jaksot ovat kirjan parempaa päätyä.

Suurimman osan ajasta Wonder Wart-Hog on ihan sympaattinen ug-sarjis. Sen piirrosjälki on rujoa ja vaihtelevaa, mutta elastista ja hauskaa. Käsikirjoitukset ovat suoraviivaisia mutta reikäpäisiä. Väkivalta on koomista piirrosmäiskettä ja hahmot liioiteltuja. Tällaiselle sarjikselle voisi ihan hyvin antaa korkeahkot sympatiapisteet. Sitten ihan loppumetreillä, viimeisten tarinoiden seassa vastaan tulee totaalinen kummallisuus, tarina nimeltä WWH Breaks Up the Muthalode Smut Ring. Vaikka Wonder Wart-Hog on kyyninen ja tietyllä tapaa esineellistävä, se tuntuu silti hyväntahtoiselta. Tässä tarinassa hyväntahtoisuuden sijaan väkivalta ja tapahtumat ovat poikkeuksellisen synkkiä ja kaiken kruunaa todella misogynistinen raiskausfantasia. Tarina ei istu WWH:n tyyliin lainkaan. Internetistä löytyi väite, että tarkoituksena onkin ollut kuittailla Sheltonin kollega Robert Crumbille, jonka sarjakuvista naisvihamielisyyttä löytyi enemmänkin. Ilman minkäänlaista kontekstia sarjis kuitenkin tuntuu vain märältä rätiltä päin kasvoja. Fiilikset vaihtuvat kertaheitolla ja olo on masentuneen hämmentynyt. On kovin vaikea ymmärtää miksi tämä kyseinen ankeuttaja piti painaa mukaan kirjaan, varsinkin, kun kyseessä ei ole mikään ”The Complete” -kokoelma ja materiaalia on jätetty pois muutenkin. Ilman sitä olisin varmaan pisteyttänyt sopivalla joviaaliuden hetkellä kuuden-seitsemänkympin haarukkaan, mutta nyt kirjan muutkin puutteet hyppäävät esiin. Harmi, mutta The Best of Wonder Wart-Hog jää lopulta lähinnä sarjissivistäväksi puheenvuoroksi, ja sellaiseksi se ei ole mikään erityisen hauska.

edf

Arvosana: 55/100

The Best of Wonder Wart-Hog
Gilbert Shelton, käsikirjoitus ja kuvitus (mukana myös muita tekijöitä)
Knockabout Press
Hinta Suomessa 20-30 €

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s