Miracleman on sarjakuvana samaa kategoriaa kuin aiemmin blogissa luettu Kapteeni Britannia. Se on brittiläinen supersankari-adaptaatio, jossa Yhdysvalloissa toimivia konsepteja on haluttu siirtää Euroopan markkinoille sopivammiksi. Molemmat sarjat ovat olleet myös Alan Mooren ja Alan Davisin ensimmäisiä näytön paikkoja ennen maailmanmainetta. Siinä missä Kapteeni Britannia on osa Marvelin universumia, Miracleman on irrallaan suuren maailman supersankareista. Hahmo on luotu alun perin 1950-luvulla nimellä Marvelman, ja tuolloin kyseessä oli melkoisen mielikuvitukseton Teräsmies-kopio (tai itse asiassa Kapteeni Marvel -kopio, joka puolestaan oli oikeudessa asti riidelty Teris-kopio). Nimi vaihtui myöhemmässä vaiheessa lakikahnauksien välttämiseksi, ja 1980-luvulla sarja herätettiin parinkymmenen vuoden koomasta Alan Mooren ohjattavaksi. Sitten Moore teki niin kuin Moore tekee, ja tuuletti sarjakuvasta pölyt isolla mattopiiskalla kääntäen asetelmia päälaelleen monella tapaa. 1980-luvun Miracleman on hyvin uniikki tutkielma supersankaruudesta, sen lieveilmiöistä ja varjopuolista, ja lisäksi se on myös oivaltava scifisarjakuva. Reilusti parempi kuin esimerkiksi Kapteeni Britannia.
Miraclemanin juonesta ei voi puhua ihan hirveästi spoilereitta, mutta alkuasetelma on seuraava: tavis Mike Moran kykenee muuttumaan supervoimaiseksi Miraclemaniksi lausumalla muinaisen voimasanan ”Kimota”. Viimeiset 20 vuotta hän on kuitenkin elänyt taviksen elämää ja on unohtanut menneisyytensä seikkailut Miraclemanina. Menneisyys on läsnä vain unissa, jotka piinaavat Mikea. Tiukassa tilanteessa kaikki kuitenkin palautuu Miken mieleen ja Miracleman syntyy uudelleen. Muistinmenetyksen aikana rakennettu elämä ja Miken käsitys ympäröivästä maailmasta eivät kuitenkaan sopeudu uuteen supertilanteeseen kivuttomasti. Kirja kokoaa yhteen kolme isompaa tarinakokonaisuutta, jotka Moore loi Miraclemaniin eri kuvittajien kanssa. Sarjakuvan sävy muuttuu alun melko pienimuotoisista tarinoista ison mittaluokan scifiksi ja utopiakuvaukseksi melkoisella tahdilla, mutta se tuntuu perustellulta. Moore kasaa Miraclemanin mytologian niin loogisesti ja uskottavasti, että kaikki kirjassa tapahtuva on helppo ottaa vastaan nikottelematta.
Miracleman on siis käsialaltaan selkeää Alan Moorea, aina sitä myöten että häneen viitataan kirjassa vain ”Alkuperäisenä käsikirjoittajana”, kun kärttyinen ukko on vaihteeksi päättänyt kieltää nimensä käyttämisen töidensä mainostamiseen. Kuten Kapteeni Britanniassakin, scifi meinaa hieman lähteä käsistä ja vallata liikaa alaa, mutta Miracleman on silti selkeästi tasoltaan kovaa varhais-Moorea. Sen oivallukset ovat kiinnostavia, tarina on miellyttävän hahmovetoinen ja tasapaino synkeyden ja värikkään seikkailun värillä on kohdallaan. Miracleman menee laadultaan ja teemoiltaan samaan kategoriaan Swamp Thingin kanssa, mikä ei ole kehno saavutus lainkaan. Se on virkistävimpiä supersankarisarjiksia, joita olen lukenut pitkään aikaan. Tätä tekee mieli suositella myös kavereille, jotka keikkuvat vähän siinä sarjisfaniuden rajoilla, sillä Miracleman osoittaa miten kuluneista asetelmista saadaan kerrottua erittäin omaperäisiä tarinoita.
Mooren kumppaneina kuvituspuolesta vastaavat aiemmin mainitun Alan Davisin lisäksi Garry Leach, John Ridgway, Chuck Austen, Rick Veitch ja John Totleben. Mielenkiintoisinta jälkeä tekevät Leach, Davis ja Totleben. Leachin hyvin realistinen tyyli sopii alun tarinoihin, joissa kontrasti 1960-luvun värikkäiden karkkimaailmaseikkailujen ja synkeän 1980-luvun nykytilanteen välillä halutaan tehdän hyvin selkeäksi. Davis kantaa tarinaa toiminnallisempaan suuntaan ja Totleben pääsee toteuttamaan vahvuuksiaan kauhusarjakuvaan viittaavien helvetillisten näkymien kanssa. Muiden kuvittajan jälki on peruskamaa, jossa kasvot ja hahmot tuntuvat menettävän ilmeikkyyttään parhaisiin sivuihin verrattuna, mutta tarinan tahmaisemmat kohdat ovat silti enemmän ylispesifiksi innostuvan scifin kuin kehnon kuvituksen syytä. Kun Moore keskittyy muutamassa kohdassa Miraclemanin sijaan häntä ympäröivään universumiin, tarina meinaa tällaisessa kokoelmakirjassa polkea paikallaan. Oheismateriaalin laajentaminen on varmasti ollut perustellumpaa alkuperäislehdessä, joka on muutenkin sisältänyt Miraclemanin lisäksi muuta materiaalia ja nytkin langat kietoutuvat lopulta yhteen, mutta paketti olisi toiminut itselleni paremmin paria numeroa tiiviimpänä.
Miracleman on mielenkiintoinen hybridi minisarjaa ja jatkuvaa julkaisua. Maailma ja hahmot eivät ole alun perin Mooren, mutta hän käsittelee niitä ominaan. Minisarjamaisesti tarina ajetaan ns. päätökseen, josta jatkaminen ei ole koskaan ollut tekijöiden tarkoitus, mutta jatkuvaluonteisesti loppua ei ole koskaan hakattu kiveen. Niinpä Mooren kertoman tarinan jälkeen ohjat otti Neil Gaiman, jonka Miracleman: Ihmeiden aika -jatko-osa on juuri ilmestynyt suomeksi. Se on kerännyt ylistystä samaa tahtia kuin tämä edeltäjänsäkin, joten kiinnostus on tämän kirjan jälkeen korkealla. Mooren Miraclemanin kolmas tarinakokonaisuus Olympos nousee jo sellaiselle kunnianhimon tasolle, että on mahtavaa kuvitella, mihin lahjakkaat tekijät voivat Miraclemanin kanssa mennäkään. Miraclemanin esiinnostamia teemoja on yritetty käsitellä sarjiksissa moneen otteeseen, mutta lopputulos on harvoin kaikin puolin onnistunut. Miracleman tekee oikein ison kasan asioita ja kuuluu ehdottomasti lajityyppinsä perusteoksiin. Se on ollut tekijänoikeuskiistojen vuoksi unohduksissa kymmeniä vuosia kuin päähenkilönsä konsanaan, mutta nyt Miracleman on syntynyt uudestaan ja nousee vielä vaikka minne.
Arvosana: 85/100
Ihmeellinen Miracleman
Alan Moore, käsikirjoitus – Garry Leach, Alan Davis, John Ridgway, Chuck Austen, Rick Veitch ja John Totleben, kuvitus
Like Kustannus
Hinta Suomessa 21-25 €
PS. Johanna Sinisalo esipuheen kirjoittajaksi on mahtava valinta. Olisin melkein toivonut, että hän olisi saanut tilaa vielä toisen aukeaman verran, sen verran harvinaista herkkua ovat aidosti kiinnostavat sarjakuvien esipuheet.
PPS. Yllättävä kunniamaininta Miraclemanille kohtauksesta, jossa esitetään yksi yksityiskohtaisimmista synnytyksistä, joita muistan nähneeni. Parhaimmillaan supersankarisarjis on näkökulmia avaava ihan muista kuin supersyistä.
Hyllyy 
3 vastausta artikkeliin “Arvio: Ihmeellinen Miracleman – Suoraan unohduslimbosta supersankarisarjiksen kulmakiveksi”