Arvio: Voro – Kolmen kuninkaan aarre

dav

Viime vuoden Sarjakuva-Finlandian voittajateos Voro – Kolmen kuninkaan aarre ei aina tunnu olevan aivan selvillä siitä, onko se lintu vai kala. Fantasiaseikkailussa yhdistyy elementtejä nuorille suunnatusta vauhdikkaasta menosta ja toisaalta selkeästi aikuisille tarkoitetusta eettisestä pohdinnasta ja graafisesta väkivallasta. Tekijänsä Janne Kukkosen esikoisteos kertoo nuoresta Lilja-varkaasta, joka haluaa edetä varkaiden killan arvoasteikolla ja päästä tekemään kunnon murtokeikkoja. Hän on neuvokas mutta rämäpäinen ja hieman itsekäs. Oikein perinteinen Disney-päähenkilö kaikin puolin. Lilja sotekutuu vallanpitäjien juoniin, jotka pakottavat hänet hylkäämään periaatteensa ja kokemaan kauhuja, joita hän ei tiennyt olevan olemassakaan. Ei ihan Disneytä enää. Toisaalta Kukkonen härnää lukijaa hauskasti iskemällä piirroselokuvamaiseen tyyliinsä toiminta- ja kauhuelementtejä, toisaalta takakannen lupaus ”kaikenikäisille lukijoille” tuntuu sekoituksen vuoksi liialliselta lupaukselta.

dav

Tarinan päähenkilö Lilja on nuori tyttö, joka on ikäistään taitavampi varas. Varkaiden ammatti on Voron maailmassa tarkasti säännelty ja ryöstöt tehdään killan johdon sanelemina. Liljalla on vaikeuksia malttaa mieltään ja noudattaa sääntöjä, minkä vuoksi hän ajautuu vaikeuksiin. Liljan on varastettava kolmen kuninkaan avaimet, joilla päästään kyseisten kunkkujen aarteeseen käsiksi, tai hänen mentorinsa/isähahmonsa käy kalpaten. Juoneen sekaantuvat paikallinen jaarli ja mystinen uskonlahko Paloheimo. Juoni on päällisin puolin melko perinteistä fantasiaa, ja maailma on konventioiden mukainen. Taistelut käydään miekoilla ja jousilla, linnoissa on korkeat tornit ja syvät vallihaudat, ja yliluonnollisia elementtejä on mukana alussa vähemmän, loppua kohti enemmän. On hieman sääli, että Lilja on ainoa naispuolinen hahmo miesten maailmassa. Tuntuu, että Voron originelli ote on kirvonnut päähenkilön luonnostelun jälkeen ja homma meinaa taipua kliseiden puolelle.

dav

Välillä tuntui, että luin Voroa liiankin kriittisellä silmällä, mutta Sarjakuva-Finlandia asettaa väkisinkin ennakko-odotuksia kirjalle (eikä siitä kamalasti ole kritiikkiä muutenkaan kuulunut). Voro etenee sujuvasti ja tarina on mukaansatempaava mutta muutamista seikoista on todella vaikea päästä yli, kun ne on kerran huomannut. Teknisestä näkökulmasta Vorossa näkyy hieman, että kyseessä on esikoisteos. Kirjassa on todella paljon sivuja ja aukeamia, joissa Lilja eksplikoi jatkuvasti, mitä hän tekee ja ympärillä tapahtuu. Tuntuu siltä, että Kukkonen ei luota joko kuvitukseensa tai lukijoidensa älykkyyteen aivan riittävästi, kun jokainen tapahtuma ja käänne selitetään päähenkilön suulla tai ajatuksilla. Vuoron kuvakieli on kuitenkin helppoa seurattavaa ja vie tarinaa käsi kädessä tekstin kera, joten näin vahvalle selittämiselle ei olisi ollut tarvetta.

dav
Näin sitä selitetään tapahtumia!
dav
Näin myös!

Muutoin Voron toteutuksessa ei ole valitettavaa. Loput rikat rokassa liittyvät kirjan moraalikäsitykseen ja opetukseen. Lasten- tai nuortenkirjaksi Voro kääntyy silloin tällöin yllättävän synkäksi tai väkivaltaiseksi. Tämä ei välttämättä olisi ongelma, mikäli se tarkoittaisi seurausten pohtimista tai muita opetuksia, mutta Voro suhtautuu muutokseen kumman kevyesti. Liljan esittelyssä kirjan alussa hän määrittelee itsensä usean rajan kautta, joita ei ole koskaan ylittänyt. Kirjan edetessä useampi näistä rajoista jää taakse, kun kiristyvä kujanjuoksu muuttaa selviytymistaistelun sääntöjä. Tällainen muutos voisi olla hetki pohdiskella aikuisten maailmaan astumista, lapsuuden menettämistä tai muita Voroon sopivia teemoja, mutta Kukkonen suhtautuu näihinkin lähes olan kohautuksella. Maailma on kova ja ideaalit on tarkoitettu murenemaan. Ajoittain Voron maailma tuntuu lähes nihilistiseltä, minkä on vaikea kuvitella olleen tekijän tavoite, jos koko perheen seikkailua on lähdetty tekemään tai edes myymään.

dav
Välillä tuntuu kuin Joulupukki ja Noitarumpu kohtaisi Game of Thronesin

Voron fiilis muistuttaa mielestäni monella tapaa jotain metallimusiikin alagenreä, ehkä battle- tai folk-metallia. Ulkopuoliselle se näyttää isolta, jopa huumorintajuttomalta kliseenipulta, mutta asiaan vihkiytyneille juuri ne kliseet ovat se juttu. Sankaritarinat kuuluu kertoa tietyllä tavalla ja tiettyjen elementtien tulee olla niissä mukana, muutoin paketti olisi epätäydellinen. Voro vaikuttaa kirjalta, joka tuon tietyn estetiikan ystäville voi upota kuin miekka kylkiluiden väliin. Itse en aivan hahmota, miten Finlandia päätyi juuri Vorolle esimerkiksi Kannaksen sijaan, mutta yhden henkilön päätöksen varassa oleva palkinto on aina subjektiivinen. Voro on laajuudeltaan vaikuttava esikoisteos, jossa on paljon mielenkiintoista, mutta joka ei aivan tiedä, millaista tarinaa se haluaa kertoa. Jatko-osa on tulossa jo hyvää vauhtia, ja siinä on mielenkiintoista katsoa, tarttuuko Kukkonen ykkösosassa kysymyksiä herättäneisiin teemoihin tarkemmin. Vorolla on ainekset nousta klassikoksi, mikäli jatko-osat kantavat sitä eteenpäin. Kolmen kuninkaan aarre ei kuitenkaan vielä yksinään ole kaiken saamansa hypen arvoinen.

dav

Arvosana: 68/100

Voro – Kolmen kuninkaan aarre
Janne Kukkonen, käsikirjoitus ja kuvitus
Like Kustannus
Hinta Suomessa 17-22 €

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s