Arvio: Notes from a Defeatist – Muutamat naurut ja puhdistavaa vihaa

dav

Joe Sacco on maltalaistaustainen underground-sarjakuvataiteilija, jonka kiitetyimpiä teoksia ovat nykypäivän kriisialueita käsitelleet journalistiset sarjakuvat. Hän on dokumentoinut esimerkiksi Palestiinan ja Bosnian tilanteita konfliktien vielä ollessa meneillään. Notes from a Defeatist ei kuitenkaan ole näitä Saccolle Eisner-palkinnon ja muita tunnustuksia ansainneita teoksia. Kyseessä on kokoelma tekijän varhaisia sarjakuvia uran alkupuolelta. Näissä sivutaan myös sotia ja etenkin niiden vaikutuksia siviileihin, mutta pääasiallisesti aiheet ovat arkisempia nuoren ja kyynisen miehen valituksia. Saccon tyyli on näissä varhaisissa stripeissä varsin raivokas ja hyökkäävä. Tyylissä on paljon robertcrumbmaista räiskyntää ja anarkismia, joka tuntuu välillä tarkkanäköiseltä, mutta välillä myös itsetarkoituksellisen omahyväiseltä.

dav

Alkupuolen tarinat ovat kyynisyydessään hauskoja ja oivaltavia, etenkin Eight Characters –lyhärit naurattavat, vaikka niiden ideat ovat pohjimmiltaan jo Kafkan ja kumppaneiden aikaisia. Keikkamuistelo In the Company of Long Hair sen sijaan ei pidä hommaa kasassa yhtä hyvin. Sen mitta paljastaa nuoren sarjakuvantekijän ideoiden ohuuden. Gonzo-vaikutteinen sekavuus alkaa ärsyttää eikä yksinäisyyden ja joukkoon kuulumattomuuden tunne välity, vaan tuntuu lähinnä säälipisteitä hakevalta. Long Hair jättää lukemiseen skeptisemmän pohjavireen, jonka vuoksi seuraavatkaan tarinat eivät tunnu lähtevän erityisen lentoon. Saccon omaelämäkerralliset tarinat eivät tunnu niin dramaattisilta kuin tekijä antaa ymmärtää. Kun Sacco valittaa siitä miten kirjastot menivät pilalle, kun lainattavaksi tuli elokuvia, tekee mieli painaa elitisti-hipin pää vessanpönttöön. Cry me a river, helvetin indie-intellektuelli.

dav
Yksi tämännäköinen aukeama toisensa jälkeen alkaa vain kyrsimään

Parin heikomman tarinan jälkeen vaihde löytyy taas paremmin, kun fokus siirtyy tekijästä itsestään asioihin, joilla on enemmän merkitystä. When Good Bombs Happen to Bad People kertaa pommittamisen historiaa toisen maailmansodan ajoista 1990-luvulle saakka. Se venyttää sarjakuvan käsitettä muodollaan, jossa kuvat ovat tunnelmanluojia kokoelmalle sitaatteja ja pommifaktoja. Sacco muodostaa tarinassa iskevän kuvan kielen vallasta ja siitä, miten pommien aiheuttama inhimillinen kärsimys saadaan unohtumaan sanavalinnoilla. Sitä seuraava More Women, More Children, More Quickly on yhtä lailla vaikuttava. Siinä Sacco kertoo maltalaisen äitinsä kokemuksista toisen maailmansodan pommituksissa, ja fokus siirretään maailmanpolitiikasta lopullisesti yksittäisen ihmisen ja yksittäisten pommien tuhoisaan vuorovaikutukseen.

dav
Eivät nämäkään kevyitä ole, mutta kun sisältö on kiinnostavaa, niin tyylivalinta perustelee itsensä

Kaikki kirjan elementit vedetään yhteen tarinassa How I Loved the War, jossa eron kourissa kärsivä Sacco addiktoituu uutisointiin Persianlahden sodasta. Tässä tarinassa omaelämäkerrallisuus palaa oikeille raiteille ja toimii suodattimena ihmisen perspektiiviharhalle täysin eri mittakaavan kriiseistä. Saccon sanoma siitä, miten henkilökohtainen ongelma, epävarmuus omasta rakkauselämästä, ja tuhansien ihmisten kärsimys sekoittuvat ihmisen päässä yhdeksi, yhtenäiseksi vyyhdeksi, on samaistuttava. Tämä on mielestäni kirjan ehdoton kliimaksi, ja sen jälkeen tulevat kertomukset tuntuvat lähinnä loppujäähdyttelyltä. Sinänsä kirjan rakenne on looginen ja ymmärrettävä, olisi vain ollut kiva päästä lopputulokseen ilman turhia välivaiheita. En tiedä, olisiko se oikeasti ollut mahdollista.

dav

Saccon underground-tyyli tuntuu raskaalta lukiessa. Kuvat ovat hyökyaallon lailla vyöryviä ja täynnä yksityiskohtia, joiden tankkaaminen tuntuu välillä työltä. Sacco ei myöskään epäröi tunkea sivuja täyteen vaikealukuista tekstiä, jolloin sarjikselle ominainen aukeama- ja sivukokonaisuuksien hahmottaminen raskautuu entisestään. Rytmitys olisi kokeneemmalla sarjiksentekijällä varmasti hengittävämpää ja näin tarinan tärkeille kohdille saataisiin annettua enemmän tilaa ja painoarvoa. Nyt varsinkin pidemmät kertomukset tuppaavat puuroutumaan ja tapahtumat niissä sekoittumaan epäselväksi mössöksi. Lyhyissä yhden-kahden sivun tarinoissa Saccon anarkismi ja musta huumorintaju pääsevät nousemaan esiin ja osoittavat, miksi tekijä sai myöhemmin nimensä suuremman yleisön tietoon. Niissä myös kumimainen ja perinteisiä kuvakulmia kunnioittamaton piirrostyyli tuntuu tuoreelta, eikä itsetarkoituksellisen psykedeeliseltä, kuten pidemmissä tarinoissa tuppaa käymään.

dav

Notes From a Defeatistin kohtaloksi jää olla ”ihan ok”. Mitään valtavia oivalluksia se ei tarjoa, mutta nauruja saa muutamat. Toinen ansio on päästä kokemaan katharttista vihaa omahyväistä taiteilijanplanttua kohtaan kirjan itseriittoisimpina hetkinä. Jos minua kiinnostaa vain vähän, mitä mieltä Sacco on kirjastojen käyttäjistä, niin häntä kiinnostaa varmasti vielä vähemmän, mitä mieltä minä olen hänestä. Kymmenen lukijan sarjisblogissa kyynisestä paskasta vaahtoaminen on siis varsin harmiton tapa paineidenpäästelyyn. Siinä mielessä Notes from a Defeatist onnistui, ja nyt voin lähteä puhtaalta pöydältä seuraavaan sarjikseen.

Arvosana: 62/100

Notes from a Defeatist
Joe Sacco, käsikirjoitus ja kuvitus
Fantagraphics
Hinta Suomessa 15-20 €, saatavuus kehno

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Arvio: Notes from a Defeatist – Muutamat naurut ja puhdistavaa vihaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s