Kanadalaisen Guy Delislen matkapäiväkirjoja on Hyllyyssä luettu pariin otteeseen aiemminkin, ja on käynyt selväksi, että niiden mutkaton ja helposti lähestyttävä tyyli houkuttaa haalimaan käsiinsä tekijän kaikki teokset. Shenzhenin ja Jerusalemin jälkeen (ei kronologisesti) oli aika hypätä Pjongjangiin, joka on mahdollisesti Delislen aiheista kiehtovin. Pohjois-Korean sulkeutuneisuus yhdistettynä Delislen tapaan kuvata vieraita kulttuureja kiihkottomasti lupaa hyvää, ja onpa Pjongjang myös tekijän matkakirjoista kiitetyin. Kirja tuli avattua siis mielenkiinnolla ja tirkistelynhaluisena. Aika pian muiden Delisle-kirjojen lukemista leimannut uteliaisuus ja hämmästely vaihtui alavireisyydeksi.
Syy tunnelman melankolisuuteen ei ole kirjan laadussa, vaan Pohjois-Korean ylitsepääsemättömässä järjettömyydessä. Kirjana Pjongjang ei ole yhtä laaja kuin Merkintöjä Jerusalemista, mutta tarjoaa lyhyemmässä mitassaan paljon näkökulmia ja mietittävää. Siinä missä Shenzhen toisti samoja maisemia ja rutiineja useaan kertaan (koska elämä siellä oli rutinoitua ja itseään toistavaa), Pjongjang marssittaa uusia absurdiuksia esiin tasaista tahtia. Delisle ei edelleenkään saarnaa tai moralisoi, vaikka Pohjois-Korean kohdalla hänenkin pokkansa meinaa pettää pariin otteeseen. Ja miksipä ei pettäisi, on valtion meno sen verran turhauttavaa, naurettavaa ja surkeaa samaan aikaan.
Delislen tehtävä Pjongjangissa on sama kuin aiemmin Shenzhenissä: valvoa animaatiostudion täytemateriaalin laatua paikallisten tekijöiden kourissa. Itselleni tuli yllätyksenä, että Pohjois-Koreastakin ostetaan halpatyötä länsimaihin, mutta miksipä ei ostettaisi. Rahalla ei ole arvomaailmaa tai empatiakykyä. Delisle asuu komennuksensa aikana monikymmenkerroksisessa hotellissa, johon on majoittunut vain kourallinen asukkaita. Valot palavat iltaisin vain yhdessä kerroksessa, mikä sopii muutenkin kaupunkiin, jossa ainoastaan Suurten Johtajien muotokuvat ovat läpi yön valaistuja. Ainakin siis silloin, kun kaupungissa ei ole arvovaltaisia vieraita ulkomailta ja kuvaa pitää kiillottaa. Paikallinen ”opas” seuraa Delisleä kaikkialle ja valvoo, ettei vieras riko protokollaa ja että hän näkee varmasti kaikki valtion mahtisaavutukset. Maa on kirjan perusteella juuri sellainen klisee, kuin tuollaisen diktatuurin luulisikin olevan.
Delisle kuitenkin osaa muistuttaa, että naurettavan ulkokuoren takana totalitarismi tarkoittaa miljoonia nälkäkuolemia, pelossa elämistä, kansan manipuloimista ja ihmisoikeuksien pilkkana pitämistä. Tästä syystä naurut ovat kirjan edetessä vähissä. Jerusalemissa asuvia ja täten elämänsä hankalaksi tekeviä ei tarvitse sääliä (yhtä paljon), sieltä sentään pääsee halutessaan pois. Delisle pääsee Pohjois-Koreassa kurkistamaan vain hyvin kapeaan osaan paikallista elämää, siihen osaan, joka ulkomaalaisille ollaan valmiita näyttämään. Jo sekin on sen verran surkeaa katseltavaa, että käy selväksi suurimman osan kansasta elävän vankeina omassa maassaan edes sitä tietämättä. Ei ihme, että Pohjois-Korea on suuren osan ajasta länsimaisessa dialogissa lähinnä vitsi. Jos tämän kaiken ottaa jatkuvasti vakavasti, voi luhistua oman voimattomuutensa tunteeseen.
Delislen kynänjäljestä on parin kirjan jälkeen vaikea sanoa enää kovinkaan paljon uutta. Jälki on hiotumpaa kuin Shenzhenissä ja harmaampaa kuin Jerusalemissa, mutta käsiala on silti samaa tuttua. Pjongjangissa Delisle pääsee pelaamaan mittakaavoilla ja korostamaan ihmisen pienuutta, kun valtavat ja ontot monumentit hallitsevat kaupunkikuvaa. Kansakunnan mahtia korostamaan tarkoitetut rakennelmat kääntyvät todisteiksi ihmisestä harhaisimmillaan, ja tämä on koko Pjongjang-kirjan lukijalle jättämä tunnelma. Pohjois-Koreassa hallitseva mentaliteetti on, että yksilö ei ole mitään ja valtion mahti on kaikki kaikessa, ja sen monumentit ja Delisle onnistuvat välittämään aina lukijalle saakka. On siellä siis jossain onnistuttukin, tietyllä kieroutuneella tavalla.
Vaikka maan koko olemassaolo on kärjistynyt vuosikymmenten aikana oudoksi pelonsekaiseksi huumoripläjäykseksi, Delisle onnistuu dokumentoinnillaan tuomaan tiettyä inhimillisyyttä Pohjois-Koreaan. Kun maa henkilöityy poliittisessa keskustelussa lähes yksinomaan johtajaansa, on jokainen yksilön näkeminen maasta hämmentävä muistutus. Samaa tuntemusta kokee nähdessään pohjoiskorealaisen urheilijan olympialaisissa. Sielläkin asuu ihmisiä, jotka tekevät samoja ihmisten arkiaskareita kuin muutkin. He tekevät ne hyvin erilaisista lähtökohdista ja eri motiivein kuin länsimaalaiset, mutta tekevät kuitenkin. Pohjois-Koreasta on helppo puhua erittäin toiseutetusti, koska lähes kenelläkään täällä ei ole sinne minkäänlaista kosketuspintaa. Tätä verhoa Delisle raottaa hienosti ja tuo ajatuksen pohjoiskorealaisesta ihmisestä edes piirun verran lähemmäs itseä.
Pjongjang on opettavainen ja silmiä avaava kirja. On hyvin todennäköistä, että Delislen kertomus on lähimpänä Pohjois-Korean kokemista, mihin tulen koskaan pääsemään. Siksi tämä kirja on äärettömän tärkeä. Se ei väitä olevansa kattava kuvaus maan tilanteesta tai laajamittaista ymmärrystä tarjoava syväsukellus suljettuun kulttuuriin, mutta onnistuu Delislen kiireettömän tyylin ansiosta tuomaan esiin asioita, joita muu raportointi Pohjois-Koreasta usein jättää mainitsematta. Ei yksi sarjakuva voi auttaa ymmärtämään vuosikymmenien ajan täysin takaperoisesti rakennettua maata, mutta se voi muistuttaa siitä, että ymmärrys jää yksipuoliseksi myös uutisissa tai jenkkikanavien shokkidokumenteissa. Käsitykseni maailmanpolitiikan jokerikortista on nyt kattavampi ja ennen kaikkea vähemmän kärjistetty kuin pari päivää aiemmin. Sarjakuvilla voi olla vaikea konkreettisesti muuttaa maailmaa, mutta Guy Delisle pääsee nykymittapuulla lähemmäs tätä tavoitetta kuin moni muu.
Arvosana: 79/100
Pjongjang
Guy Delisle, käsikirjoitus ja kuvitus
WSOY
Hinta Suomessa 13-16 €, suomenkielinen painos loppu, englanninkielistä saatavilla
Hyllyy 
2 vastausta artikkeliin “Arvio: Pjongjang – Kuriositeetit muuttuvat surullisuuksiksi”