Viime vuoden recap-artikkelissa lupasin tututua tämän vuoden aikana Luutnantti Blueberryyn. 60-luvulla ranskalaisessa Pilote-lehdessä maailmaan marssinut unionin sotilas on eurosarjiksen ikoni siinä missä Asterix, Corto Maltese tai Valentina. Blueberryt edustavat kunnianhimoisemman, aikuisemman tyylin sarjakuvia ja villin lännen tarinoita. Ne jäivät aikanaan itseltäni lukematta samasta syystä kuin Cortot: hauskoista ja värikkäistä Ankoista, Asterixeista ja Lucky Lukeista tuli siirryttyä suoraan supersankareihin ja hieman vaikeammin lähestyttävä kama jäi paitsioon. Onneksi Like päätti viime vuoden lopulla ryhtyä tuuttaamaan Blueberry-tarinoita ulos uusintapainoksina. Ensimmäisenä vuoron saivat kolme tarinaa: Rautahepo, Teräskäsi ja Siouxien jäljillä. Ne eivät ole Blueberry-tarinoista ensimmäiset, mutta aloittavat uuden, pidemmän tarinakokonaisuuden ja soveltuvat siksi hyvin ensikosketukseksi sarjakuvaan.
Käsikirjoittaja Jean-Michel Charlier ja kuvittaja Jean Giraud (tunnettu muissa ympyröissä myös Moebiuksena) rakensivat Blueberryä eurosarjakuvan renessanssin aikana. Tarinoissa oli poikamaista seikkailua, kirkasotsaisuutta ja fyysistä komiikkaa, mutta myös useiden kertomusten yli rakentuvia pitkiä tarinakaaria, kompleksisia hahmoja ja surullisia kohtaloita. Kolmen tarinan aikana kertomuksen sävy ehtii muuttua useaan kertaan ja lukemisen tunnetiloja koetaan monenlaisia. Päällimmäisenä Charlier ja Giraud kasvattavat tarinan intensiteettiä jatkuvasti ja Blueberry ystävineen ei saa kovin montaa hengähdystaukoa. Vauhdin kasvaessa sävy muuttuu vähitellen toiveikkaasta surumieliseksi tai pohdiskelevasta uhmakkaaksi niin, että lukemisessa ei ehdi tuudittautua tuttuun tunteeseen tai laittaa aivoja autopilotille.
Tarinan kehyksenä toimii Yhdysvallat yhdistäneen rautatieväylän rakennuskilpailu. Samaa aihetta on käsitelty Lucky Lukessa ja useassa muussakin länkkärikertomuksessa. Länsirannikolta aloittanut Central Pacific ja idästä lähtenyt Union Pacific rakentavat rataa kilpaa yli asumattomien keskilännen tasankojen. Pidemmälti rataa rakentanut saa valtiolta palkkion, maa-alueet pilkkahintaan ja liikennöintioikeudet, joten keinoja ei kaihdeta. Erityisen hääviä elämä ei ole kellään, mutta suurimmat kärsijät ovat alueiden alkuperäisasukkaat, joiden ruoka, asuinalueet ja tavat lanataan raiteiden tieltä surutta. Tunnelmat kiristyvät puolin ja toisin, ja Blueberry tuodaan Union Pacificin leipiin rauhoittamaan tilannetta rautatieläisten ja alkuperäiskansan välillä.
Blueberryssä on elementtejä ns. vanhanaikaisista länkkäreistä. Sankari on melko suvereeni tilanteista selviäjä, hänen apurinsa hieman toheloita mutta lojaaleja, ja tarinan pahis Jethro Steelfingers liero viiksiä myöten. Onneksi hyviksilläkin on heikot hetkensä ja väärät valintansa, ja välillä pahisten käytös ei eroa ”oikeamielisistä” merkittävällä tavalla. Kun paine kasvaa ja toiminta räjähtää etenkin kakkososa Teräskädessä kunnolla silmille, ei päällimmäinen tunne ole toiminnan adrenaliini tai länkkäri-innostus, vaan suru. Raivon vallassa kulttuuriaan suojelevat alkuperäisamerikkalaiset ja omasta hengestään taistelevat valkoiset iskevät yhteen, eikä tantereelle jää yhtään voittajaa. Häikäilemätön väkivallan ja vahvimman lain kierre ei saa haikailemaan noita aikoja, vaan osoittaa Yhdysvaltain alkuvaiheiden olevan yksi länsimaisen sivistyksen suurimmista häpeäpilkuista.
Blueberryn tavoite ei muutenkaan ole ollut siloitella historiaa. Cowboyt kiroilevat, ehkä hieman vähemmän kuin Deadwoodissa, mutta enemmän kuin Rio Bravossa. Tappaminen on korutonta ja satunnaista, eikä hengen menettäminen tai riistäminen ole sen suurempi numero. Tähän heijastettuna tekijöiden viehätys karikatyyrimäisiin hahmoihin tai ajoittaiseen visual gagiin tuntuu erikoiselta. Voi toisaalta olla, että tekohetkellä Blueberryä ei ole ajateltu tragediaksi välinpitämättömyydestä ja hitaasta kansanmurhasta, vaikka se siltä tätä nykyä näyttääkin. Nyt olo ei tule lukiessa mukavaksi: seikkailun pyörteisiin ei tule heittäydyttyä, koska hyvisten ja pahisten lisäksi kirjassa on niin paljon harmaan sävyjä. Naureskelu ei oikein tartu, ja toisaalta kauhistelu ja moralisointi ei jää päälle, sillä Charlier ei saarnaa. Tämä ei ole missään nimessä huono juttu, vaan Blueberry on älykäs ja monipolvinen sarjakuva, josta riittää pohdittavaa.
Kuvitukseltaan Blueberry on upea, joskin pitää hieman kynttiläänsä vakan alla. Giraudin jälki on tarkkaa ja elävää. Hän on parhaimmillaan laajemmissa kuvakulmissa, kansikuvissa ja toimintakohtauksissa. Siksi onkin sääli, että Blueberryn kerronta on pitkälti pienten ruutujen henkilökuvia, joissa Giraudin eloisa viiva ei pääse näyttämään parhaita puoliaan. Itse en havainnut vielä merkittävää tunnistettavaa kädenjälkeä Giraudilta, mutta osasyyllinen voi olla myös maisemien ja tapahtumien suhteen rajoitteita asettava tyylilaji. Lännensarjakuvia on tehty niin paljon, että todella originaali ote vaatisi radikaaleja irtiottoja, eikä Blueberryn tarkoitus ole hakea sellaisia. Giraudin kuvitus on komeaa ja vaihtelevaa, mutta Blueberry on silti ennen kaikkea tarina, ei taidekokeilu.
Kirjan kolme tarinaa eivät saa kertomusta vielä loppuun, vaan vuonna 2017 ilmestyvä kakkoskokoelma jatkaa samaa tarinakokonaisuutta. Ykköskokoelman lopussa päällimmäinen tunne onkin paluu viattomampaan aikaan. Rautahepo alkaa vielä kevyesti, kun Blueberry ja hänen ystävänsä Red matkustavat rautatietyömaalle parin mutkan kautta. Teräskäden ja Siouxien jäljillä –tarinan jälkeen sellainen seikkailu tekisi jälleen ihan hyvää.
Koska tämä kirja on ensikosketukseni Blueberryyn, en osaa sanoa löytyykö muista kertomuksista myös kevyempää materiaalia. Kahlatakin saa hetken: 30 vuoden ajan jatkuneiden Blueberry-seikkailujen lisäksi myös spin-offit Luutnantti Blueberryn nuoruus ja Marshall Blueberry tarjoavat mustikannälkään helpotusta. En usko, että tulen koskaan kaikkea tätä materiaalia lukemaan, sillä mahdollisuudet nauttia länkkäritarinoista viattomana viihteenä ovat auttamatta heikentyneet, varsinkin jos mukana on teemoja alkuperäiskansojen kohtaamisesta. Onneksi Blueberry ei pakene historian kipukohtia, joten tarinat eivät ole vanhentuneet ulos nykypäivästä. Joka tapauksessa tämä kirja on laadukasta eurosarjista, joka toivottavasti voi laajentaa lukijansa maailmankatsomusta ja ymmärrystä.
Arvosana: 79/100
Blueberry – Rautahepo/Teräskäsi/Siouxien jäljillä
Jean-Michel Charlier, käsikirjoitus – Jean Giraud, kuvitus
Like Kustannus
Hinta Suomessa 21-25 €
Hyllyy 
2 vastausta artikkeliin “Arvio: Blueberry – Rautahepo / Teräskäsi / Siouxien jäljillä”