Hmmh. Mitähän tästä oikein sanoisi. Jaakko Pallasvuo on sarjakuvantekijä ja monipuolinen taiteilija, ja hänen 2015 julkaistu teoksensa Pure Shores yhdistelee ehdottomasti paljon taiteellisia elementtejä sarjakuvaformaattiin. Pure Shores on lähitulevaisuuteen sijoittuva kertomus nuoresta kirjailijasta, jolla on takanaan teineille suunnattu hittikirja, ja edessään eksistentiaalinen kriisi. Hän ei pidä teoksistaan eikä niiden tuomasta suosiosta, mutta ei osaa elää ilmankaan. Hän kohtaa juhlissa miehen, joka jakaa samankaltaisen kohtalon. Tyytymättömyys ylelliseen elämään ja itseensä yhdistää miehiä, jotka päätyvät yhteen ei niinkään rakkauden, vaan yksinäisyyden vuoksi. Urbaania yläluokkaista kriiseilyä, jota on markkinoilla tänä Post-Alfa –aikana melko paljon.
Pure Shoresin tulevaisuusvisio hämmentää. Tapahtumat sijoittuvat aikavälille 2027-2030, mutta ajassa on viitteitä monesta. Niin Facebook, Twitter, Instagram kuin Snapchatkin ovat selviytyneet tuonne saakka ja Gatsby järjestää uudenvuoden kinkereitä. Autot ajavat itsestään, mutta ihmisiä puhuttavat Occupy-liike ja maahanmuuttovastaisuus. Kaiken kruunaa sarjakuvan nimen ysäripop-laina. En osaa sanoa, onko Pallasvuon tulevaisuus luotu ovelan ajattomaksi vai onko se vain laiska viritys nykymenon kommentoinnille. Sama epäilys siitä, onko tässä vain kyynisen taiteilijanplantun vedätettävänä, kalvaa lukukokemusta muutenkin. Toisaalta kirjassa on kaurismäkeläistä vähäpuheista melankoliaa, ja toisaalta hyvin itsetietoista lenadunhamilaista narsismia. Ainakin Pure Shoresin kyynisyys estää täysin heittäytymästä sen mukaan ja samaistumasta hahmoihin.
Pallasvuo testailee lukijansa rajoja paitsi käsikirjoituksella, myös kuvituksella. Ainoa käytetty työväline on vaaleanpunainen puuväri(?)kynä, jolla tekijä toteuttaa kankeat hahmot ja pelkistetyt taustat. Sellaisista asioista kuten ääriviivoista, perspektiiveistä tai mittasuhteista ei juuri välitetä. Pallasvuo kertoo tarinansa pienimmällä mahdollisella vaivalla. Päähenkilön kasvot erottaa ylähuulen luomesta, ja muidenkin hahmojen tunnistettavat piirteet ovat samaa kunnianhimoista tasoa. Sivut on jaettu käsipelillä kuuteen ruutuun paria splash panelia lukuunottamatta ja ruudut kertovat vuorollaan juuri sen yhden asian, johon lukijan tulee kulloinkin huomiota kiinnittää. Voisin kuvitella, että minulta syntyisi spontaanisti Pure Shoresin kaltaista jälkeä. Täytyy kuitenkin myöntää, että pitkän tarinan kertominen ontuvalla jäljellä vaatii sitoutumista, jota minulta ei harrastelijana löytyisi.
Sessaritunnelma ei toki ole itsessään ongelma. Mahtavaa taidetta on tehty impulsiivisesti hetken huumassa iät ja ajat. Rajoittamattomuudella on myös kääntöpuolensa, ja se on väistämätön hutien sattuminen sekaan. Kukaan ei varmaan kutsu Kari Peitsamon tai Circlen kaikkia levyjä mestariteoksiksi, vaikka katalogista löytyy ehtoja klassikoita, eikä kukaan kiistä näiden taiteilijoiden lahjakkuutta. Pure Shores haluaa sanoa jotain, mutta lopullinen pointti jää epäselväksi. Taiteilijuuden tuska ei oikein kosketa ja hahmoihin ei kehity erityistä sympatiaa. Kirja ei ole kuitenkaan kovin pitkä, joten kikkailua on sisällytetty sivuille omaan makuuni liiallisesti. Tuntuu siltä, että tarinan kertomisen sijaan Pallasvuo haluaa kirjallaan jutella lukijan kanssa sarjakuvan muodoista. Juttelu on vaan hankalaa, sarjakuva kun on hieman yksisuuntainen media.
Pure Shoresin tarina on käänteiltään tuore, mutta postmodernin sivullinen tunnelma ei saa aikaan samanlaista fiilistä. Fiilis tuntuu niin laskelmoidusti rakennetulta, että siihen ei halua lähteä mukaan, vaikka sitten vain vittuillakseen. Voi olla, että Pallasvuon tavoite on vieraannuttaa lukijansa, ja tuossa tapauksessa hän on onnistunut. Itse vieraannuin lukiessani tarinasta niinkin paljon, että rupesin pohtimaan mitä tunnetiloja minusta yritetään nyhtää, ja pyrin tietoisesti menemään juuri vastakkaiseen suuntaan. Loppujen lopuksi tasapainoilu päättyi suht yhdentekevään ”ihan kivaan”. Pure Shores yrittää ärsyttää, mutta tekee sitä vähän liian monella rintamalla. Kuvituksellisesti tätä voisi luulla kokeeksi tai lausunnoksi siitä, mikä sarjakuvaksi vielä mielletään, mutta sanoma on irtiotoksi liian tavanomainen. Jos haluaisin olla todella uskottava sarjakuva-hifistelijä, esittelisin Pure Shoresia cocktail-tilaisuuksissa tuttavilleni (koska olisin tietysti liian irrallani elämästä muodostaakseni todellisia ystävyyssuhteita, tajuatteko traagisuuden), mutta ehkä pitäydyn toistaiseksi rahvaanomaisemmissa piireissä.
Arvosana: 53/100
Pure Shores
Jaakko Pallasvuo, käsikirjoitus ja kuvitus
Landfill Editions/Mould Map
Hinta Suomessa 14 €
Hyllyy 