Ellen Forneyn sarjakuvia on helpointa luonnehtia ei-fiktiivisiksi. I Love Led Zeppelin on kokoelma tekijän yksi- tai kaksisivuisia sarjakuvia vuosien varrelta. Osa niistä on omaelämäkerrallisia, ja osa muuten vain todelliseen elämään perustuvia. Forney eroaa monista vastaavan tyylin tekijöistä positiivisella pohjavireellään. Hän edustaa seksuaalivähemmistöä ja kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mutta sarjakuvien peruspremissinä eivät hieman yllättäen ole näistä lähtökohdista selviytyminen tai niiden tuomat haasteet. Forney levittää sarjakuvillaan elämäniloa ja tukee ihmisiä näiden epävarmuuksien kanssa, mutta ei kohdista energiaansa vastustajiensa kampittamiseen (paitsi hieman poliisin). I Love Led Zeppelin sisältää sarjakuvia yli 10 vuoden ajalta, ja niitä yhdistää parhaiten hyvän tahdon lähettilyys. Kirja ei ole erityisen yhtenäinen kokonaisuus, mutta sen lukemisesta ei voi jäädä huono fiilis.
Kirjan tarinat on jaettu teemallisesti neljään osaan:
- hauskat ja opettavaiset how to –oppaat mitä erikoisimmista aiheista (kuinka ommella irronnut sormi takaisin, kuinka tulla menestyväksi prostituoiduksi, kuinka puhua huumeista lapsellesi, kuinka taitella sodassa kaatuneen sotilaan kunniaksi Yhdysvaltain lippu ja ojentaa se sukulaiselle, kuinka rullaluistella takaperin)
- muut random-aiheita käsittelevät sarjakuvat (kirjoittajan kokemuksia kiihdytysajoista omalla autolla, esittely hänen Seattlessa toimivasta ystävä-sepästään, lyhyt kertomus kokaiiniriippuvuudesta, listaus Seattlen sukupuolielimiä muistuttavista nähtävyyksistä)
- omaelämäkerralliset kertomukset kirjoittajan nuoruudesta vuosilta ’92-’94
- yhteistyökertomukset, joissa käsikirjoittaja on usein Forneyn kollega tai ystävä
Forney käyttää kaikissa vaiheissa paljon splash paneleita, jotka näyttävät enemmän ohjekaavioilta kuin varsinaisilta sarjakuvilta. Kun lukemiseen tottuu, on sivujen hahmottaminen vaivatonta, mutta alkuun pääseminen vaatii ruutuorientoituneelta sarjisten kuluttajalta opettelua.
Vaikka kirja ei paasaa tai luennoi, Forney ei peittele mielipiteitään. Stripit ja tarinat tuntuvat usein piilofiksuilta. Ne esittävät asiat sellaisina kuin ne ovat, mutta loppuun päästyään jää äkkiä pohtimaan, onko fiilis huvittunut vai vakavoitunut, ja ovatko tapahtumat sattumaa vai onko niiden taustalla jokin rakenne tai epäkohta, jonka takia koko vyyhti on päässyt syntymään. Saarnaamattomuus on erittäin viisas tapa lähestyä aihepiirejä, sillä niitä on paljon helpompi lähestyä, kun ei tunne itseään koko ajan tyhmäksi tai väärässä olevaksi. En sano, että esimerkiksi Alison Bechdelin intellektuelli samoja teemoja käsittelevä sarjakuva olisi huonompaa tai vähemmän ansiokasta, mutta Forneyn helppo lähestyttävyys ja laajempaa ihmisjoukkoa puhuttelevat esimerkit voivat tavoittaa myös ihmisiä, joille Bechdelin sana- ja viittaustulva tuntuu luotaantyöntävältä.
Forneyn piirrosjälki on selkeää, paksulla tussiviivalla toteutettua karikatyyria. Yksityiskohtia ei kuvissa ole valtavasti, mutta näillä informaatiomäärillä monimutkaisemmat visuaalit alkaisivat äkkiä ahdistaa. Forneyn sarjakuva on ennen kaikkea tekstin ja kuvan symbioosi (duh) siinä mielessä, että hän antaa tekstin muodostaa olennaisen osan lukijan mieleen välittyvää kokonaisuutta. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Forneyn kerronta on siis sarjakuvaksi poikkeuksellisen epävisuaalinen. Olisi jännittävää nähdä, kantaako tällainen tyyli pidemmän yhtäjaksoisen tarinan yli, mutta yksi- ja kaksisivuisissa se on selkeä tyylivalinta, jolla Forney saa nostettua esiin haluamansa yksityiskohdat ja näkökulmat.
Kirjan suurin kompastuskohta on sen jatkuvuuden puute. Koska I Love Led Zeppelin on kokoelma julkaisuja, vaihtuvat teemat ja tyylit jatkuvasti. Forney osoittaa kirjassa hallitsevansa useita tyylejä ja etenkin kerrontatapoja, mutta sivusta toiseen vaihtuvat rytmitykset ja mielentilat tekevät lukemisesta poukkoilevaa. I Love Led Zeppelin pitäisi lukaista muutamaan kertaan, jotta kaikkiin eri ääniin ja nyansseihin voisi keskittyä niiden vaatimalla tavalla. Nyt sellaiset irtiotot kuin Wednesday Morning Yoga tai My Date with Camille Paglia jäävät paitsioon, kun niiden vaatimaan mielentilaan asettuminen jää puolitiehen lyhyiden stoorien aikana. Vahvuudeksi puolestaan nousee Forneyn tapa esitellä lukemattomia elämäntyylejä ja –valintoja sivusta toiseen, ja vieläpä niin että suurin osa tarinoista tuntuu tuoreilta. Omaelämäkerrallisen sarjakuvan suurin kompastuskivi on päätyä toistamaan jo kertaalleen kerrottuja tarinoita, mutta Forney väistää tämän revittelevällä hälläväliä-asenteellaan näppärästi.
Kirjan nimi voi olla hämäävä, eikä sitä kannata napata kainaloonsa puhtaasti bändin fanitusperusteella. Led Zeppelin esiintyy tarinoissa vain pari kertaa, tärkeimpänä näistä Forneyn fantasia oman kuolemansa soundtrackista. Hän haluaa ruumiinsa tulevan löydetyksi Robert Plantin kiekuessa taustalla, mutta pelkää että taustalle sattuu jotain kertakäyttöistä pop-huttua, jota tulee heikkoina hetkinä kuunneltua. Tämä tarina on esimerkki erittäin samaistuttavasta ja hirtehisestä kerronnasta, jolla Forney voittaa ainakin minut puolelleen. Led Zeppelin kirjan nimessä viittaakin enemmän tekijänsä yleiseen sex, drugs & rock’n’roll –asenteeseen. Led Zeppelin on hyvä testamentti sille, että parhaat asiat tapahtuvat kun lahjakkaat ihmiset pitävät hauskaa turhista moraalisiteistä irtautuneina. Tämä edellyttää toki, että henkilöillä on ihmisyyden peruselementit kunnossa, sellaiset kuten omatunto, oikeudentaju ja yleinen ei-perseestä-olo. Jimmy Pagella nämä saattoivat joskus hämärtyä, mutta I Love Led Zeppelinin perusteella Ellen Forneyn sydän on paikallaan. Hyvän mielen sarjakuvia.
Arvosana: 72/100
I Love Led Zeppelin – Panty-dropping Comics by Ellen Forney
Ellen Forney, käsikirjoitus ja kuvitus (muutamissa tarinoissa vierailevia käsikirjoittajia)
Fantagraphics
Hinta Suomessa n. 17 €, saatavuus heikko
PS. Viime aikoina on tullut kyllä törmättyä paljon laatusarjiksiin Fantagraphicsilta. Lisäksi kirjojen toteutus on heillä vielä huippuluokkaa. Siinäpä vasta mainio kustantaja!
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: I Love Led Zeppelin – Seksiä, huumeita ja elämäniloa”