Arvio: The Complete Crepax – Dracula, Frankenstein and Other Horror Stories

dav

Nappasin The Complete Crepaxin kirjaston hyllystä, sillä tavoitteeni oli jo jonkin aikaa ollut päästä tutustumaan legendaarisen tekijän tuotantoon. Noviisina luulin kirjan sisältävän tekijän kaiken materiaalin, mutta kuvitelmani olivat rankasti alimitoitetut: The Complete Crepax – Dracula, Frankenstein and Other Horror Stories on Complete Crepax-antologian ensimmäinen osa kymmenestä. No, ei kun lukemaan. Italialainen Guido Crepax (alun perin Crepas) on yksi eurooppalaisen sarjakuvan pioneereja. Hugo Prattin tai Milo Manaran tavoin Crepax on kertonut sarjakuvilla tarinoita sellaisista aiheista ja sellaisella tyylillä, jota ei aiemmin ollut sarjikseen ajateltu sopivaksi. 60-luvulla sarjisuransa aloittanut Crepax on kerronnassaan hyvin elokuvallinen, ja yhteydet tuon aikaisiin elokuvan uudistajiin ovat ilmeisiä. Lisäksi Crepaxin tarinoiden vahvin toistuva elementti on erotiikka, ja etenkin BDSM-kuvasto, joka on osa lähestulkoon tarinaa kuin tarinaa. Crepax toi tabut aiheet osaksi seikkailun arkea ja teki näkyväksi aiemmin sarjakuvassa piiloon häveliäästi jätettyjä jännitteitä.

dav

Guido Crepax on myös mielenkiintoinen hahmo, todellinen grafiikan sekatyöläinen. Jo ennen ensimmäistäkään sarjakuvaansa hän oli voittanut Cannesin Kultaisen palmun Shellille piirtämistään mainoksista, ja teki graafikkona uransa aikana sarjisten ja mainosten lisäksi mm. levyjen ja kirjojen kansia. Vuonna 1965 alkanut sarjisura on kuitenkin ansaitusti hänen päätyönsä. Complete Crepax –antologian ensimmäinen volyymi kerää yksiin kansiin puolentusinaa tarinaa Crepax’n tunnetuimmasta hahmosta, Valentina Rossellista, sekä kaksi myöhemmin syntynyttä tulkintaa kauhukirjallisuuden klassisimmista kertomuksista. Kirjaa tai kirjasarjaa ei ole koottu kronologisesti, vaan kokonaisuudet on ryhmitelty teemoittain. Tämän ensimmäisen kirjan löyhä yhdistäjä on kauhu, vaikka Valentina-tarinoita voisi yhtä hyvin luonnehtia seikkailuksi, fantasiaksi tai scifiksi.

dav

Kirjan ensimmäinen puolisko on omistettu Crepax’n Valentina-tarinoille. Niiden juonta yhdistää maanalainen kansa Subterraneans, joiden kanssa ja joita vastaan tarinoiden päähenkilöt taistelevat. Crepax’n tarinoita leimaa jatkuva todellisuuden ja unien tai hallusinaatioiden sekoittuminen. Lukija ei voi aina tietää, mitkä tapahtumista ovat vain Valentinan tai muiden henkilöiden päässä, ja Crepax tykkää asettaa tapahtumia vastakkain kuvitelmien tai toisessa paikassa tapahtuvien käänteiden kanssa. Juonet eivät ole kummoisia, vaan viehätys syntyy kuvituksen luomasta tunnelmasta ja huuruisesta yleisolemuksesta. Tärkeää on seksuaalisen vapautumisen, itsenäisten naishahmojen ja uudenlaisen visuaalisuuden esittely. Crepax on myös viehättynyt vallasta, sillä joku on jonkun armoilla ja ihmismielen primitiivisiä puolia tuodaan esiin jatkuvasti. Crepax ei ole tehnyt tarinoita juonen näkökulmasta kronologisesti, mutta tähän kirjaan ne on lukijaystävällisesti koottu tapahtumajärjestyksessä. Ei siis pidä hämääntyä peräkkäisillä sivuilla poukkoilevista signeerausten vuosiluvuista.

dav — Valentinan toisiksi paras repla tästä kirjasta.

Täysin ongelmattomia Crepax’n sarjakuvaan tuomat edistysaskeleet eivät ole. Valentina on kokonainen hahmo, jolla on työ, persoona ja vahvasti oma kokemusmaailma. Varsinkaan 60-luvulla nämä eivät olleet itsestäänselvyyksiä, ja naishahmojen representaatio edelleen on popkulttuurissa ontuvaa. Kuitenkin Valentina on varsinkin alun tarinoissa pitkälti objekti, joka siepataan, pelastetaan, riisutaan tai puetaan. Tilanne parantuu hiukan tarinoiden kehittyessä, mutta Valentinan joutuminen paljastaviin vaatteisiin tai asentoihin on toistuvaa jopa silloin, kun hän ottaa kohtalonsa väliaikaisesti omiin käsiinsä. Erityisen voimaannuttavaa ei ole myöskään se, että kaulasta alaspäin kaikki naishahmot näyttävät täysin samalta. Crepax’n maailmassa seksuaalisuuttaan ilmaisevat kuvankauniit tiimalasivartalot, ja ruutuihin löydetään lähes poikkeuksetta kuvakulma, jossa naisen takapuoli on merkittävä katseenvangitsija.

dav

Toinen mietityttävä seikka on Valentinan BDSM-taipumus. Hän näkee unia, joissa häntä kidutetaan ja alistetaan. BDSM on tabu, joka ansaitsee tulla näkyväksi ja jonka peloton käsittely on ansio. Juhlistan ja kunnioitan kaikenlaisten seksuaalisten ilmaisutapojen toteuttamista halukkaiden kumppaneiden kanssa, mutta en pääse yli siitä, että tässä mielihalujaan toteuttaa Crepax, ei Valentina. BDSM-jaksot saivat ainakin minun oloni ajoittain epämukavaksi. Toisaalta se oli erittäin hyvä, sillä omat perspektiivini laajentuvat ja hurskastelu vähenee. Toisaalta Crepax’n paljon käsittelemä valtakuvasto tarkoittaa lopulta, että hän sarjakuvantekijänä käyttää valtaa luomiinsa hahmoihin päättäen, mistä nämä pitävät ja mistä eivät. On hienoa, mikäli Valentinan myötä ihmiset ovat uskaltaneet hyväksyä omia mieltymyksiään ja saaneet nautintoa niiden toteuttamistesta, mutta pelottavaa, mikäli joku on sarjakuvasta päätynyt järkeilemään, että näin hänen kumppaninsa haluaa tulla kohdelluksi, vaikkei sitä itse myöntäisikään. Ajattelemaan Crepax’n sarjakuvat ainakin pistivät, ja se ei varmasti ole pahasta, mutta kritiikittä tällaisia sarjiksia ei pidä ottaa vastaan.

dav

Visuaalisesti Complete Crepax on upea. Suurikokoiset sivut ja laadukas painojälki toistavat Crepax’n mustavalkoista kuvitusta hienosti ja aukeamat on sommiteltu kauniisti. Tekijän 40-vuotisen uran kaikilta vaiheilta kirjaan koottu materiaali myös osoittaa käsialan muuttumista. Valentina-tarinat ovat elokuvallisia, huoliteltuja ja myös rajauksiltaan tiukkoja. 80—luvulla tehdyssä Draculassa viiva on hennompaa ja tietyllä tavalla painajaismaisempaa, ja esimerkiksi vampyyrihahmoja Crepax ei ole tehnyt kauniiksi, vaan eläimellisiksi ja hirviömäisemmiksi. Draculassa maisemat ja tunnelma ovat huipputasoa, mutta hahmojen ilmeettömyys pistää silmään lukukokemusta häiritsevästi. Crepax’n viimeiseksi tarinaksi jäänyt Frankenstein vuodelta 1999 on kaikkein hajoavin, ja kertoo myös surullista taustatarinaa. MS-taudin uuvuttama Crepax ei enää kyennyt pitämään viivaansa yhtä tarkkana kuin aiemmin, mutta Frankensteinin teemaan vääristymät ja rumuus sopivat. Tässä tarinassa Crepax on myös siirtynyt tiukasti ruudutetusta kerronnasta soljuvampiin koko sivun kuviin ja vähempiin yksityiskohtiin. Tarina ei muutoksesta kärsi, ja toisaalta tekijän terveydentilan konteksti tuo Frankensteiniin uuden koskettavuuden tason.

The Complete Crepax vol. 1 on joka tapauksessa kiehtovin sarjakuva, jonka olen hetkeen lukenut. En pitänyt siinä kaikesta, mutta toisaalta pyörin iltaisin sängyssä miettien ristiriitoja, joita sen lukeminen herätti. En myöskään malttanut odottaa, että pääsen kirjoittamaan siitä. Fantagraphicsin Crepax-kokoelma on vasta alussa, sillä toinen osa on juuri tuloillaan, ja kahdeksan muuta on vielä luvassa. Toivon todella, että antologia saadaan julkaistua loppuun asti, sillä vaikka en sitä sokkona hyllyyni välttämättä lähtisikään hankkimaan, niin aion ehdottomasti lukea jokaisen osan. En aivan vielä ole valmis liittymään Crepax’n ylistäjäjoukkoon ilman kritiikkiä, mutta hänen sarjakuvansa ovat jo nyt pakottaneet minut pohtimaan maailmankuvaani ja minäkuvaani enemmän kuin monet muut.