Ville Ranta tullee tätä nykyä useimmin vastaan oivaltavien ja kärkkäiden pilakuviensa kautta Demokraatti- ja Kirkko & kaupunki -lehdissä. Rannan tunnistettava ja suorasukainen tyyli kielii taitavasta sarjakuvantekijästä, ja hän onkin tunnustettua Suomi-sarjiksen kärkeä. Jo Rannan esikoisteoksessa, Sateessa, vaikuttavinta on jokaisen luvun, sivun ja ruudun tarkoituksellisuus. Täytettä, suvantovaiheita tai epäolennaisuuksia kirjasta ei löydy. Tämä ei missään nimessä tarkoita, että Sade olisi mitään paahtoa eteenpäin. Päinvastoin, se on rauhallinen, viipyilevä ja pikkuhiljaa lukijaa kalvava sarjakuva. Ranta ei pelkää hiljaisuutta tai pysähtyneisyyttä, ja juuri näillä ominaisuuksilla hän voittaa lukijan puolelleen.
Sade kertoo kaupungista, jossa sade on alkanut eikä loppua näy. Maisemat muistuttavat kovasti Helsinkiä, vaikka kaupunkia ei tarinassa nimetäkään. Vesi rummuttaa maahan päivästä toiseen ja kadut alkavat jäädä sen peittoon yksi kerrallaan. Päähenkilöt Jakop ja Annika ovat pariskunta, joka asuu kaupungin korkeimmassa kohdassa ja sopeutuu yllättävään tilanteeseen hyvin eri tavoin. He ovat kärjistettyjä esimerkkejä tarinan muista hahmoista: Jakop kieltäytyy tunnustamasta sateen vaikutusta arkeensa ja käy töissään journalistina päivästä toiseen, vaikka lehdellä ei ole enää yhtään lukijaa. Annika puolestaan on hyväksynyt kaupungin elämän pysähtyneen ja hän täyttää päivänsä joutenololla ja spontaaneilla kohtaamisilla.
Tarina alkaa kehittyä, kun talon asuntoihin alkaa ilmaantua korkea-arvoisia poliitikkoja. Jakopia tilanne kiehtoo skuupinnälän vuoksi, kun Annika taas kummastelee talon muuttunutta ilmapiiriä. Mukana tarinassa ovat myös paikallisen kirkon pastori ja hänen työntekijänsä, jotka pyrkivät pitämään rapistuvan kirkkorakennuksen kasassa, vaikkei sinne enää tulijoita juuri olekaan. Jep, metaforia Sateesta löytyy, niin hienovaraisempia kuin melko ilmiselvän kirkuviakin. Sateen mitta on tarinalleen juuri sopiva. Asiat kehittyvät luku luvulta, ja tilanteet kärjistyvät hiljalleen. Sateen yleistunnelma on suuren osan kirjaa melankolinen ja alati synkistyvä. Ranta tavoittaa ainakin omasta elämästäni sellaisia samaistumiskohtia, joihin on epämukavaa törmätä.
Kertomuksessahan on kyse This is fine -meemin tilanteesta, eli palavasta Babylonista. Mitä ihminen tekee, kun puitteet ympärillä kaatuvat yksi kerrallaan? Toiset takertuvat menneen jäänteisiin ja toiset ottavat uuden tilanteen ennakkoluulottomasti vastaan. Kukaan ei pyri kehittelemään ratkaisuja kuin korkeintaan oman nahkansa pelastamiseksi. Ranta käsittelee aihepiiriä taitavasti, joskaan ei erityisen omaperäisesti. Henkilöhahmot ovat melko perinteisiä: kirkonmiehellä on pimeä puoli, poliitikkojen puheeseen ei voi luottaa ja niin edelleen. Onneksi Sade sisältää myös yllättävämpiä ja epätavallisempia käänteitä, jotka pitävät liian kliseisyyden loitolla lukemisesta.
Kuvituksellisesti Sade rytmittää tarinansa erittäin hyvin. Yksittäisten ruutujen sijaan mieli tekee kuvata kokonaisia sivuja tai aukeamia, joilla tunnelma viritetään sommittelulla, perspektiiveillä ja ruutujen välissä tapahtuvilla asioilla varsin mukaansatempaavaksi. Silloin kun meno on synkeää, sivut eivät päästä otteestaan ennen puhdistavaa, seuraavan luvun aloittavaa valkoista taukoa. Ranta määrittää tunnelmaa sillä, onko aukeaman hallitseva väri musta vai valkoinen, ja sillä, annetaanko hahmoille ruuduissaan tilaa hengittää, vai ovatko he puristuksissa tiukoissa rajauksissa. Ranta ei kuvituksellisesti luo Sateessa mitään uutta, vaan hyödyntää laajaa tehokeinojen valikoimaa oivaltavasti.
Sade ei lopulta ole tajunnanräjäyttävin lukukokemus, joka vastaan tulee, mutta se herättää mielenkiinnon ja on Rannalta lupaava taidonnäyte. Lupauksia on sittemmin lunastettu monipuolisella tuotannolla, eli tähdenlennosta ei ole kyse. Melko alleviivaavan tulkittavuutensa puolesta Sade soveltuisi vaikkapa lukion kirjallisuuden oppimäärään, ja sinne sen voisi sisällyttää esimerkkinä sarjakuvan ja etenkin kotimaisen sarjakuvan monipuolisuudesta ihmisille, jotka vielä eivät tätä aarrearkkua ole avanneet. Sade ei lopulta melankolisuudestaan huolimatta ole synkkä tai surullinen kirja, vaan siinä on lämminhenkisyyttä ja lohduttavuutta, jota nouseva vesi ei onnistu hukuttamaan.
Arvosana: 73/100
Sade
Ville Ranta, käsikirjoitus ja kuvitus
Asema Kustannus
Hinta Suomessa n. 12 €
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Sade – Määrätietoinen melankolia nousee vedenpinnan mukana”