Arvio: Aku Ankan Suuri suomalainen murrekirja – Voiko murre tuoda sarjakuvalle lisäarvoa, vai onko kyseessä silkka nostalginen rahastustemppu?

dav

Nyt täytyy tehdä sarjisuskottavuutta nakertava tunnustus: olen aina pitänyt murresarjakuvista. Ne ovat minulle vähän kuin musikaalit: tiedostan, että teos saattaa olla puutteellinen tai jopa luokaton, ja silti pystyn nauttimaan siitä osittain pelkästään tyylilajin vuoksi. Murresarjiksen tai musikaalin ei tarvitse olla mikään klassikko, jotta palaisin sen pariin useammankin kerran.

Murresarjakuvien buumi ajoittui 2000-luvun alkupuolelle ja tuolloin julkaisuja suollettiin eurojen kiilto silmissä melkoiseen tahtiin. Ensimmäisenä apajille ehtivät muistaakseni Asterixit, kuten Opeliksin orjalaeva, Luaksolaesten lempi ja Kallija tyttölöi, ja pian tuon jälkeen markkinoille ilmestyivät myös murre-Ankat (sekä monet muut viritelmät Lätsästä, Masista, Harald Hirmuisesta ja ties mistä). Carl Barksin tarinoita murteille vääntäneiden pienalbumeiden tarinoita on koottu nyt Suomi100-hengessä yksiin kansiin, ja mukaan on lisätty myös Akkarin omissa murrespesiaaleissa julkaistuja juttuja sekä pari uuttakin murrennosta. Lopputulos on uunituore Aku Ankan Suuri suomalainen murrekirja. Oli pakko päästä tarkistamaan, vieläkö murresarjikset voivat toimia, vai onko ajan hammas jättänyt jäljelle pelkkää vaivaantunutta pakottamista.

dav

Aku Ankan suomennosten laadukkuus ei ole mikään salaisuus. Sitä on tutkittu ja siitä on kirjoitettu kerran jos toisenkin, eikä Ankan toimitus itsekään kynttiläänsä vakan alla pidä. Ja miksi pitäisikään, Ankan kunnianhimoinen suomentaminen on kuitenkin yksi päätekijöitä, jotka ovat nostaneet sarjakuvan arvostusta Suomessa lasten lukemistosta vakavasti otettavaksi kirjallisuudeksi. Suomennosten laadukkuudessahan on kyse kielen elävyydestä ja siitä, miten luonnostaan ilmeikäs sarjakuvamuoto saa dialogistaan lisäpontta. Minusta murteen tuominen hahmojen puheenparreksi harvoin heikentää kielen elävyyttä ja parhaimmillaan se tuo siihen täysin uusia puolia. Murresarjakuva ei toki koskaan korvaa yleiskieltä (paitsi sarjakuvassa, joka on lähtökohdaltaan murteelle perustuva, kuten Jorma Pitkäsen Näkymätön Viänänen), mutta se voi tuoda tuttuun sarjaan uusia elementtejä, joista nauttia.

Ankka-tarinoiden murrennoksia on laadittu samalla pieteetillä, jolla alkuperäisetkin käännökset on toteutettu. Kääntäjät valittiin alkuperäisissä pienalbumeissa kilpailujen kautta, ja käännöksen laatua on valvottu asiantuntijaraadin voimin. Jokainen kääntäjä on myös kirjoittanut käännöstensä saatteeksi tekstin, jossa hän kertoo murteen muodostumisesta, omasta tulkinnastaan ja kieliopillisista erityispiirteistä. Aku Ankan Suuri suomalainen murrekirja toimii kattavana oppimääränä Suomen murrekarttaan. Se käy maantieteellisessä järjestyksessä läpi Suomen 18 merkittävintä murrealuetta. Todennäköistä on siis, että kirjasta löytää itselleen tuttua kälätystä, viimeistään isovanhempien sukupolvesta. Osa murteista saa laajemman käsittelyn parin pidemmän ja parin lyhyemmän tarinan muodossa, osa joutuu tyytymään yhden yksisivuisen tarinan esimerkkeihin.

dav

Alkuperäisissä pienalbumeissa kaikki murrennetut tarinat olivat Carl Barksin tarinoita ja paino oli kahdeksansivuissa vitsisarjoissa. Suuressa suomalaisessa murrekirjassa mukaan ei ole otettu albumien koko sisältöä, vaan mukaan on poimittu pari tarinaa ja näitä rikastettu ei-barksilaisilla yksisivuisilla – lähinnä Alankomaiden tekijäkaartilta (Heymansin veljekset, Kirsten de Graaff, Jan Kruse, Sander Gulien, Thom Roep) parilla vahvistuksella (Carlo Gentina, Carlos Guirado). Sarjojen kontrasti tuo esiin murresarjakuvan rajaehdot: tarinan ja hahmojen täytyy elää, tapahtumien rullata ja komiikan naurattaa, jotta murre pääsee oikeuksiinsa. Ei-barksilaiset yksisivuiset ovat valitettavasti tarinoina kautta linjan todella huonoja. Niiden vitsit eivät naurata, rytmitys on tehty niin hitaaksi, että tyhmempikin tajuaa, ja ruutujen ja hahmojen asettelu on staattista. Murre on tällöin mielenkiintoista pelkästään itsensä vuoksi, ja näitä sivuja lukiessa tuntuu välillä siltä kuin yläasteen ruotsin kirjaa tankkaisi, sen verran väkinäistä on huumori.

dav

Onneksi Barksin tarinat ovat taattua laatua ja niissä murteetkin loistavat. Pelkän kielen lisäksi tarinoihin on lisätty murrealueisiin viittaavia paikkoja ja sananlaskuja, jotka raottavat kulttuuria kaltaiselleni ulkopuoliselle tirkistelijälle kiehtovasti. Tarinoiden teemoja on valittu ovelasti: Peräpohjan murretarinat ovat talvisia ja tarinat liioiteltuja, eteläkarjalaismurteella Aku on rajavartijana, ja eteläpohjalaisittain käydään pröystäilykilpailuja. Tällainen mukalokalisointi on ovela lisämauste tarinoihin ja tuo niihin uutta oivallettavaa.

dav

On vaikea sanoa, toimiiko jokin murre sarjiksissa toista paremmin. Itse nauroin ääneen eteläpohjalaisille ja oululaisille käännöksille, mutta toisaalta näiltä lähialueilta ovat myös vanhempieni sukujuuret. Tornion, Kemijokivarren ja Kemijärven murteiden kanssa lukemiseni oli hitainta ja hämmennykseni suurinta, koska näihin murteisiin minulla ei ole luontaista kosketuspintaa. Turku, Tampere, Rauma ja Stadi toimivat ja kiinnostavat. Omaan harjaantumattomaan murresilmääni useat savolaismurteet näyttävät melko samanlaisilta, mutta sujuva kieli tekee lukemisesta silti hauskaa.

Kari Korhosen kirjaan tekemät suomalaishenkiset kannet ja lisäkuvitukset tuntuvat tarpeettomilta eivätkä sinänsä kuvasta kirjan sisältöä, mutta niiden rooli on pieni. Osa murre-Ankkojen hauskuutta on se, että Barksin Aku on aina ollut silmiinpistävän amerikkalainen, ja kontrasti maisemien ja tapahtumien sekä kielen välillä luo sarjiksiin huumoria. Jussipaitainen Aku yrittää suomalaistaa meininkiä liiaksi, mutta onneksi suomalaisviittauksia ei ole viljelty tarinoissa sen enempää.

dav

Murresarjakuvan onnistuminen on loppujen lopuksi kiinni ihan samoista asioista kuin muunkin sarjakuvan. Käsikirjoituksen ja kuvituksen täytyy olla laadukasta ja kielen oivaltavaa. Onnettoman tasoiset nyky-yksisivuiset eivät murteella pelastu, ja murteet eivät laadukasta tarinaa pilaa. Minulle murresarjakuvat ovat opettaneet paljon suomen kielen vivahteista ja auttavat arvostamaan pienen kielialueen paikallisia omituisuuksia. Nykyään nautin kaikkien suomen murteiden kuulemisesta (Tampere otti aikansa), ja se on varmasti suurilta osin murresarjisten ansiota. Vaikka Suomi100-lieveilmiöt ovat monesti ankeaa kliseillä ratsastusta, on ajankohta sopiva murre-Ankkojen yhteen keräämiselle. En välttämättä kaipaa enää lisää murrekäännöksiä, ja eivät nämä mikään ehtymätön hauskuuden lähde ole, mutta tällaisenaan kirja on opettavainen, hauska ja ajatuksiakin herättävä. Harmittamaan jäävät tarinoiden laadun epätasaisuus, ja muutama yhdellä yksisivuisella tarinalla kuitattu murre.

Arvosana: 68/100

Aku Ankka – Suuri suomalainen murrekirja
Useita tekijöitä
Sanoma
Hinta Suomessa 20-25 €

PS. Sanoin juuri, etten kaipaa lisää murresarjakuvia, mutta jäin miettimään, voisiko ei-humoristinen sarjakuva toimia murreversiona. Onko murre ainoastaan huumorin tuoja? Mitä olisi jokin yltiönihilistinen synkistely, vaikkapa Yön Ritarin paluu, Tampereen murteella? Ehkäpä en ajattele asiaa lisää, ettei mene itsetuhoiseksi.

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Aku Ankan Suuri suomalainen murrekirja – Voiko murre tuoda sarjakuvalle lisäarvoa, vai onko kyseessä silkka nostalginen rahastustemppu?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s