Arvio: Jokeri – Plääh

dav

Kun nappasin kirjastosta kainalooni Brian Azzarellon ja Lee Bermejon Jokerin, aavistelin jo hieman pahaa. Tutun, paskaisen hymyn valtaama kansi on toisaalta komea, toisaalta sen estetiikka on kulahtanutta kauhukuvastoa kliseisimmillään. Ei ole mitään kiistämistä sen suhteen, etteikö Jokeri olisi supersankarisarjakuvan kiehtovimpia hahmoja, mutta samanaikaisesti se tarkoittaa, että hän on myös väistämättä yli- ja väärinkäytetty. Aivan kuten Hämähäkkimiehen suurimpien juonien takaa täytyy lähes aina paljastua Vihreä Menninkäinen, on käsikirjoittajilla pakkomielle tunkea Jokeria joka käänteeseen, sopi hän sinne tai ei. Jokerille omistettu oma kirja on siis mahdollisuus tutkia hahmoa ja sen mahdollisuuksia uusilla tavoilla, tai sitten vain mässäillä niillä ilmiselvillä jokerismeilla, joita kymmenet Batman-tarinat ja elokuvat pursuavat yli äyräidensä. Valitettavasti Azzarellon ja Bermejon Jokeri on puhtaasti jälkimmäisen kategorian kamaa.

davKirjan sivuilta oikein huokuu, kuinka tekijät ovat päättäneet, että Jokeri on helvetin cool, ja sen täytyy muuten sitten näkyä kaikesta. Ei selitetä asioita, koska se on cool. Survotaan sivut täyteen brutaalia ja kylmää väkivaltaa, koska se on cool. Täytetään dialogi ontuvilla metaforilla ja mukasyvällisillä anekdooteilla – cool. Kellään ei ole mitään pintaa syvempää, ja jos onkin, niin ei se meidän tehtävä ole siihen keskittyä – cool. Kyllä lukijat tajuaa että tää on tosi diippi sarjis jos ne on cool niinku me.

Tarina on yhdentekevä ja sellaisena sitä kohdellaan. Alussa Jokeri vapautuu Arkhamista (ei selitellä miksi) ja alkaa sen jälkeen haalia itselleen kätyreitä kaupungin takaisinvaltaamista varten. Kertojana tarinassa on pikkukonna Jonny Frost, joka hännystelee Jokeria vallan ja mammonan toivossa, mutta tajuaa pikkuhiljaa, että Jokeri on hänelle liikaa (koska se on niin vaarallinen ja arvaamaton ja cool). Sitten Jokeri tekee jokerijuttuja, ja lopussa Batman tulee ja sitten tulee cool avoin loppu. Ja tuo ei ollut spoileri, koska mitä muuta kukaan yhdenkään Batmanin joskus lukenut olisi voinut kuvitella.

dav

Pääpointti on Jokerin habituksessa, joka on hyvin samankaltainen kuin Dark Knight –leffan tulkinnalla. Azzarellon ja Bermejon tulkinta on ilmestynyt ennen elokuvaa, joten sen verran omaperäisyyttä tekijöille täytyy myöntää. Hahmot ovat muutenkin ulkoisesti melko realistisia, tai eivät ainakaan sieltä yliampuvimmasta päästä. Sen sijaan realistisia nyansseja heille ei ole suotu. Jokeri on kiinnostava silloin, kun hänen hulluuttaan tasapainottaa pidättyvyys ja tukahdutettu ahdistus, mutta Azzarello ja Bermejo antavat hänen räjähdellä jatkuvasti sivulta toiselle. Reaktio kaikkeen on väkivalta, jonka pitäisi varmaan jotenkin shokeerata, mutta joka lähinnä korostaa juonen tyhjyyttä.

dav

Kaiken lisäksi kaikki hahmot paitsi Jokeri ovat tarinassa ainoastaan heijastamassa hänen toimintaansa. Jokaisen tehtävä on reagoida Jokeriin. Irvokkaimmillaan tämä taitaa näkyä Harley Quinnissa, jonka ainoa rooli on näyttää kuumalta ase kädessä ja seurata Jokeria orjallisesti. Ja kyseessä on sarjakuvan näkyvin naishahmo. Miestenkään asema ei ole paljon parempi. Heillä sentään on vuorosanoja ja puolikkaita persoonia, mutta kun sarjakuva on kerran päättänyt keskittyä Jokeriin, niin kenellekään muulle ei sitten jää kyllä senttiäkään tilaa. Kun päähahmonkin tulkinta on ohut, niin komean kuvituksen taakse ei paljon pureskeltavaa jää.

mde

Kuvitus on moitteetonta. Bermejon tyyli on suureen yleisöön uppoava ja sen karkeus ja realistisuus yhdistyvät irvokkuuteen alleviivaavalla tavalla. Esimerkiksi Dark Knight –leffojen visuaalisuuden ystäville tämä kuvitus varmasti uppoaa. Koska kuvittajien ammattitaito on tätä nykyä korkeaa, niin ei tätä vähempää oikein voi isolta sarjistalolta vaatiakaan. Bermejo ei onnistu tuomaan tarinaan kuvituksellaan lisäsärmää tai kiinnostavuutta, mutta 15-vuotiaaseen bättisfaniin nämä kuvat varmasti uppoavat siinä missä Azzarellon näennäisnihilistinen ja ontto tarinakin.

dav
Killer Croc ei ole kroko, mutta ei se ihan ihmiseltäkään näytä

Kun aloin kirjoittamaan tätä arvostelua, niin en uskonut siitä tulevan ihan näin tyly. Ei Jokeri ole huonoin sarjakuva, jonka olen lukenut, mutta se on iso pettymys. Ehkä harmistus tiivistyi ja kasvoi kirjoittaessa lumivyörymäisesti juuri siksi, että tämä kirja olisi voinut olla paljon parempi. Voi olla, että Jokeri ei ansaitse ihan näin pahaa ryöpytystä, mutta jos lukukokemus oli lähinnä tuskaista huokailua sivulta toiselle, niin jostain se on minunkin huvini revittävä.

mde
Nii-i. Hahhah.

Arvosana: 37/100

Jokeri
Brian Azzarello, kuvitus – Lee Bermejo, kuvitus
Egmont Kustannus
Hinta Suomessa 25+ €, suomenkielinen painos vaikeasti saatavissa

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Arvio: Jokeri – Plääh

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s