Arvio: Nimettömien hautojen maa – Suomi-noir muistuttaa amerikkalaista esikuvaansa

dav

Peräänkuulutin hetki sitten noir-sarjakuvaa, josta puuttuisivat kyyniset kytät, lakoniset kertojaäänet ja kohtalokkaat naiset. Tässä sellainen nyt sitten olisi, ja vielä ihan härmäläistä alkuperää! Ossi Hiekkalan esikoisteos Nimettömien hautojen maa kertoo kolme tarinaa suomalaisesta alamaailmasta, jonka jäljet lakaistaan useimmiten lopulta pimeisiin metsiin tai muutoin kansalaisten ja poliisien näkymättömiin. Nimettömien hautojen maa julkaistiin elokuussa 2016, ja oman huomioni se kiinnitti ensi kädessä upean kantensa vuoksi. Sarjakuva on aina toki taidetta, mutta Hiekkalan tarinat ovat silti ensisijaisesti tyylitietoista viihdettä. Kyynisempi sarjiselitisti voisi valittaa siitä, että kuun tekeminen pääkalloksi on alleviivaavaa tai kornia, mutta se on oikeasti vain hiton siistiä.

dav

Nimettömien hautojen maan tarinat ovat melko lyhyitä ja laajuudeltaan vaihtelevia, mutta niiden formaatti on sama. Esitellään päähenkilöt, jotka elävät rikollista elämää pienemmässä tai suuremmassa mittakaavassa. Esitellään heidän tilanteensa, joka tuppaa olemaan puun ja kuoren välissä. Päähenkilöt tekevät ratkaisuja, ja lopulta ei käy hyvin. Vaikka tyylilaji on tyystin eri, ja Hiekkalan tarinat vailla ilmeistä huumoria, tarinaformaatti toi mieleeni vanhat Vampirella– tai Shokki-sarjat, joiden formaatti oli poikkeuksetta hyvin samanlainen. Hiekkalan tarinoiden käänteet ovat realistisempia ja nihilistisempiä, mutta loppuratkaisujen ironia muistuttaa esikuviaan vahvasti.

dav

Ensimmäisessä tarinassa huumerikollisliigan vasikka unelmoi rikoksettomasta elämästä, mutta painetta tulee niin rikollispomolta, yhteyshenkilöltä poliisissa kuin raskaana olevalta vaimoltakin. Toisessa parisuhdekolmiodraama on kärjistynyt väkivaltaiseksi ja tunnekuohut johtavat rumaan lopputulokseen ja kolmannessa koston perässä ajetaan halki Suomen ja takaisin. Kaikkia yhdistävä teema tuntuu olevan tietynlainen rikoksen syöksykierre. Hiekkala ei tunnu uskovan parannuksen tekemiseen, ja yksi rikos johtaa aina kolmeen muuhun. Noir-hengessä tarinoissa ei tietenkään ole mitään erityistä eettistä opetusta tai moraalia, vaan tapahtumat vain tapahtuvat, mutta kyllä pohjalla sellainen pieni ”mitäs läksit” –vire on.

dav

Tarinoiden suomalaisuus korostuu ympäristöissä. Metsät, kesämökit, saunat ja tyhjät tiet toistuvat kohtauksesta toiseen, ja viittauksia todellisiin paikkoihin viljellään. Kieli on Vareksista ja muista rikossarjoista tuttua kovistelua, jossa luovuutta tai eloisuutta ei juuri vaalita. Vaikka puitteet ovat kotoisat, tyyli tuntuu lainatun suurimmaksi osaksi jenkkiesikuvilta. En toki tiedä suomalaisesta alamaailmasta kauheasti mitään, mutta perstuntuma sanoo, että kirjassa nähdyt asianhoitotavat on omaksuttu kovasti yhdysvaltalaisista rikostarinoista. Voi olla, että näin hommat oikeasti hoidetaan, mutta viimeisen silauksen itselleni näihin tarinoihin olisi antanut dialogin ja juonten juurruttaminen vielä vahvemmin suomalaiseen tunnelmaan, mitä se sitten tarkoittaakin.

dav
Suomessa pelataan mölkkyä
dav
Toisaalta Suomessa kiristetään velkoja niin kuin mafialeffoissa

Kirjan kuvitus on realistista ja laadukasta. Hiekkalan tausta kokeneena kuvittajana näkyy, ja synkkään maailmankuvaan saadaan ankkuri todellisuudesta huolellisesti laadituissa maisemissa. Kirja on väritetty kaksivärisesti, ja mustavalkoisia kuvia värittää sininen kajo. Se korostaa maailman kylmyyttä, mutta toisaalta etäännyttää lukijaa tapahtumista. Itse olisin ehkä pitänyt enemmän täysin mustavalkoisesta toteutuksesta, sillä kaksivärisyys tuo usein sarjakuviin tietyn budjettiratkaisun tunnun. Kuvituksellisesti kirjassa ei ole muuta moitittavaa. Jännittyneet dialogit saavat tunnelman kohoamaan, ja Hiekkala räjäyttää kerääntyneen paineen äkillisillä ja brutaaleilla toimintakuvilla hienosti.

dav

Nimettömien hautojen maan lyhyet tarinat ovat osoitus tekijänsä tyylitajusta. Ne eivät pääse vielä kaappaamaan lukijaa tunnelmaansa erityisen intensiivisesti, mutta antavat viitteitä siitä, että Hiekkala kyennee pidemmässä formaatissa myös pitkäjänteisempään tarinankerrontaan. Mikäli dekkarit ja noir vetävät puoleensa, Nimettömien hautojen maa on varmasti lukemisen arvoinen teos. Monipuolisemmat hahmot ja sävykkäämpi juonen rakentuminen jäävät odotuslistalle seuraaviin teoksiin, joita toivottavasti on saatavilla. Suomalainen sarjakuva toivottaa Nimettömien hautojen maan tervetulleeksi, ja hieman omaleimaisuutta lisäämällä Hiekkalasta voi hyvin tulla merkittävä tekijä viihteellisen kotimaisen sarjakuvan kentällä.

Arvosana: 70/100

Nimettömien hautojen maa
Ossi Hiekkala, käsikirjoitus ja kuvitus
Arktinen Banaani
Hinta Suomessa n. 15 €

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Arvio: Nimettömien hautojen maa – Suomi-noir muistuttaa amerikkalaista esikuvaansa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s