Arvio: Blacksad 4 & 5 – Tyylikeskeisyydestä hahmokeskeisyyteen

dav

Etsiväkissa Blacksadin koettelemukset jatkuvat kirjasarjan 4. Ja 5. osassa Yhdysvaltain eteläosissa. New Orleansiin sijoittuva Hiljainen helvetti ja sieltä road tripin tavoin kohti Meksikon rajaa matkaava Amarillo ovat laadukkaita ja esittelevät Blacksadiin uusia näkökulmia, mutta ei toki niin paljoa, että perusasioista tingittäisiin. Ensimmäiset osat fiilistelivät noir-tyyliä ja 1950-luvun loppupuolen miljöötä. Näissä myöhemmissä osissa Juan Diaz Canales ja Juanjo Guarnido alkavat marssittaa esiin henkilöhahmoja yhä voimakkaammin. New Orleansin musiikkibisneksen pimeitä puolia tonkiva Hiljainen Helvetti esittelee traagisen Fletcherin ja Amarillo kärsivän Chadin, jotka ajavat tarinoita eteenpäin lähes päähenkilöä enemmän. Poliittisten ilmiöiden käsittelystä siirrytään ihmiskohtaloiden pariin ja tahti ehkä hieman rauhoittuu.

dav

Koska noir-dekkarista on kuitenkin puhe, ovat kertomukset edelleen karuja ja väkivaltaisia. Blacksadin kaava uhrata tarinan aikana leijonaosa kaikista hahmoista päähenkilöä lukuunottamatta alkaa tuntua itseääntoistavalta, mutta muutamat hienot osuudet molemmissa kirjoissa pelastavat paljon. Hiljaisen helvetin loppupuolelta löytyvä kohtaus, jossa pianisti-Fletcher esittää kappaleensa, on yksi intensiivisimpiä sarjakuvakohtauksia, joita mieleen tulee. Se on näyte tekijöiden ammattitaidosta. Edellisten osien kohdalla ihailin Guarnidon viivaa, joka luo liikkeen tuntua, mutta Hiljainen helvetti ja Amarillo osoittavat, että kyse on laajemmin taidosta tiivistää tunnelma äärimmilleen, käytettiin keinona sitten toimintaa tai pidättyneisyyttä.

dav
Upea pätkä tämä

Amarillossa suurimman vaikutuksen tekevät kolmososasta hahmokaartiin palaava nihilistinen runoilija Greenberg ja hänen kirjailijatoverinsa Chad. Näiden kahden dynamiikka varsinkin albumin alkupuolella on hyvin kiehtovaa. Loppua kohti Amarillon tarvitsee punoa yhteen niin monia lankoja, että tavaraa tuntuu olevan viimeisillä aukeamilla hieman liikaa. Amarillossa hienointa on sen tapa rikkoa edellisissä albumeissa luotuja kaavoja Blacksad-tarinan rakenteesta. Route 66-tien varrella etenevä tarina on kuin road movie. Lukija pysyy kiinnostuneena alusta loppuun jo rytminvaihdoksen vuoksi, vaikka se vaatisikin välillä liian materiaalin tunkemista pieneen tilaan. Amarillon valoisuus on myös mukavaa vaihtelua aiempiin synkkäsävyisiin osiin, ja osoittaa että noir-henki säilyy taitavien tekijöiden ansiosta tiukkana myös päivänvalossa.

dav

Guarnidon kuvituksessa tapahtuu vain vähän muutoksia ensimmäisiin osiin verrattuna, mutta pieniä eroja sivuilta voi havaita. Kuvitus on vähemmän kiireellistä ja täyteen ahdettua. Viiva on varsinkin Amarillossa aiempaa selkeämpi ja tarpeetonta tilpehööriä on ruuduissa vähemmän. Tuntuu myös siltä, että Guarnido on halunnut näissä osissa tutkia Blacksadin maailmaa hieman eri näkökulmasta, sillä nyrkkien heiluttelulle ja muulle isoliikkeiselle toiminnalle on omistettu huomattavasti ensimmäisiä osia vähemmän ruutuja. Blacksadin lukeminen on ilo ennen kaikkea siksi, että Guarnidon tasalaatuisuuteen ja viihdyttävyyteen voi luottaa. Pro on edelleen pro.

Diaz Canalesin käsikirjoituksetkin tuntuvat vahvistuvan tarinoiden edetessä. Kliseitä ja tyylittelyä on mukana vähemmän, ja henkilöhahmoihin uskalletaan syventyä. Kumpikaan kirjoista ei ole kakkososa Valkoisen valtakunnan tasolla, mutta Hiljainen helvetti menee Blacksad-tarinoiden keskinäisessä listauksessa kakkossijalle. On hienoa, että tekijöiltä löytyy onnistumisia niin yhteiskunnallisemmista kuin ihmisläheisemmistäkin tarinoista. Amarillo asettuu laadullisesti kirjajoukon keskivaiheille. Jos se olisi uskaltanut irrottautua kliseistä vielä rohkeammin, olisi lopputulos voinut olla nykyistäkin parempi. Nyt ilmassa on merkkejä muutoksen etsinnästä, mutta aivan maaliin niiden kanssa ei vielä Amarillossa päästä.

davVitososassa kustannusvastuu on siirtynyt Arktiselta Banaanilta Egmontille. En tiedä, mikä tämän taustalla on, mutta sen voi kuvitella liittyvän puhtaasti julkaisuissa tapahtuneeseen taukoon. Diaz Canales ja Guarnido eivät ole pitäneet kiirettä, sillä neljäs ja viides osa ovat ilmestyneet neljä vuotta edeltäjiensä jälkeen. 2013 julkaistun Amarillon takakanteen on painettu optimistisesti ”Tulossa osa 6” ilman varmaa tietoa aiheesta. Ilmeisesti lupaus lunastetaan, sillä tietojen mukaan kuudennen ja seitsemännen osan pitäisi ilmestyä Ranskassa lähiaikoina. Toivottavasti Amarillon myyntiluvut oikeuttavat käännökset myös tulevista osista, laatusarjakuvaahan nämä ehdottomasti edelleen ovat.

Arvosana: 72/100

Blacksad 4 & 5: Hiljainen helvetti; Amarillo
Juan Diaz Canales, käsikirjoitus – Juanjo Guarnido, kuvitus
Arktinen Banaani/Egmont
Hinta Suomessa 10-15 €/kirja

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Arvio: Blacksad 4 & 5 – Tyylikeskeisyydestä hahmokeskeisyyteen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s