Arvio: The Sleeper Omnibus – Viihdyttävä noir-kliseemöhkäle

dav

Ed Brubaker on tämän hetken kuumimpia sarjakuvakäsikirjoittajia. Zoolander-leffaa lainatakseni ”kaveri voisi vääntää tortut, kääriä ne folioon ja myydä kuningatar Elisabetille korviksina”. Marvel-leffojen inspirointi omilla Kapteeni Amerikka –tarinoilla ja muutama hitti-minisarja tekevät uralle kummia. Sleeper on Brubakerin taidonnäyte reilun kymmenen vuoden takaa, alun perin 2003-2005 julkaistu minisarja. Sean Phillipsin kuvittama kirja on klassinen noir –agenttikertomus, mitä nyt sijoittuu nykyaikaan ja henkilöhahmoilla on kovien ilmeiden lisäksi supervoimia. Tyylillisesti mitään erityisen freesiä ei ole haettu, vaan kaikki tyylilajin kliseet löytyvät tarinasta nopeasti. Koska kyseessä on Omnibus-painos, on koko sarjakuva koottu järkälemäiseksi kovakantiseksi paketiksi. Jos Sleeperin hahmot saisivat Sleeper Omnibusin käsiinsä, ne todennäköisesti murskaisivat sillä jonkun kallon. Painavaa asiaa, siis.

dav

Juoni on sekoitus supersankaritarinaa ja Infernal Affairs/Departed-henkistä kaksoisagenttiseikkailua. Holden Carver on valtion agentti, joka puolipakolla soluttautuu rikollisorganisaatioon. Hän uppoutuu rooliinsa syvälle ja siteet entiseen elämään ohentuvat päivä päivältä. Holdenin tavoite on palata normaaliin elämään, mutta silmukat kiristyvät ja hän alkaa epäillä, onko hyvien puolesta taistelu oikeastaan pahoja jalompaa. Sleeper on jatkuvasti kiihtyvää epätoivoista kujanjuoksua ja nihilististä tuskailua yksittäisen ihmisen paikasta maailmassa, jota hallitsevat kulissien takana vaikuttavat voimat. Siihen lisätehoa tuovat karismaattiset ja vetoavat sivuhahmot taistelun molemmilla puolilla. Meno on synkkää, väkivaltaista ja painostavaa. Sleeper on onneksi sujuvasti etenevää ja kevyttä luettavaa, joten sen kanssa ei yleisestä ankeudesta huolimatta tunne olevansa liian umpihangessa missään vaiheessa.

dav

Noir-tunnelmaa Sleeperissä on ladattu joka sivulle. Kuluneet tyylikikat seuraavat toistaan. Lakoninen katujen kovettama minäkertoja, loputtomat ”miten tähän tilanteeseen päädyttiin” -takaumat edellisiin viikkoihin, päiviin ja tunteihin; kohtalokkaat ja poikkeuksetta muodokkaat femme fatale –hahmot, savuiset baarit, kyyninen machoilu ja niin edelleen. Meininki on hahmojen nimiä myöten (Cole Cash, John Lynch, Peter Grimm) niin alleviivaavaa, että välillä ei tiedä pitäisikö nauraa vai turhautua lopullisesti. Vain Max Power puuttuu porukasta. Aikuisuutta haetaan perinteisellä kolminaisuudella kiroilu, väkivalta ja tissit. Nykypäivänä tällaisilta tarinoilta toivoisi vähän kunnianhimoisempaa genren käsittelyä ja jonkinlaista uutta näkökulmaa tai rajojen hakemista vaikkapa sukupuoliroolien tai henkilöiden tunteiden käsittelyn suhteen. Nyt tuntuu siltä, että vaikka ruudinhajua ja karua meininkiä on riittämiin, on Sleeper silti oman tyylilajinsa rajoitteiden vanki, eikä yritäkään murtautua niiden ulkopuolelle.

dav

Tässä tapauksessa Omnibus-formaatti koituu Sleeperin pelastukseksi. Jos sarjakuvaa olisi pitänyt tankata paperback kerrallaan, olisin jättänyt homman varmaan ykköskauden aikana kesken. Kahteen ”kauteen” jaettu Sleeper nimittäin alkaa väläytellä parempaa puoltaan kakkoskauden aikana. Kun tahti kiihtyy ja tarinaan tulee uusia mausteita, muuttuu lukeminen kuin varkain mielenkiintoisemmaksi. Kliseet eivät vähene, mutta ne häiritsevät hetki hetkeltä vähemmän. En tiedä, onko kyse tyyliin tottumisesta vai siitä, että lukemiseen tulee muutakin ajateltavaa kuin kaikki se, mikä ärsyttää. Viimeiset kymmenen lukua soljuvatkin sitten jo oikein lupsakasti eteenpäin.

dav
”Jotta kellekään ei jäisi epäselväksi, meillä on synkistelevä sankari ja kolea nainen”

Sean Phillipsin kuvitusjälki on tarinalle sopivaa. Se pohjautuu realismiin, mutta ei anna sen rajoittaa itseään, mitä tulee toimintaan tai syvään uurrettujen iltapukujen päällä pysymiseen. Phillips on isolta osin vastuussa lukemisen sujuvuudesta, ja pitää sivut kääntymässä myös Brubakerin upotessa aika ajoin kliseiden suohon. Hänelle omnibus-muoto koituu hieman kohtalokkaaksi, kun nimikkosivun (iso tummasävyinen koko sivun kuva taustalla, päällä dialogiruudut polveilevassa kaksi- tai kolmirivistössä) toistumisen alkaa noteerata jatkuvalla syötöllä. Samaten kansien itseääntoistavuus pistää silmään, mutta nillittäminen on pikkusieluisten ilo. Kokonaisuudessaan Phillipsin jälki on selkeää, mieleenjäävää ja ammattimaista, joskaan ei kovin ainutlaatuista.

dav
Malliesimerkki Sean Phillips -sivusta

Lopulta Sleeper Omnibus tekee sen, mitä tällaiselta agenttitarinalta odottaakin, eli viihdyttää. Se on vähän kuin ruotsalainen dekkari: ei kukaan odota sen olevan unohtumaton mestariteos, joka uudelleenmäärittää genrejä tai jää elämään vuosikymmeniksi, mutta se on vangitseva, mielenkiintoinen ja palkitseva. Brubaker ja Phillips ovat jatkaneet yhteistyötään myöhemmin toisten nimikkeiden parissa. Sleeperin perusteella niihin uskaltaa tarttua, varsinkin kun niitä on erinäisissä lähteissä kehuttu edeltäjäänsä paremmiksi. Jos noir-dekkarit kiinnostavat, Sleeperiä voi suositella varauksetta. Mikäli sarjakuviltaan taas haluaa enemmän oivalluksia ja haastetta, kannattaa ehkä valita lukujonoon jotain muuta. Omasta puolestani voisin sanoa, että kenellepä ei silloin tällöin kelpaisi 700 sivun annos kiroilua, väkivaltaa ja tissejä. Sen jälkeen vain tarvitsee seuraavaksi lukea jotain ihan muuta, jotta ei itsekin ala ajatella muristen ääneen hampaita yhteen purren.

dav

Arvosana: 69/100

The Sleeper Omnibus
Ed Brubaker, käsikirjoitus – Sean Phillips, kuvitus
Vertigo
Hinta Suomessa 60-70 €

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s