Arvio: Meti – En tiedä onko tämä tosi hauska vai tosi surullinen

dav

Aapo Rapin tunnistaa hulppean eläväisestä grafiikasta ja erittäin ilmeikkäistä hahmoistaan. Tutustuin itse tekijään Kosmista kauhua –teoksen kautta, ja nyt tarkastelussa on Rapin aikanaan laajempaan maineeseen nostanut Meti. Tyylilajeiltaan nämä kaksi kirjaa ovat melko kaukana toisistaan: Kosmista kauhua oli fantasia- ja vampyyrisekoilu, kun Meti on hyvinkin maanläheinen kokoelma Rapin oman Meeri-mummon tarinoita. Meti maalaa kuvaa suomalaisuudesta ja ennen kaikkea karjalaisuudesta mummon kertoman lähihistorian ja Rapin omien kokemusten kautta. Lyhyeksi kirjaksi Meti onnistuu liikkumaan kunnioitettavan laajalla tunneskaalalla. Se naurattaa useasti ääneen, mutta on aika ajoin myös häpeilemättömän synkkä.

Metin löyhässä taustatarinassa sarjakuvan tekijä Rapi vierailee mummonsa luona kirjaamassa ylös tämän tarinoita ja reflektoi niitä omaan, hyvin erilaiseen elämäänsä nuorena Helsingissä asuvana taiteilijana. Kontrasti syntyy Metin muisteloista, joissa elämä ei todellakaan ole ollut helppoa tai auvoista, ja Rapin omasta kyynisen rappiollisesta arjesta, jota sävyttää itse luotu kiire. Jännittävää on, että kirjan perusteella Rapi ei ole mikään oman tuolloisen elämänsä fani. Mummoa haastatteleva poika näyttäytyy lukijalle itsekkäänä ja turhantärkeänä juippina, joka ei osaa arvostaa elämän merkittäviä asioita. Näin itseinhoinen kuva on kirjaliljalta rohkea veto, oli se sitten totta tai ei.

dav

Vaikka päähenkilö kirjassa on Meti-mummo, käsittelee kirja pitkälti nuoruutta ja aikuiseksi kasvamista. Metin muisteloissa näyttäytyvät kova elämä, ahdistavat perhe- ja kyläyhteisöt ja itsetuntoa musertavat opettajat, mutta myös rakkaat läheiset ja arjen onnelliset hetket. Tähän vertautuvat tekijä-Rapin omat kokemukset ystävyydestä, kasvamisesta ja itsenäisyydestä. Meti-stripit ovat ilmestyneet aikanaan Voima-lehdessä, ja Rapin nykypäivään sijoittuvat välijaksot on lisätty tarinaan jälkikäteen. Vaikka en ole Metiä reilu vuosikymmen sitten lukenutkaan, voin kuvitella että sarjakuvan sävy muuttuu alkuperäisestä melko merkittävästi väliepisodien lisäämisen myötä. Toisaalta myös kirjoittajan ja mummon suhteen syveneminen tulee esiin vasta välijaksoissa. Tarinallisuuden lisääminen tuo lukemiseen lisää mielenkiintoa, ja hienovaraiset muutokset henkilöiden käytöksessä tuovat todella hyvää mieltä.

dav

Rapin kuvitus on tässäkin teoksessa hulppean ilmeikästä ja tietyllä tavalla leppoisaa. Suurimman osan ajasta kirkkaat värit pitävät tunnelmaa kevyenä, mutta painostavilla hetkillä Rapi osaa vaihtaa palettinsa myös selkeästi uhkaavan sävyiseksi. Kasvokuvat ovat hänen ehdoton vahvuutensa, ja hahmojen reaktiot tapahtumiin ovat kuvituksellisesti sarjakuvan mielenkiintoisinta antia. Myös äänettömät jaksot ovat Metissä vahvoja, kuten Rapin tyyliin kuuluu. Kuvitus on pienelle ja sympaattiselle sarjakuvalle sopivan kotikutoista, mutta ei missään nimessä huolimatonta tai heikkolaatuista. Rapi tuntee tyylinsä ja käyttää sitä itsevarmasti. Tämä näkyy myös vahvasti standardoiduissa ruutujaoissa ja tarinoiden rutinoituneessa rakenteessa.

dav

Harvemmin moitteita tulee esitettyä teknisen toteutuksen suuntaan, mutta Metissä melkein tekisi mieli. Vaikka sarjakuva on suurimmalta osin erittäin hyvä ja hienoa on, että se on tässä formaatissa julkaistu, sivukoon valinta meinaa välillä vaikeuttaa lukemista merkittävästi. Leveät ja matalat sivut pakottavat ruudut pieneen tilaan, ja välillä tekstiä joutuu oikeasti tihrustamaan, jotta pysyisi perillä siitä mitä sarjakuvassa tapahtuu. Varsinkin itselle vieras karjalainen murre, jolla on merkittävä rooli sarjakuvassa, edellyttäisi selkeää tekstausta. On tarpeeksi rankkaa epäillä jatkuvasti ymmärrystään vieraiden ilmaisujen takia, mutta pelko väärinluvusta pienen präntin vuoksi lisää vaikeuskerrointa välillä epämukavan korkealle.

dav

Haastavasta formaatistaan huolimatta Meti on todella mukava lukukokemus. Tarinan kulku hahmottuu lopulta hyvin vahvaksi. Alussa kiusalliselta tuntuva vuorovaikutus hahmojen kesken muuttuu luontevammaksi loppua kohti, ja lopussa on tarjolla jo oikein kauniilta tuntuva kiitos. En olisi uskonut alussa tämän sarjakuvan kykenevän moiseen tunneskaalaan, mutta niin vain kävi. Metiä on usein kehuttu sympaattiseksi ja hyvänmielen sarjakuvaksi, mutta minusta sen vahvuus on uskaltaa olla myös synkeä ja surullinen. En missään nimessä luokittelisi Metiä puhtaasti positiivisia fiiliksiä herättäväksi sarjakuvaksi, mutta se löytää tunnetilojen keskeltä oivan tasapainon. Erittäin hyvää kotimaista sarjakuvaa, jota kelpaa lukea vaikka oman mummon kanssa.

Arvosana: 77/100

Meti
Aapo Rapi, käsikirjoitus ja kuvitus
Arktinen Banaani
Hinta Suomessa n. 10 €

PS. Meti päätyi luettavakseni, koska se osui silmiin aivan hävyttömän edullisesti kotikaupunkivisiitillä Jyväskylän Lukuhetkessä. Käykää paikallisessa kivijalkasarjispuodissanne, sieltä tulee tehtyä löytöjä!

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Arvio: Meti – En tiedä onko tämä tosi hauska vai tosi surullinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s