Arvio: Sandman Deluxe: Kirja 4 – Utujen vuodenaika

dav

Siinä missä kolme ensimmäistä Sandman-kirjaa keskittyivät lyhyillä tarinoilla rakentamaan Sandmanin maailmaa ja välittämään lukijoille Neil Gaimanin visiota siitä, mitä kaikkea tämä hahmo voi olla, neljäs ottaa selkeästi askelen eteenpäin. Utujen vuodenaika on suomennetuista Sandmaneista ensimmäinen, joka käsittelee yhden tarinakokonaisuuden alusta loppuun. Siinä Gaiman pääsee ensimmäistä kertaa pois jatkuvan uuden esittelyn tarpeen alta, ja kykenee hyödyntämään siihenastista luomustaan tarinan kertomiseen.

Myös lukijan kannalta on mukavaa, että Utujen vuodenaika käyttää uudelleen Gaimanin luomia sivuhahmoja ja viittaa sarjakuvan aiempiin tapahtumiin. Tämä tarkoittaa sitä, että maailman opiskelusta voidaan siirtyä miettimään, mitä kaikkea siellä voi tehdä. Se on hyvä hetki minkä tahansa sarjakuvan lukemisessa, mutta Sandmanin maailman laajuuden ja monimutkaisuuden kohdalla saavutus tuntuu erityisen palkitsevalta.

dav
Itsekin tykkään tuulettaa huutamalla Vihtahousua

Utujen vuodenaika on lyhykäisyydessään kertomus Sandmanista, joka joutuu vastentahtoisesti palaamaan Hornaan, jossa pyörähti ykköskirjassa. Alamaailmassa käy ilmi, että Lucifer on laittanut lapun luukulle ja luovuttaa Manalan avaimet Sandmanille. Tämän jälkeen Santtua seuraakin melkoinen armada hännystelijöitä, jotka haluavat saada Haadeksen hallintaansa. Näin kolmessa virkkeessä selitettynä tarina voi kuulostaa melkein komedialta, mutta Gaimanin tyylin tuntien synkistelyä, kauhua, apatiaa ja teatraalisuutta ei tarinasta puutu. Utujen vuodenaika on kirjava sekoitus Sandman-universumia, Gaimanin omaa synkkää mielikuvitusta ja erinäisiä mytologioita, tietysti. Sehän näiden kirjojen koko juju on.

dav

Sandman on täysin legendaarinen sarjakuva, ja esimerkiksi kirjan esipuhe menee taas sellaisiin mittasuhteisiin ylisanojensa kanssa, että kirjan on lähes mahdotonta vastata siihen ladattuihin odotuksiin. Uskon edelleen, että aikanaan nämä sarjakuvat ovat olleet lukukokemus vailla vertaa, eivätkä ne edelleenkään ole missään nimessä huonoja. Silti yltiöpäinen dramaattisuus ja goottikuvasto huvittaa. Vaikka Sandman ja Kuolema ovat kiehtovia hahmoja, en voi olla kuvittelematta heitä kuuntelemassa Nine Inch Nailsia huoneissaan ja huutamassa vanhemmilleen oven läpi. Tästä syystä nautin Utujen vuodenajassa eniten sen alusta ja lopusta. Näissä kohdissa Gaiman tuo esiin Sandmanin turhamaisuutta ja puutteellisuutta. Hän vaikuttaa hetkellisesti siltä kiukuttelevalta teiniltä, johon habituskin viittaa. On todella virkistävää nähdä muutoin lähes kaikkivoivan päähenkilön olevan erehtyväinen.

Muutoin Sandmanin rytmi on sarjakuvalle ominainen. Hahmon tyyneys säteilee läpi sarjakuvan, ja pitää tunnelman pidättyneenä jopa intensiivisillä hetkillä. Sandmanin ja Luciferin kohtaaminen Helvetissä on klassinen tarina, joka sisältää paljon suuria tunteita ja draamaa, mutta niiden käsittely on silti pienieleistä. Tästä syntyy Gaimanin kerronnan viehätys. Se on toisaalta dramaattista ja komeaa, joskin melko perinteistä, ja toisaalta hillittyä. Teemojen ja pidättyväisyyden rinnalla melko klassisesti kuvatut helvetin kauhut ja painajaisdemonit tuntuvat vähän tylsiltä. Jos Gaimanin tyylitaju riittää käsikirjoituksessa näinkin pitkälle, miksi raamatullinen kuvasto ja goottilainen peruskauhu eivät saa samaa ronskisti dekonstruoivaa käsittelyä?

Kuvitus ei onneksi taivu aivan yhtä perinteiseksi kuin kuvasto voisi sallia. Sivut ovat luovasti rakennettuja ja niitä on ilo lukea. Jännittävää lisäksi on, kuinka kuvitus muuttuu alun klassisesta tyylistä loppua kohti brutaalimmaksi ja vääristyneemmäksi. En tiedä, kuinka tarkoituksellista tämä on, mutta kun tilanne muuttuu intensiivisemmäksi ja uhkaavammaksi, muistuttavat hahmot yhä vähemmän ihmisiä ja enemmän joitain epäolentoja. Tämä koskee niin ihmishahmoja kuin muitakin. Muutos tuo kuvitukseen eloisuutta ja rosoisuutta, jota ei osaa kirjan alussa odottaa. Se pitää lukiessa varpaillaan samalla kuin Gaiman maalailee omaa visiotaan tarinassa.

dav
Kuvitus muuttuu suurpiirteisemmäksi ja tietyllä tapaa unenomaisemmaksi

Gaiman rakentaa Sandmanissa omaa mytologiaansa samalla, kun repii perinteisiä jumalankuvia seiniltä. Saatanan kyllästyminen omaan leiviskäänsä, pahapäinen Unen valtias ja öykkäröivä juoppo-Thor ovat kaikki hauskoja tulkintoja. Varsinkin viimeisin naurattaa, kun Chris Hemsworthin sliipatun tylsä tulkinta Thorista on hallinnut popkulttuurimaisemaa viime vuosina. Ilman päähenkilön kiukutteluja kirjan alku- ja loppupuolella Utujen vuodenaika olisi myös paljon tylsempi tarina. Sandmanin aiemmat tarinat ovat olleet paljolti kaikkivoipan Unen haltijan tarkastelua maan asukkaiden kummallisuuksista, mutta Utujen vuodenajassa säröjä piirretään myös mahtaviin Ikuisiin ja jumalhahmoihin kreikkalaisen tragedian tapaan. Tämä kirja ei ole niin hyvä, kuin Harlan Ellison esipuheessa väittää, mutta se on silti kiehtova ja sivistävä luettava. Sellaista poptaidetta, tai jotain, sellainen olo siitä jäi.

Arvosana: 81/100

Sandman Deluxe, kirja neljä – Utujen vuodenaika
Neil Gaiman, käsikirjoitus – Kelley Jones, Mike Dringenberg, Malcolm Jones III, Matt Wagner, Dick Giordano, George Pratt ja P. Craig Russell, kuvitus
RW Kustannus
Hinta Suomessa n. 35 €

dav
Gaimanin Thor löytää paikkansa ennemmin sanomalehtien nettikommenttipalstoilta kuin Asgårdin valtaistuimilta
Mainokset

4 vastausta artikkeliin “Arvio: Sandman Deluxe: Kirja 4 – Utujen vuodenaika

  1. Wow – hyvä ja pitkällinen analyysi, hienoa.

    Sandmanin tarinoiden maailma on syvällinen ja samaanaikaan läpinäkyvä. Kaikki on läsnä tarinassa, selittämättä mitään. Juoni etenee, useimmiten maaliinsa, liittyäkseen myöhemmin muihin juonenkäänteisiin.

    Helvetti-teema on Sandman-tarinassa yllättävänkin vahva. Tarina perustuu meidän ihmisten taruihin ja uskomuksiin, upeasti luotuna, ja Helvetin olemus tuodaan esille useastikin. Uskoisin lukijakuntaa kiinnostavan 🙂

    Tykkää

  2. Mä en ehkä suosittelis kyllä suomeks lukemista. Varsinkin kun päästään pidemmälle tarinassa niin en usko että käännös tekee kielelle oikeutta.

    Tykkää

    1. Joo noi suomennokset on kinkkinen kysymys. Toisaalta haluaisin tukea suomalaista julkaisijaa, jotta jatkossakin olisi toivoa saada edes jotain sarjiksia suomenkielisinä, mutta toisaalta käännökset Akkarin ulkopuolella eivät aina ole sitä kaikkein ketterintä kieltä. Varoituksenne on kuultu, mutta ehkä toistaiseksi annan näille kuitenkin mahdollisuuden, kun kokemus ei vielä ole ihan älyttömästi kärsinyt.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s