DC:n All-star–sarjan julkaisujen tarkoituksena oli vapauttaa hahmot virallisen tarinakaanonin kahleista, ja antaa kokeneille sarjakuvantekijöille mahdollisuus esittää oma tulkintansa hahmosta ilman aiempien vuosikymmenien painolastia. Kirjoja julkaistiin lopulta vain kahdesta hahmosta, Batmanista ja Teräsmiehestä. All-star Batman and Robin (ASBAR) oli sadistinen ja kieroutunut tulkinta Batmanista, mielestäni myös väärinymmärretty hiomaton timantti. All-star Superman (ASS?) on huomattavasti puhtoisempi kertomus Teräsmiehestä yllättävällä twistillä. Grant Morrisonin kirjoittama ja Frank Quitelyn kuvittama tarina kertoo Teräsmiehestä, joka pelastaessaan Aurinkoon matkustavaa tutkimusryhmää saa yliannostuksen häntä ravitsevaa säteilyä. Teris saa väliaikaisesti voimiinsa vielä lisätehoa, mutta samanaikaisesti hänen kehonsa alkaa rapistua ja Terämies tietää kuolevansa vuoden kuluttua. ASS on tarina Teräsmiehen viimeisestä vuodesta.
All-star Superman on monipuolinen tarina, joka vuoden aikajaksolla kattaa kaikki Teräsmiehen tärkeimmät ominaisuudet: hänen alkuperänsä sekä Kryptonin herraskansasta että vaatimattomalta maatilalta, alter ego –kompurointinsa Clark Kentinä, kuolemattoman rakkautensa Lois Lanea kohtaan, ja suurimman haasteensa Lex Luthorin, muiden muassa. Osa ASSin tarinoista on selkeästi mukana vain täydentämässä Morrisonin ja Quitelyn näkemystä Teräsmiehestä, osa edistää pääjuonta selkeämmin. Itse olen lukenut Teräsmiestä verrattain vähän, ja tästä näkökulmasta pääjuoneen keskittyvät osiot toimivat kirjassa selkeästi paremmin.
Teräsmies on klassisista supersankareista se, jonka kohdalla lukijan täytyy sulattaa eniten sarjakuvamaailman epäloogisia lainalaisuuksia. Ontuva Clark Kent –kaksoiselämä, jonkinlaiset uskottavat uhat Teräsmiehen naurettavan laajan voimatyökalupakin edessä ja pseudo-tiede, jolla tapahtumia selitetään. Morrison ottaa rohkeasti kantaa näihin ongelmakohtiin esimerkiksi keskittymällä Clark Kentin habituksen eroihin Teräsmiehestä. Suoraselkäisesti säilytetään myös rehellinen Teräsmiehen järkähtämättömyys lähes kenen tahansa vihollisen kohdatessaan.
Tästä huolimatta maailmaa hieman ulkopuolelta tarkkailevan lukijan on jossain vaiheessa päästettävä höyryt, jotta kirjan lukemisesta voi jotenkin nauttia. Tässä se tulee: supergeenin eristäminen seerumiksi, really? Teris juttelemassa tulevaisuuteen mihin vain haluaa? Yksinäisyyden Linnakkeen jäätävä egoismi ja brassailu? Luthor ja Lois Lane molemmat superälykkäitä ja pakkomielteisiä Teriksen seuraajia, ja kukaan ei yhdistä pisteitä Clarkin ja Teräsmiehen välillä? Bizarro-maailma? ZIBARRO?! Ihan oikeasti?? Tunsin itseni välillä lukiessani siksi yläasteen kovisidiootiksi, jonka mielestä sarjakuvat ovat lapsellista huttua ja niiden lukijoille nyrkkiä käsivarteen ja kuminauhalla räpsyjä niskaan. Enpä ole siinä asemassa aiemmin ollutkaan.
Huh, nyt helpotti ja sarjakuvaa voidaan taas tarkastella vähän analyyttisemmin. Kaikkien noiden elementtien pitäminen kasassa ei ole mikään helppo homma, ja välillä kirja tuntuukin menettävän otteensa ytimestään. Teräsmiehen kirkasotsaisuus ja vanhanaikaisuus nostaa välillä päätään, esimerkiksi jaksossa jossa Teris kilpailee Samsonin ja Atlaksen kanssa Lois Lanen huomiosta. Joo, sen on tarkoituskin esittää hahmot jurpoina, mutta asetelma on silti aika kankea ja ärsyttävä. Toisaalta jakso, jossa kryptonilaiset tulevat Maahan dissaamaan Teristä toimii paljon paremmin. Morrison siis löytää Teräsmiehestä mielenkiintoisuutta, mutta hahmon rajoitteet ajavat tarinaa silti välillä tylsään suuntaan. Onneksi pääjuoni vetää ohjia takaisin kaistaviivojen väliin, ja loppua kohti tunnelma tiivistyy asiaankuuluvalla tavalla.
Frank Quitelyn taide on salakavalan näppärää. Toisaalta kuvitus on klassista ja Teräsmies itsessään juuri sellainen tylsä köntti, kuin odottaa sopiikin. Toisaalta Clark Kentin kompuroinnit, Bizarrojen sekoilu sekä komeat kannet ja isommat ruudut osoittavat monipuolisuutta ja nyansseja, joita perusteristelystä ei heti olisi huomaamassa. Ehkä olisin kaivannut jonkinlaista raflaavuutta vielä joko väreihin tai viivaan, jotta kuvitus olisi ollut vahvistamassa poikkeavaa tulkintaa Teräsmiehestä. Nyt jähmeät leukaperät ja värähtämättömät ilmeet kääntyvät hieman itseään vastaan, vaikka niiden tarkoitus on korostaa Teräsmiehen täydellistä yli-ihmisyyttä ja humaaniutta, joista tässä All-star-tulkinnassa on lopulta kyse.
Alun kangistelujen jälkeen All-star Superman pääsee vauhtiin, ja vie homman kunnialla loppuun. Jopa Teräsmieheen kyynisesti suhtautuva lukija saadaan käännettyä sankarin puolelle, kun Morrison ja Quitely alkavat tietoisesti heikentää häntä, niin tarinassa kuin vertauskuvallisestikin. On varmaan lähes rikollista sanoa, että itse pidän silti enemmän ASBARista ja sen äärikyynisestä maailmankuvasta. Vaikka ASS on irrallaan Teräsmies-kaanonista, se sisältää paljon Teräsmiehen maailmasta tuttuja elementtejä, joiden sulattelu voi aloittelevalle Teris-lukijalle olla melko paljon kertapureksittavaksi. Tämän kirjan lukeminen ei mennyt missään nimessä hukkaan, mutta definitiivisen Teräsmies-tarinan metsästys kohdallani jatkuu edelleen.
Arvosana: 68/100
Teräsmies
Grant Morrison, käsikirjoitus – Frank Quitely, kuvitus
Egmont Kustannus
Hinta Suomessa 20-25 €
PS. Olisi ollut tosi kiva, jos nämä All-star-tarinoiden suomennokset olisi nimetty jotenkin muutenkin kuin pelkillä hahmojen nimillä. Yritä nyt ummikkona tällaisia kirjoja googlata jostain.
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Teräsmies – All-star Superman”