Arvio: Otsonipäiväkirjat – Visuaalinen vaihtoblogi

Pitkän linjan sarjakuvamies ja -kriitikko Tero Mielonen on lyönyt päänsä yhteen kokeneen kuvittaja Pentti Otsamon kanssa ensimmäistä sarjakuvajulkaisuaan varten.  Otsonipäiväkirjat kertoo savolaisesta ilmakehätutkija Paavosta, joka lähtee Hollantiin vaihtoon tekemään tutkimusta ilmakehän otsonista. Ei vaadita ihan kauheaa Sherlockia päättelemään, mistä inspiraatio tekstille on saatu, kun Mielonen on taustaltaan Itä-Suomen yliopiston ilmatieteellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkija. Tässä mielessä kirjan alkuun sijoitettu disclaimer ”hahmot ovat mielikuvituksen tuotetta mutta tiede todellista” vaikuttaa hieman ylidramaattiselta. Arkisia tapahtumia ja vieraaseen maahan sopeutumista yksityiskohtaisesti kuvaava Otsonipäiväkirjat ei nimittäin saa lukijaa epäilemään, etteikö kaikki kirjassa kuvattava olisi täysin tositapahtumiin perustuvaa.

Keskustelut etenevät ruutu- ja sivujaon suhteen Otsonipäiväkirjoissa verkkaisesti

Otsonipäiväkirjat keskittyy ulkosuomalaisen huomioihin vieraan maan kulttuurista. Paikallisen henkilötunnuksen hankkiminen, pankkitilin avaaminen ja muu byrokratia saavat kirjan alkupuolella useamman aukeaman tilaa. Myös hollantilainen kulttuuri ja mm. pyöräily käsitellään kattavasti. Loppupuolella kirja keskittyy vaihtokokemuksen negatiivisiin puoliin, kuten koti-ikävään ja yksinäisyyteen. Teemat ovat arkisia, eikä niistä kaikista löydy näkökulmia pohdittavaksi, vaan ilmiöitä dokumentoidaan toteavaan tyyliin.

Otsonipäiväkirjat on todellakin nimensä mukaisesti päiväkirja. Vaikka päähenkilö on fiktiivinen, tapahtumien kuvailu on kokemusten kertaamista riippumatta siitä, onko niillä lukijalle tai tarinalle erityistä merkitystä. Kirja avaa tutkijan arkea ja työrutiineja, ja toimii varmasti tutkijavaihtoa harkitseville hyvänä infopakettina. Ulkopuoliselle lukijalle kirja kuitenkin tarjoaa mielenkiintoa valitettavan vähän. Sarjakuvan käyttö kokemusten dokumentointiin on oivaltavaa ja virkistävää vaihtelua esimerkiksi perinteiseen päiväkirjaan tai blogiin, mutta kovin poikkeuksellisia huomioita Mielonen ja Otsamo eivät formaattivalinnasta huolimatta pysty vaihtotutkijan arjesta tekemään.

Tiedekuvaukset ovat kirjassa melko selostavia jaksoja, joihin pitää oikeasti keskittyä

Tieteeseen keskittyvät sarjakuvat ovat mielenkiintoinen sarjakuvan alalaji, ja niitä ei varsinkaan Suomessa ole lainkaan liikaa, joten avaus tällä pelikentällä on tervetullut.  Itse olisin kaivannut tiiviimpää ilmaisua ja esimerkiksi tutkimusprosessin etenemiseen keskittymistä. Nyt kokonaisia sivuja on käytetty kahvipöytäkeskustelujen kuvaamiseen, sen sijaan, että tilaa olisi tehty esimerkiksi sille, millaista koodia tutkija yrittää kirjoittaa, millaisia ongelmia hän kohtaa ja miten niistä selviää. Nyt kirjassa on tehty ratkaisu, jossa ruudut kertovat ”nyt ehkä toimii”, ”ei sittenkään”, ”sain ratkaistua”. Itse tiede-osuus joutuu siis rajoittumaan pariin selvitykseen siitä, mitä ilmakehätutkija tekee tutkiessaan pienhiukkasten tai otsonin määrää ja laatua ilmakehässä.

Tällaisiin kohtiin olisin toivonut enemmän ruutuja ja pyrkinyt löytämään mielenkiintoa työnteosta

Pentti Otsamon kuvitus on selkeää ja perinteistä. Se luottaa sarjakuvan klassisiin tehokeinoihin esimerkiksi symboliikan ja asettelun suhteen, ja pitää tarinan selkeänä. Pelkistetty tyyli on raskaamman substanssin kohdalla paikallaan, sillä tieteellisiin pätkiin ei kaipaa enää lisähämmennystä, kun maallikkona pyrkii pysymään mukana pienhiukkasten säteilynheijastuksen kiemuroista. Dialogikohdissa, varsinkin hitaammin rytmitetyissä, Otsamon kuvitus lisää pelkistetyn tyylinsä vuoksi aika ajoin pysähtyneisyyden tuntua. Näissä kohdissa olisin toivonut joko käsikirjoituksen tai kuvituksen ottavan vastuuta tarinan jouhevasta etenemisestä, mutta nyt tarina jää joillain sivuilla polkemaan paikalleen.

Mielenkiintoisimmillaan Otsonipäiväkirjat on kuvatessaan päähenkilön vastoinkäymisiä, jotka ovat hyvin samaistuttavia

Otsonipäiväkirjat on lopulta omaperäinen ja hyvä avaus, mutta toteutus ei aivan onnistu pitämään satunnaislukijaa otteessaan. Yliopistomaailmassa pyöriville tai heille, joille se on aiemmasta elämästä tuttua, kirja tarjoaa samaistumispintaa, mutta ei juurikaan uusia näkökulmia. Ongelma ei mielestäni ole vakava, varsinkaan kun kyseessä on käsikirjoittajan esikoisteos. Tieteen popularisointi on arvokas tehtävä ja sarjakuva siihen keinona erittäin toimiva. Tämän on tunnistanut mukavana sivuhuomiona myös kustantaja, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry. Tällaiset teokset kannattaa siis ehdottomasti aina lukea, sillä vähintään lukiessaan oppii jotain. Propsit Mieloselle aiheen käsittelystä, ja toivottavasti tavaraa tulee jatkossa lisääkin.

Arvosana: 53/100

Otsonipäiväkirjat
Tero Mielonen, käsikirjoitus – Pentti Otsamo, kuvitus
Ursa
Hinta Suomessa 20-25 €

PS. Meinasi unohtua mainita murteen käytöstä. Alkuun Paavon savo tuntui teennäiseltä, mutta kirjan edetessä siihen tottui ja itse asiassa murteen ja kirjakielen välillä vaihtelu on hyvä tapa erottaa puheessa käytetty kieli suomeksi tai englanniksi. Hyvä ratkaisu!