
Amerikkalainen vapaapaini on Suomessa suht tuntematonta harrastajapiirien ulkopuolella, ja siitä puhutaan monilla nimillä. Kyse on siis tv-viihteestä. Smackdownista. Siitä, missä Stone Cold iskee Stunnereita ja juo kaljaa matsien aikana, Undertaker nousee kuolleista ja Hulk Hogan hulk-uppaa joka matsissa voittoon. On puhuttu showpainista, pellepainista, wrestlingistä ja ties mistä. Itse käytän lajin luonteelle sopivan hienostunutta termiä rässlinki. Andre the Giant oli rässlingin 70- ja 80-luvun suurimpia nimiä. Harvinaista kasvuhormonin liikatuotantoa sairastanut Andre oli valtava hahmo niin fyysisesti kuin legendaltaankin. Box Brownin kirjoittama ja kuvittama Andre the Giant: Life and legend kertoo Andren elämäntarinaa anekdoottien kautta yrittäen painaa kirjan sivuille jonkinlaisen jäljen Andren suuruudesta.
On periaatteessa hyvin ristiriitaista osoittaa kunnioitusta ilmiölle, joka käytännössä oli viimeisiä kiertävän sirkuksen freak show’n ilmentymiä. Ihmiset tulivat katsomaan Andrea hänen kokonsa vuoksi; osoittelemaan sormella ja haukkomaan henkeään. Koko Andren elämä perustui sille, että hän oli isompi kuin muut, eikä häneltä koskaan kysytty muusta. Samanaikaisesti Andre oli kuitenkin myös elämää suurempi hahmo, josta jokaisella hänet tunteneella on tarina kerrottavana. Hän ansaitsee ehdottomasti tulla muistetuksi.

Brownin tapa käsitellä Andre the Giantia on dokumenttimainen: hän käy läpi Andren elämän vaiheita kronologisesti anekdoottien kautta. Välillä kirjassa esiintyy jopa televisiomaisia haastatteluita, joissa Andren tunteneet henkilöt kertovat muistojaan ”kameralle”. Anekdooteista käy ilmi Andren inhimillisyys ja konstailemattomuus. Ne sivuavat myös kaikkia niitä ennakkoluuloja ja vaikeuksia, joita Andren silkka fyysinen koko hänelle aiheutti. Brown on sekä sarjakuvantekijä että Andre the Giantin elinikäinen fani, joten erityisen kriittistä lähestymistä kirja ei ilmiöihin tarjoa. Se kyllä dokumentoi Andren äkkipikaisuutta ja etäistä suhdetta lapseensa, mutta ne kuitataan nopeasti vaikealla elämäntyylillä ja matkustavalla työllä.
Brownin fanitus kohdettaan kohtaan sen sijaan on hyödyksi kuvituksen kohdalla. Hänen tyylinsä toimii mainiosti myyttisen ilmapiirin muodostamisessa ja Andren suuruus huokuu jokaiselta sivulta. Kuvituksessa näkyy kunnioitus, joka tuo lukemiskokemukseen lisäulottuvuuksia. Brownin käsittelyssä Andre the Giant ei ole ihminen, vaan taianomaisen ajan viimeinen soturi menneiltä vuosikymmeniltä, jolloin rässlinkiä pidettiin vielä aitona ja rässlerit olivat sarjakuvasankareiden veroisia yli-ihmisiä. Kukaan ei ilmennä tuota aikaa kuten Andre the Giant ja siksi tämä kirja on tehty. Se on tribuutti paitsi Andrelle myös lapsenomaiselle ihmetykselle ja elämää suuremmille tarinoille.
Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että punaniskoille suunnattu väkivaltaviihde ei ole ilmapiiriltään kaikkein edistyksellisintä. Rässlingin kunniakoodissa turpa pidetään kiinni jos ei ole asiaa, ja jos on, niin hommat setvitään nyrkein myös show’n ulkopuolella. Toisaalta rässlerit ovat lajiinsa todella sitoutuneita, Andrekin otteli ympäri maailmaa vielä siinä vaiheessa kun pystyi enää hädin tuskin kävelemään. Tämän omistautumisen ihannointi menee valitettavasti Brownin kertomuksessa läpi täysin kritiikittä, aivan kuten rässling-yhtiöt olisivat itse olleet tuottamassa sisältöä.
Tunnelma on läpi sarjakuvan hieno ja rässling-fanille tämä on luonnollisesti pakkolukemista. Aiheeseen vihkiytymättömälle kirja tarjoaa nipun hulppeita tarinoita, joiden parissa viihtyy kyllä. On sääli, että Brown on halunnut jättää käsittelemättä suuren osan epätavallisiin olosuhteisiin parhaalla mahdollisella tavalla sopeutuneen miehen haasteista. Päällimmäinen tunne kirjan lukemisen jälkeen on sääli. Olisin toki halunnut olla paikalla kun Andre veti 156 olutta yhdessä illassa tai kun hän käänsi epämiellyttävän henkilön auton katolleen. Eniten olisin kuitenkin halunnut olla osoittamassa hänelle kunnioitusta ihmisenä, ei lähes 220-senttisenä ja yli 200-kiloisena jättiläisenä.
Arvosana: 65/100
Andre the Giant: Life and legend
Box Brown, käsikirjoitus ja kuvitus
First Second
Hinta Suomessa 15-20 €