Arvio: Kosmista kauhua – Taitava kunnianosoitus

KosmistaKauhua_kansi

Ihan ensiksi pitää mainita, että Kosmista kauhua on lukemisen arvoinen jo pelkän kansikuvansa perusteella. Tsekatkaa nyt miten täydellisen tyylitietoinen asetelma, joka on vielä väritetty ihan mielettömän hienosti. Still life with skull & cigarette. Pistäisin kehyksiin seinälleni. Sisällä sekä Aapo Rapin kuvat että Peppe Koivusen värit jatkavat samaa linjaa. Molempien yhteistyönä laatima käsikirjoitus on sympaattinen ja toimiva, mutta tämän sarjiksen tähtiä ovat visuaaliset herkut. Kosmista kauhua on lajityyppiä tuntevalle lukijalle iloittelua ja hyvää mieltä, vaikka tarina käy välillä syvemmissäkin vesissä.

Kosmista kauhua kertoo nimettömäksi jäävästä vampyyrista ja hänen palvelijaystävästään Igorista. He asuttavat tietenkin goottilaistyyppistä linnaa, tietenkin pienen kylän yläpuolella vuoren laella. Tutuista asetelmista voidaan sitten lähteä soveltamaan, kun linnan asukit joutuvat ristituleen innokkaan asumisjärjestelybyrokraatin ja lynkkaushimoisten kylän asukkien väliin. Välissä kaverukset laativat myös kirjaa vaiheistaan, mutta ei mitään hiton Lovecraftia. Perinteiset kauhuhahmot haukkumassa kauhukliseitä ei ole uusi idea, mutta se on toteuttetu tuoreesti. Vampyyrin ja Igorin sananvaihto on hauskaa luettavaa.

KosmistaKauhua_sivu1
Tässä tosin vampyyrin juttukaverina Igorin sijasta Vanha Helsingin herra, oma hupinsa siinäkin hatunnostossa!

Ilmeisesti osa kirjan episodeista on kirjoitettu etukäteen ja sittemmin sovitettu tarinaan. Tämä näkyy parissa kohdassa epäjohdonmukaisuutena ja poukkoiluna. Näistä kohdista pääsee yli, ja tarina ei ole liian monimutkainen seurattavaksi, vaikka muutamassa kohdassa käänteistä tuleekin vähän vanhoista Aku Ankan taskukirjoista tuttu esi- ja välinäytösfiilis. Tarina on muutenkin rakenteeltaan episodimainen, mikä toimii hyvin. Perusrakenteessa paneelit ovat perinteisesti jaettuja, mutta muutaman sivun välein tarjolla on todella komeita ja tunnelmallisia toteutuksia, ikään kuin herkkupaloina muutenkin maistuvassa annoksessa.

Poukkoilun lisäksi kirjan toinen puute on hieman alleviivaava ja jopa ylimieliseltä tuntuva asenne sivullisia henkilöitä, tässä tapauksessa kyläläisiä, kohtaan. Koivusen ja Rapin tarkoittamat yhtymäkohdat nykyiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun eivät jää epäselviksi, kun päähenkilöitä kuumottavat kyläläiset vaihtavat vihansa kohteen sekunnissa toisaalle, kun sopiva syntipukki löytyy. Kritiikki ei viillä vaan tuntuu lähinnä tylsältä, vaikka suurimman osan kirjasta meininki pysyy skarppina. Onneksi näistä heikommista kohdista päästään yli nopeasti, ja perusfiilis ei kärsi lapsuksista liikaa.

KosmistaKauhua_sivu2En tiedä, kuinka vakavaksi kirjan alavire on tekijöiden näkökulmasta tarkoitettu. Vampyyrin ja Igorin tarinaa varjostaa jälleen syrjäytymisen tunne. Se, kun ei oikein sopeudu ympäristöön, ja kaikki oman elämänpiirin ulkopuolella tuntuu vieraalta ja epämukavalta. Päähenkilöiden puolella ei ole kirjassa kukaan muu, ja vaikka heidän tavoitteensa on vain elää rauhassa, niin muille tämä ei tunnu käyvän. Aiemmin arvosteltujen, samanlaisten teemojen ympärillä pyörivien sarjisten rinnalla Kosmista kauhua kuitenkin tuntuu lämminhenkisemmältä. Päähenkilöiden ystävyys ja samanhenkisyys ei ole tuhoisaa tai toivotonta, vaan ymmärtävää ja kannustavaa. Heidän puolelleen on mukava asettua, eikä heitä tarvitse ainoastaan sääliä. Ulkopuolisuutta on käsitelty tässä kirjassa onnistuneesti ja omaperäisestä näkökulmasta.

Kosmista kauhua oli erittäin mukava lukea. Kotimaista sarjista, joka on toteutettu taidolla ja sopivalla nörttiasteella. Toivottavasti tekijät eivät loukkaannu, jos sanon että kotimaisilta voimilta on mahtava nähdä myös vähemmän vakavia tuotoksia. Kosmista kauhua soveltuu lajityypin ystäville ja intertekstuaalisuuksien faneille. Sama asia yksinkertaisesti on sanoa, että jos tykkäsit kansikuvasta, niin tykkäät kyllä sarjiksestakin. Mahtava kansikuva.

Arvosana: 70/100

Kosmista kauhua
Aapo Rapi ja Peppe Koivunen, käsikirjoitus ja kuvitus
Like Kustannus
Hinta Suomessa n. 10 €

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Arvio: Kosmista kauhua – Taitava kunnianosoitus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s