Megg, Mogg & Pöllö on herättänyt kuohuntaa sarjispiireissä viime aikoina. Suomalaiseksi käännössarjakuvaksi kyseessä on melko poikkeava pala sarjakuvataidetta. Simon Hanselmannin naivistisen yksinkertaisesti kuvitettu kuvaus syrjäytymisestä, näköalattomuudesta ja kaikin puolin paskasta elämästä ei päästä helpolla. Se kutkuttaa sopimattomuudellaan ja törkeydellään samoja nauruhermoja kuin vaikkapa tv-komedia It’s always sunny in Philadelphia, mutta komediaa enemmän kyse on läpeensä lohduttomasta kertomuksesta niistä, jotka eivät koskaan päässeet elämän kyytiin.
Megg, Mogg & Pöllö kertoo siis kolmesta kämppiksestä, joiden päivät kuluvat päätä sekoittaen ja elämän ankeutta paeten. Noita Megg ja kissa Mogg ovat jonkinlaisessa toisistaan riippuvaisessa parisuhteessa, jossa molempia pitää yksin jäämisen pelko. Pöllö on kolmas pyörä, joka on sentään hieman yhteiskunnan syrjässä kiinni, mutta jonka yritykset pohjalta nousemiseen kaatuvat toistuvasti joko omaan heikkouteen tai kavereiden sabotaasiin. Naururaidan sijaan lukiessa soivat taustalla herkästi Julma-Henrin varhaiset levyt. Minulle Megg, Mogg & Pöllö on taideteoksena hyvin lähellä Al-Qaida Finland- ja SRJTNT vol 1 –lättyjä.
Henri sanoo ”sä ihmettelet miks mä rikon jonku vitun ikkunan, mitä muuta vittua mä voin tehä”. Megg ja Mogg tuhoavat kaupan johon ovat juuri päässeet töihin, ryöstävät ruokaa, koska muuta ei tule mieleen nälän hoitamiseksi, ja pelkäävät vanhan lukiotutun kihlajaisiin menemistä kuollakseen. Henri kuvailee oloaan ”vitun positiivinen, niinkun siskon HIV-testi”. Megg pelkää olevansa raskaana joten hän lyö itseään vatsaan pelatakseen varman päälle. Poloinen Pöllö on kavereidensa kiusaama ja pahoinpitelemä, mutta palaa aina porukkaan, koska muutakaan ei ole, ja kaverit tarjoavat silloin tällöin pajaa tai vahvempia päihteitä. Nauraminen muuttuu kirjan edetessä yhä harvinaisemmaksi.
Musta huumori perustuu nähdäkseni itsensä etäännyttämiseen. Kamaluuksille nauraminen helpottaa, koska se auttaa irrottamaan asian todellisuudesta. Megg, Mogg & Pöllö on absurdeista hahmoistaan huolimatta niin taitavasti tehty, että siitä on hyvin vaikea etääntyä. Lukijan empatia todella kääntyy varsinkin päähänpotkitun Pöllön ja rikkinäisen Meggin puolelle vääjäämättä, ja silloin mustasta huumorista tulee tragediaa. Suorasukaisemmat ja epämiellyttävämmät Mogg ja Ihmissusi-Jone eivät herätä samanlaisia tunteita, mutta jopa heillä nähdään vilahduksia inhimillisyydestä. Sarjakuva auttaa ymmärtämään, että jos tarpeeksi pitkään tulee kohdelluksi kuin saastaa, on vaikea osata kohdella muitakaan toisin. Huumehouruinen syöksykierre ruokkii itseään ja ulospääsytiet ovat harvassa.
Sarjakuvan tekijä Simon Hanselmann kirjoittaa ainakin jossain määrin omista kokemuksistaan. Hän on itse kutsunut sarjakuvan luomisprosessia terapeuttiseksi. Omista lintukotolähtökohdistani katsottuna järkyttävyys menee Megg, Mogg & Pöllössä terapian edelle, mutta se muistuttaa tehokkaasti, että kaikkea kirjassa kuvattua tapahtuu jatkuvasti. Kosketukseni sohvalla päivänsä viettäviin, älyämpäriä kiertäviin moniongelmaisiin ovat harvat, ja niistä on jo monta vuotta. Silti kuvat nousivat lukiessa mieleen kirkkaina. Tällainen elämä on ”normaalista” niin kaukana, että Megg, Mogg & Pöllö on todella tärkeä ikkuna toisenlaiseen kohtaloon. Läheskään aina toimettomuudessa, yhteiskunnan tuella elämisessä ja aikaansaamattomuudessa ei ole kyse omasta valinnasta.
Kuvituksen yksinkertaisuus häiritsee sarjakuvassa aluksi, mutta tyyli on perusteltu ja se vie mukanaan nopeasti. Pieniin paneeleihin jaetut suuret sivut korostavat kotikutoisuutta, mutta viimeistään kirjaan sisällytetyt suuret hahmokuvat osoittavat että Hanselmann kykenee irroittamaan simppelistä viivastaan myös voimakkaita nyansseja ja taitavaa tunnelmanluontia. Tyylikokeilut, kuten mustavalkojaksot tai psykedeelisemmät houreilut menevät hieman raskaslukuisiksi mutta ovat harvinaisia. Hanselmannin kuvitus myös kehittyy silminnähden kirjan aikana, sillä mukaan on otettu strippejä alusta alkaen.
Megg, Mogg & Pöllön lukeminen on melkoinen moukari suoraan sieluun. Se liikkuu kuitenkin sujuvasti eteenpäin, eikä käy liian ahdistavaksi. Sen sijaan kirja hyötyy massiivisesta koostaan, sillä tarinoiden luonne muuttuu kirjan edetessä ja sukellus syvälle pahoinvointiin ei olisi mahdollinen ilman riittävää pureutumista. En osaa täysin arvioida, kuinka hyvin stripit toimivat yksi kerrallaan julkaistuina, mutta kirjamuoto pakottaa lukijan mukaan sarjakuvan maailmaan, halusi tai ei. Vaikuttava lukukokemus.
Arvosana: 85/100
Megg, Mogg & Pöllö
Simon Hanselmann, käsikirjoitus ja kuvitus
Kumiorava
Hinta Suomessa 35-40 €
Hyllyy 
5 vastausta artikkeliin “Arvio: Megg, Mogg & Pöllö – Hauska ja aivan kamala”