Arvio: Vartijat ennen: Koomikko/Rorschach – Antisankareita paremmin ja huonommin

VartijatEnnen2_kansi

Ensimmäinen kosketukseni Vartijat ennen –sarjoihin ei tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta. Ennen-tarinoita on laadittu yhteensä yhdeksän kappaletta (joista tosin suomennettu on vain neljä), joten tuomiota ei kannata tehdä kahden maistiaisen perusteella. Tässä kokoelmassa pääosassa ovat antisankarit Koomikko ja Rorschach. Molemmat tarinat on kirjoittanut Brian Azzarello, ja siksi onkin yllätys, kuinka eri tasoiset ne lopulta päätyvät olemaan.

Aiemmin arvostelluissa Minuuttimiehet- ja Silkkiaave-tarinoissa vieraillut Koomikko tuntuu olevan Ennen-seikkailujen mielenkiintoisin hahmo. Tässä kirjassa ensimmäisenä vuorossa oleva Koomikon oma tarina onkin viiteryhmässään parempaa keskitasoa. Kylmän sodan käännekohtiin linkittyvä tarina kertoo Koomikon sotaisaa henkilöhistoriaa Yhdysvaltain valtakoneiston yläportailla. Vartijoissa ainoastaan takaumissa ja muiden henkilöiden puheissa esiintynyt hahmo saa tarinassa uutta tarttumapintaa ja pysyy mielenkiintoisena.

Koomikon hahmon vahvuus on suoraviivaisuuteen sekoitettu mystiikka. Kukaan ei tunne häneen motiivejaan sataprosenttisesti, ja tarina ymmärtää myös jättää tarkan henkilöhistorian avaamatta. Koomikon hahmo toimii uskollisesti alkuperäiselle sarjakuvalle, mutta käänteet eivät ole ennalta-arvattavia. Tarinassa vaivaa jopa liiallinen tarve kytkeä kaikki tapahtumat historiaan ja todellisiin henkilöihin. Hieman vähempikin olisi riittänyt, jotta pointti olisi käynyt selväksi. Koomikon tarina käsittelee kuitenkin kohtalaisen onnistuneesti sitä, miten antisankari istuu ympäröivän maailman ilmapiiriin, ja miten henkilölle asetetut odotukset voivat lopulta koitua hänen kohtalokseen.

VartijatEnnen2_sivu1

Rorschachin oma tarina taas on ajatuksena hieman pelottava. Hän on Vartijoiden oma Barney Stinson, Kramer, Han Solo tai J. Jonah Jameson. Yliampuva hahmo, joka sylkee siteerattavaa lausetta toisensa jälkeen, mutta joka toimii ainoastaan mausteena tasapainoisempien hahmojen keskellä. Tällaisen hahmon nostaminen tarinan keskiöön tuottaa yleensä ohutta sisältöä, jossa hahmon alkuperäinen karisma alkaa kärsiä. Tarina lunastaakin odotuksia, kun sen ideasta on haasteellista ottaa selkoa.

Rorschach-tarinan tarkoitus on kai osoittaa, miten Rorschach siirtyi lopullisesti yhteiskunnan ulkopuolelle ja otti viimeisen askeleen radikalisoitumisessaan Vartijoissa nähdyksi sosiopaatiksi. Enemmän se kuitenkin tuntuu perinteiseltä rikostarinalta, jossa Rorschach ei ole persoonaltaan (tai ulkomuodoltaan) tuntemamme hahmo. Ensinnäkin hän on melkoinen köntti verrattuna Vartijoissa nähtyyn laihankälpäkkään koiramaiseen ulkomuotoon. Toisekseen mukaan on ripoteltu Rorschachille kuuluvia piirteitä, kuten päiväkirja, brutaali väkivalta ja lapsuuden traumat, mutta jokaista näistä tunnutaan vain raapaisevan pinnalta. Tarinan kaupunki, ajankohta tai hahmot eivät tunnu kuuluvan Vartijat-universumiin ja tarinassa kannetaan mukana hirveää määrä sivujuonia ja hahmoja, joilla ei lopulta ole päähenkilöiden tai tarinan kannalta kamalasti merkitystä. Bläh.

VartijatEnnen2_sivu2

Tarinoiden kuvittajat J.G. Jones ja Lee Bermejo tekevät perusduunia. Jones käyttää sivujen tilaa ja ruutuja silloin tällöin miellyttävän luovasti, mutta ihmishahmot (varsinkin tarinassa melko paljon esiintyvät Kennedyt) jäävät kovin muovisen ja kankean oloisiksi. Lee Bermejon jälki on hyvää ja tyylikästä, mutta mielestäni se ei sovellu Rorschach-tarinaan. Kuvitus on liian komeaa ja supersankarimaista antisankarille, jonka maailmassa ei ole sankaruuden gloriasta tietoakaan. Jos tarinaan halutaan syrjäkaupungin rankkuutta prostituutioteemalla, ei ole hyvä, että takakujilla käteenvetoja tekevät narkkarit näyttävät alusvaatemalleilta.

Kokonaisuutena tästä kirjasta löytyvät toistaiseksi sekä paras että huonoin Vartijat ennen –tarina. Koomikon hieman onnistuneempi seikkailu nostaa kirjan pisteitä, joten lukemista voi suositella mikäli antisankari-hahmot sytyttävät. Edelleenkään en suostu pitämään näitä tarinoita osana Vartijat-kokoelmaa, mutta koska nämä stoorit tulevat tehdyiksi joka tapauksessa, on vain hyvä, että niihin lukeutuu myös onnistuneempia vetoja.

Arvosana: 55/100

Vartijat ennen: Koomikko/Rorschach
Brian Azzarello, käsikirjoitus – J.G. Jones & Lee Bermejo, kuvitus
Egmont Kustannus
Hinta Suomessa n. 25 €

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s