Arvio: Viides Beatle – Brian Epsteinin tarina – Inspiroiva tragedia

ViidesBeatle_kansi

Viides Beatle – Brian Epsteinin tarina on osoitus sarjakuvan mahtavuudesta elämäkertamuotona. Se on kaunis ja surumielinen, ja onnistuu sanomaan eniten silloin kun se on hiljaa. Brian Epstein löysi Beatlesin Liverpoolin Cavern-klubilta ja onnistui vakuuttamaan kaikille, lähtien yhtyeestä itsestään, että Beatles oli jotain ennennäkemätöntä. Viides Beatle on rakkaudella laadittu kunnianosoitus, joka on ollut kirjoittajalleen Vivek J. Tiwarylle hyvin henkilökohtainen projekti. Se näkyy tarinankerronnassa ja yksityiskohdissa, joita ei ole säästelty, sekä asiantuntemuksessa, joka vaatii myös lukijaltaan paneutumista. Viides Beatle on sarjakuva, jonka tulisi koskettaa jokaista Beatles-fania. Niitä mahtuu tälle pallolle edelleen jokunen.

Viides Beatle ei kuitenkaan kerro yhtyeestä itsestään, vaikka sen jäsenet jatkuvasti mukana seikkailevatkin. Tarinan keskiössä on alusta loppuun herkkä mutta täysin periksiantamaton Brian Epstein. Sarjakuva kuvaa hänen luonnettaan, loputonta kunnianhimoaan ja kipuiluaan homoseksuaalisuutensa kanssa konservatiivisen Englannin ja liberaalin Yhdysvaltojen välissä. Kun Andrew C. Robinsonin todella kaunis vesiväritaide samaan aikaan korostaa Epsteinin herkkyyttä ja haurautta, on lukijan vaikea olla näkemättä häntä aikansa ja päättäväisyytensä uhrina.

ViidesBeatle_sivu1

Sarjakuva etenee episodimaisesti ja dokumentoi Epsteinin ja Beatlesien yhteistä taivalta sen käännekohdissa. Se tekee tyylikokeiluja ja liikkuu todellisuuden ja kuvitelmien välillä pehmeästi. Kun bändin kuviot kasvavat ja bileet muuttuvat mässäilevämmiksi, sarjakuva ankkuroituu todellisuuteen hahmojensa kautta. Beatlesit esitetään sarjakuvassa veijareina, joita Epstein kaitsee, joskus kovallakin kädellä, mutta aina arvostaen. Hän tietää roolinsa ja siitä syntyy sarjakuvan traagisuus. Sarjakuva etenee hyvin elokuvallisesti käyttäen samoja visuaalisia ja teemallisia tehokeinoja useita kertoja.

Andrew C. Robinsonin vesivärikuvitus on todella vakuuttavaa. Tunnelmalliset värit, realismin ja sarjakuvamaisuuden tasapaino ja isoihin kuviin nojaavat dialogittomat jaksot ovat Viidennen Beatlen vaikuttavinta antia. Mukaan tarinaan on tuotu myös sarjakuvapiirtäjä Kyle Baker, joka ottaa ohjat Robinsonilta, kun sarjakuva kaipaa rytminmuutosta. Vesivärikuvitus on omasta mielestäni parhaimmillaan tuomassa taianomaisuutta realistiseen kerrontaan. Tässä kirjassa se toimii.

ViidesBeatle_sivu2
Kuvitus ei varsinaisesti jätä epäselväksi, mitä tekijät ovat mieltä Elviksen managerista, Eversti Parkerista

Viides Beatle on ammattimaisen fanin kirjoittama teos ja se näkyy episodimaisen rakenteen vaativuudessa. Beatlesin tarinaa täysin tuntemattomalle kirjan sisään pääseminen voi kestää, mutta toisaalta Viides Beatle on juuri sellainen sarjakuva, joka antaa lukijalleen uusilla lukukerroilla uusia oivalluksia. Sen lukeminen ei ole raskasta, mutta viittausten, henkilöiden ja tapahtumien paljous ei hahmotu heti paikalla. Teos etenee nopeasti ympäristöstä toiseen ja lukija ei missään vaiheessa ehdi ”asettua taloksi” tapahtumapaikalle. Tämä jättää jopa hieman ärsyttävän tunteen kesken loppumisesta, mutta onneksi sarjakuvaa voi selata taaksekin päin.

ViidesBeatle_sivu3
Kyle Bakerin kuvitus erottuu kirjassa selkeästi

Viides Beatle on hieno testamentti Brian Epsteinin työlle ja yhteiskunnalle, joka kampitti häntä joka vaiheessa (niin paljon kuin maailman isoimman bändin tunnettua manageria nyt voi sanoa kampitetun). Kirja on samaan aikaan elinvoimainen ja surullinen, ja Epsteinin matkaa on mahdotonta olla myötäelämättä. Tiwary ja Robinson ovat löytäneet erittäin vakuuttavan yhdistelmän kauneutta ja voimakkuutta, mikä vie lukijan nopeasti mukanaan. Vuonna 2015 suomeksi julkaistiin aivan helkkarin hyviä muusikkoelämäkertasarjakuvia (aika kapoinen genre, laatu näiden parin otteen perusteella sitäkin kovempi). Näitä soisi lukevan jokaisen musiikin ja kirjallisuuden ystävän.

Arvosana: 84/100

Viides Beatle – Brian Epsteinin tarina
Vivek J. Tiwary, käsikirjoitus – Andrew C. Robinson & Kyle Baker, kuvitus
RW Kustannus
Hinta Suomessa 25-30 €

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s