Arvio: Taru Vanhoista herroista – Sitaatteja oluen kyytipojaksi

VanhatHerrat_kansi

Legendaarisesta huumorilehti Pahkasiasta ilmestyi viime vuoden lopulla joukkorahoitteinen erikoisnumero lehden 40-vuotispäivän kunniaksi. Sitä selaillessa iski luonnollisesti päälle nostalgia (vaikka olinkin viimeisen Pahkiksen ilmestyessä kokonaiset 13 vuotta vanha), joten oli varsin luonnollista tarttua jälkifiilareissa Vanhoihin herroihin. Vanhikset on olennainen osa Pahkasian klassista sarjiskattausta, johon kuuluvat ainakin myös Pahkeinen, Peräsmies, Miihkali ja Hemmo Paskiainen. Taru Vanhoista herroista on vuonna 2002 julkaistu juhlakirja, joka keräsi yhteen kaiken siihen mennessä julkaistun VH-materiaalin.

Vanhat herrat on vähän kuin Aki Kaurismäki kirjoittaisi Lassia ja Leeviä, ja sitten päälle kaadettaisiin väljähtänyt kalja. Tarinoissa elämäntapasetämiehet Tumma ja Vaalea herra vetelehtivät särpien olutta, ihmettelevät maailman menoa ja seikkailevat mielikuvituksessaan. Sarjan takana ovat Pauli Heikkilä ja Markku Paretskoi, joita Vanhikset myös hieman kanavoivat sarjakuvamuotoon. Moni sarjakuvan stripeistä on omistettu tekijöiden omille idoleille lähtien John Belushista ja Charlie Chaplinista päätyen Stan Leehen ja Jerry Cottoniin. Teemat vaihtelevat näiden innoittajien mukana seikkailusta toiseen, mutta tyyli pysyy sarjakuvassa uskollisena itselleen. Huumori perustuu pastissien lisäksi puujalkavitseihin ja sanaleikkeihin sekä antiklimaattisiin loppuratkaisuihin.

VanhatHerrat_sivu1

Tarinoiden pituus vaihtelee yhden ruudun kaskuista useamman sivun seikkailuihin. Piirrosjälki on strippityyliin pelkistettyä ja selkeää. Visuaalisesta toistosta kehittyi sarjan aikana yksi sen huumorin lähteistä, mikä näkyy hyvin tässä kronologisesti kootussa kirjassa. Kirjan viimeinen sivukin on itseoikeutetusti Vanhisten ikonisin näkymä, jossa Tumma herra, Vaalea herra ja Vanhojen herrojen Setä käppäilevät kohti baaria seikkailun päätteeksi. Hauskana kuriositeettina kirjassa mukana oleva tekijöiden haastattelu paljastaa, kuinka kuvittaja Heikkilä tuskaili hahmojen sovittamista ruutuun. Perspektiivit ovatkin usein hyvin lähellä hahmoja ja rajaukset joko ylävartaloon tai kasvoihin keskittyviä. Kuvitus on Vanhojen herrojen helpoin lähestyttävä osa-alue, sillä se on perinteistä strippisarjakuvatyyliä jonka tärkein tehtävä on kertoa tarina.

Juonet Heikkilä ja Paretskoi ovat laatineet yhdessä. Ne ovat sitten varmaankin se mielipiteitä jakava osuus tätä sarjakuvaa, sillä Vanhiksista nauttiminen edellyttää ainakin jonkin verran samojen populaarikulttuuriaiheiden fiilistelyä. Sopivan huumorintajun omistajalle (kuten minä) Vanhat herrat on yksi siteerattavimmista sarjakuvista. Loistavia sutkautuksia tulee lähes jokaisessa stripissä, ja lentäviä lauseitakin sarjakuva ehtii synnyttää, vaikka mistään hokemien luomisesta siinä ei ole kyse. ”Eihän täällä kuule omaa juomistaan” tai ”on sulla järkäle kova aine” ovat kaivertuneet oman mieleni sopukoihin huomaamatta.

VanhatHerrat_sivu2
Varmaan jotkin ei-juopotteluunkin liittyvät sanonnat. Lähes todennäköisesti.

Osa yhteiskunnallisista viittauksista on vanhentunut, mutta ajankohtaisuutensa vuoksi VH on näin vuonna 2016 luettuna myös ajan kuvaa. Piirrosjäljen johdonmukaisuus ajaa helposti unohtamaan, että Taru Vanhoista herroista kattaa kahdenkymmenen vuoden sarjikset. Siihen aikaan mahtuu jo paljon kehitystä, popkulttuuria ja politiikkaa. Verkkaisen ilmestymistahtinsa vuoksi TVH on kuitenkin kokoelma, jonka ottaa haltuun muutamalla istunnolla. Se on osa suomalaista sarjishistoriaa, kulttiklassikko ja edelleen erittäin hauska. Dig? Hip! Pop!

Arvosana: 74/100

Taru Vanhoista herroista
Pauli Heikkilä & Markku Paretskoi, käsikirjoitus – Pauli Heikkilä, kuvitus
Arktinen Banaani
Hinta Suomessa 5-15 €, saatavuus vaihtelee

PS. Ilmestyessään kirja sisälsi tosiaan kaiken VH-matskun mitä koskaan oli tehty. Enää tuo ei pidä paikkaansa, sillä ainakin Pahkasian juhlanumerossa oli uutta Vanhat herrat -herkkua. Muusta vuosien 2002-2015 välillä tehdystä materiaalista en pikagooglauksella löytänyt todisteita. Korjatkaa jos olen väärässä.

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Taru Vanhoista herroista – Sitaatteja oluen kyytipojaksi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s