Arvio: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga vol. 1 & 2 – Piilofiksua tyyli-iloittelua

Kerrassaan-merkillisten_kansi

Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga (The league of extraordinary gentlemen) on melkoinen outolintu sarjakuvaksi. Se ammentaa hahmonsa ja tarinansa kymmenistä eri teoksista ja tuntuu ikään kuin kirjoittajansa Alan Mooren poikavuosien unelmaprojektilta. Kirja sijoittuu 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen, viktoriaanisen ajan Englantiin. Tuon ajan legendaariset sankarit Wilhelmina Murray, Allan Quatermain, Tohtori Jekyll/Herra Hyde, ja Hawley ”Näkymätön mies” Griffin kootaan Britannian salaisen palvelun toimesta yhteen taistelemaan kuningattarensa puolesta. Mooren ajatuksen on ollut koota ”vuosisadan vaihteen Oikeuden Puolustajat” ja samassa rytäkässä tukottaa sarjakuva täyteen intertekstuaalisuutta ja tyylittelyä hävyttömyyteen saakka.

Pintapuolisesti Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga onkin tyylikokeilu: Moore irrottelee vanhanaikaisella kielellä ja seikkailutarinoiden formaatilla. Sarjakuvan lisäksi kirjoissa on liitteinä yhtä sun toista steampunk-henkistä tilpehööriä kirjoitetusta tarinasta väritystehtäviin ja lautapeleihin. Moore on upottanut tarinat täyteen viittauksia muihin kirjallisuus- ja sarjakuvateoksiin, mitä ilmeisimmin viktoriaaninen aika viehättää häntä suuresti. Alan Mooren teokseksi Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga tuntuu siis kevyeltä, humoristiselta ja jopa huolettomalta. Se on erittäin viihdyttävä ja mukaansatempaava ilman raskaita tai työläitä osuuksia.

Sarjakuva on kuitenkin ensivaikutelmaansa älykkäämpi, sillä pastissin lisäksi se on myös kannanotto. Sarjakuva on asenteiltaan vanhanaikainen ja avoimen rasistinen ja sovinistinen. Väkivalta on graafista ja seksiä ja huumeitakin mahtuu tarinoihin oma osansa. Tämä kaikki on toki viihdyttävää, mutta samaan aikaan se vaivaa lukijaa. Moore muistuttaa Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liigassa, että aiemmin ei tosiaankaan ollut paremmin, ja hyvät ihmiset tekevät pahoja asioita. Sarjakuva pakottaa lukijan tarkastelemaan sankareiden toimia ja valintoja kriittisesti ja tunnustamaan heidän inhimillisen viallisuutensa. Supersankariutta ja sen ympärille rakentuvaa myyttisyyttä dekonstruoidaan hienovaraisesti, ja tahti kiihtyy tarinan edetessä. Toisen kirjan lopussa lukija on jo myyty Mooren kriittiseen mutta lempeään tarkastelutapaan.

Kerrassaan-merkillisten_sivu2

Toimintakohtauksissa on roisi meininki.

Kuvituksellisesti Kevin O’Neillin taide on rempseää eikä tavoittele realismia. Toimintajaksot ovat komeita ja brutaaleja, ja suuret maisemakuvat vaikuttavia. Muutamat koko sivun kokoiset kuvat Hydesta pysäyttävät lukijan vaikuttavuudellaan. Mitään mullistavaa kuvituksen osalta ei ole tarjolla, mutta O’Neill tukee Mooren tyylittelyvisiota erittäin sopivasti. Rumat asiat näyttävät kuvituksessa rumilta ja hahmot tuntuvat aidoilta erilaisine ruumiinrakenteineen ja vikoineen. Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga paloittelee ja analysoi supersankarisarjakuvaan liittyviä yli-ihmismielikuvia niin kuvituksella kuin käsikirjoituksellakin.

Tämän sarjakuvan kohdalla kannattaa tarkastella myös suomennosta. Itse luin ensimmäisen volyymin sarjakuvaa englanniksi ja toisen suomeksi, joten käännöstyötä oli helppo tarkastella. Aku Ankan ulkopuolella sarjakuvien suomikäännökset ovat valitettavasti laadultaan vaihtelevia, mutta tämän kirjan kanssa Jouko Ruokosenmäki on tehnyt hyvää työtä. Moore on selvästi nähnyt paljon vaivaa sarjakuvaan sopivan kielen kehittämisessä, ja Ruokosenmäki onnistuu tuomaan kielen rytmin ja äänensävyn hyvin myös suomenkieliseen versioon. Mooren kieli on myös vaativaa luettavaa: ensimmäisen kirjan lopussa olevassa Allan Quatermain –seikkailutarinassa havahduin useamman kerrankin siihen, etten ymmärtänyt puolia jonkin virkkeen sanoista. Tässä mielessä suosittelen lukemaan kirjat ensisijaisesti englanniksi, sillä kieli on näissä sarjakuvissa olennainen osa kokonaisuutta ja se luo tunnelmaa vähintään samalla tavalla kuin kuvitus.

Kerrassaan-merkillisten_sivu1

Hyden hahmo sai minut koukkuun. Jotenkin se tuntuu aina olevan paikalla vaikuttavimmissa ruuduissa.

Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga on opettavainen ja hauska lukukokemus. Sen taiteelliset ja kirjalliset ansiot eivät ehkä nouse samalle tasolle Mooren useiden muiden sarjakuvien kanssa, mutta se ei ole tarkoituskaan. Näissä tarinoissa on ensisijaisesti kyse tyylistä, ja se on pääasiallinen ilmaisun työkalu. Tarinoiden tyyli ja miljöö koukuttavat lukijan, ja tyyli on myös ärsykkeenä sarjiksesta herääville ajatuksille. En olisi yllättynyt mikäli tämän sarjakuvan myötä aika moneen asuntoon on päätynyt steampunk-henkisiä sisustusyksityiskohtia ja vuosisadan vaihteen kirjoihin on tartuttu sarjakuvan jälkeen hieman aiempaa enemmän.

Arvosana: 77/100

Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga/The league of extraordinary gentlemen vol. 1 & 2
Alan Moore, käsikirjoitus – Kevin O’Neill, kuvitus
America’s Best Comics/Egmont kustannus
Hinta Suomessa 10-15 €/kirja

PS. Erityisen vaikutuksen minuun teki ensimmäisestä kirjasta löytyvä parin aukeaman mittainen tarina Sherlock Holmesin ja professori Moriartyn välisestä kamppailusta. Mahtava novelli suuremman tarinan sisällä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s