Arvio: The Saga of the Swamp Thing: Kirjat 1-3 – Painajaisia ja suofilosofiaa

SwampThing_kuva

Alan Mooren Swamp Thing on sarjakuvan kiistattoman mestarin ensimmäinen laajempaa huomiota saanut merkkiteos ennen Vartijoita, V niin kuin Verikostoa tai Helvetistä-kokonaisuutta. Poiketen edellä mainituista sarjakuvista Swamp Thing ei varsinaisesti ole kokonaisuus, jolla olisi alkua tai loppua. Se on kuukausittain ilmestyvä julkaisu, johon Moore tuli käsikirjoittajaksi jatkamaan edeltävien tekijöiden työtä. Siksi se on toisaalta mielenkiintoinen vertailukohta Mooren itsenäisiin maailmoihin ja kokonaisuuksiin, joissa hän on luonut niin lähtökohdat, hahmot kuin juonenkin täysin itsenäisesti.

Swamp Thing (suom. Rämeen olento) on DC-sarjistalon sankari, joka on luotu kauhusarjakuvaksi aikuiseen makuun. Pohjatarina on supersankariperinteille uskollinen; Alec Holland oli tiedemies, joka kehitti biologista superkaavaa (bio-restorative formula, ei sille varmasti mitään käännöstä edes ole. Ja oikeastaan, mitä väliä?) Louisianan soilla. Vihulaiset halusivat sabotoida hänen tutkimuksensa, ja räjäyttivät labran. Holland sekoittui räjähdyksessä kemikaaleihin ja suohon, ja muuttui suomaiseksi Swamp Thing -humanoidiksi. Tarina saattaa kuulostaa aika ohuelta, ja tämä voi olla yksi syy siihen miksei sarjis itseäni kovinkaan suuresti alun perin kiehtonut.

Alan Moore tarttui Swamp Thingiin sen suosion ollessa alamaissa. Hän sai tarinan eteenpäin viemisessä hyvin vapaat kädet, ja ensi töikseen pisti uusiksi yllä kuvaillun kökköisen syntytarinan. Saga of the Swamp Thing 1 alkaa kohdasta, jossa päähenkilölle paljastuu, että hänen ihmisminänsä Alec Holland kuoli laboratorion räjähdyksessä, ja Swamp Thing on oikeasti vain kemikaalien aikaansaama kasvimutaatio, johon Hollandin muistot ja tietoisuus ovat siirtyneet. Tästä lähtee liikkeelle tarinavyyhti, jossa olento joutuu pohtimaan eksistentialistisesti, onko hän ihminen vai kasvi, onko hänellä persoonaa ja voiko hän tuntea yhteyttä toisiin ihmisiin tai kasveihin.

5249199745_c1acf2b8ba_o
Vanhempi Swamp Thing -mainos. Eikö ole makea? Kuva: jbcurio, Creative Commons -lisenssi

Tätä kautta sarjakuva reflektoi amerikkalaista (länsimaista) mielenmaisemaa, luontosuhdetta ja historian kipukohtia. Mooren pääteesi Swamp Thingissä tuntuu olevan, että maapallolla ja luonnolla on muisti, joka ei anna ratkaisemattomien asioiden olla. Niiden maton alle lakaisemisesta kärsii ensin ympäristö, ja sitten ihmiset. Omat sotkut on siivottava tai ne osuvat vielä joskus tuulettimen lapaan. Swamp Thing on hienosti rytmitetty kokonaisuus toiminnallisia ja uhkaavia hyvä vastaan paha -seikkailuja, ja toisaalta intiimejä, surumielisiä ja jopa kauniita pohdiskeluja omasta paikasta maailmassa.

Swamp Thing ilahduttaa omintakeisilla näkökulmillaan ja kauhusarjakuvalle ominaisesti tunnelma pysyy tiiviinä. Varsinaisesta pelosta ei oikein päästä puhumaan, mutta lukijaa ei silti päästetä helpolla, kun halutaan luoda tilanteisiin uhan tunnetta. Kuvitus on näyttävää ja välillä jopa inhorealistista, tavalla jota ei lapsille tai nuorille suunnatuista sarjakuvista yleensä löydä. Teemoina toimivat ympäristön kaltoinkohtelu, amerikkalaisen historian ja kulttuurin vääryydet sekä painajaismaiset, todellisuuden rajoja venyttelevät psykologiset uhat.

Sarjakuvan kuvitus on melko perinteistä. Aika ajoin kuvittajat Stephen Bissette ja John Totleben revittelevät yksityiskohtia vilisevillä koko sivun kaaoskuvilla, mutta suurimman osan ajasta ruuturakenne ja liike on rauhallista. Swamp Thing liikkuu ja puhuu hitaahkosti ja raskaasti, ja kuvitus tukee tätä mielikuvaa onnistuneesti. Se on kuitenkin niin supersankarisarjakuville tyypillistä, että kuvitus ei nouse varsinaiseksi tunnelmanluojaksi, vaan toteuttaa tehtäväänsä Mooren mielikuvituksen tulostajana.

Nämä Swamp Thing -tarinat on julkaistu alun perin vuosina 1984-85. Vaikka Yhdysvalloissa dialogia hallitsi tuolloin reaganilainen patrioottipaatos, Moore on brittinä uskaltanut käsitellä sarjakuvassaan rasismia, naisen asemaa ja huono-osaisuutta. Toki välillä tuntuu tekopyhältä, kun kolmen valkoisen miehen tekijätiimi otsikoi orjuusaiheisen tarinansa ”Strange Fruit” tai rakentaa kaikkea muuta kuin hienovaraisen metaforan naisesta, joka muuttuu tiettyyn aikaan kuusta ihmissudeksi. Ajankohdan huomioon ottaen teemat ovat kuitenkin edistyksellisiä, eikä niiden käsittely ole erityisen eksploitatiivista, joten taustalla vaikuttava all male panel ei häiritse lukukokemusta ratkaisevasti.

Alan Mooren Swamp Thing -tarinat on koottu kuuteen voluumiin, joista olen tätä kirjoittaessa lukenut ja pohtinut kolmea ensimmäistä. En malttanut odottaa koko kuuden voluumin ja neljän vuoden mittaisen saagan loppuun pääsemistä ennen kirjoittamisen aloittamista, eikä se liene tarkoituksenmukaistakaan. Swamp Thing on sarjakuvaksi tukevaa tavaraa, ja tarinoita saa lukea ajatuksella useaan kertaan ennen kuin monitasoisten juonten rakennuspalikat alkavat omassa päässä asettua paikalleen. Superkoukuttavasta tarinasta ei ole kyse, mutta Swamp Thing palkitsee kyllä kärsivällisen lukijansa moneen otteeseen.

Arvosana: 83/100

The Saga of the Swamp Thing, Books 1-3
Alan Moore, käsikirjoitus – Stephen Bissette, John Totleben & Rick Veitch, kuvitus
Vertigo Comics
Hinta Suomessa 20-30 €/kirja

PS. Koko Alan Mooren Swamp Thing -saaga on julkaistu ansiokkaasti myös suomeksi nimellä Rämeen olento. Itse päädyin englannikielisiin opuksiin ainoastaan siksi, että lähdin keräämään sarjaa ennen suomennosten ilmestymistä. Lämmin suositus ehdottomasti käännösversioille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s